Kategoria: Radio

  • Zoom FM tuo alkuperäisen paikallisradion takaisin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Lokakuussa kaksi vuotta täyttävä nuorten turkulaisten paikallisradio Zoom FM uudistaa ilmeensä 31. toukokuuta. DIAK:n opiskelijavoimin toiminut kanava muuttuu satunnaisohjelmistosta ammattimaisesti tuotetuksi paikallisradioksi. Kanava aloitti aamulähetykset toukokuun alussa ja uudistuksen myötä myös iltapäivät saavat toimitettua ohjelmaa. Iltoihin ja viikonloppuihin luvataan monipuolista sisältöä, jota radiosta ei ole totuttu viime aikoina kuulemaan.

  • Kyrösradio lisää tehoa kesän ajaksi

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Teknisillä radioluvilla vuoden ajan lähettänyt Kyrösradio toimii kesä-elokuun ajan Viestintäviraston myöntämällä lyhytaikaisella ohjelmistoluvalla. Lupa sallii 200 watin lähetystehon, jonka Kyrösradio ottaa käyttöön kesäkuun alussa päätaajuudellaan 100,5 MHz. Nykyinen suurin sallittu teho on 50 wattia.

  • Radio KLF hamuaa lisää kuuluvuutta

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kesäkuussa Helsingissä ja Turussa ula-lähetykset aloittava Radio KLF neuvottelee lisätaajuuksista viidelle paikkakunnalle. Radio KLF alkaa soida Helsingissä taajuudella 100,0 MHz ja Turussa taajuudella 101,9 MHz. Lähetykset jatkuvat elokuun loppuun asti. Kanava pyrkii saamaan rahoituksen myös Tampereen, Oulun ja Jyväskylän sekä kahden muun kaupungin lisäämiseksi kuuluvuusalueeseen.

  • Pesäpallokausi tuo Radio Kankaanpään takaisin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kankaanpään taajama-alueella kuuluva Radio Kankaanpää on aloittanut lähetykset taajuudella 101,7 MHz. Radio Kankaanpää lähettää teknisellä radioluvalla, joka on voimassa elokuun alkuun asti. Lähetyksiä voi kuunnella myös netissä osoitteessa www.radiokankaanpaa.net. Kanavaa voi kuunnella myös suoraan internetselaimella.

  • Radio Robin Hood kaipaa yhteisömedialle tunnustusta

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Vapunaattona kaksikymmentä vuotta täyttävä turkulainen Radio Robin Hood vannoo ei-kaupallisen yhteisöradion nimeen. Radioaseman taustalla vaikuttavan Turun lähiradioyhdistys ry:n puheenjohtaja, Radio Robin Hoodin päätoimittaja ja kansanedustaja Jyrki Yrttiaho vaatii valtiovallan tunnustusta yhteisömedialle eli median kolmannelle sektorille. Yrttiaho peräänkuuluttaa yhteiskunnan tukea yhteisöradioille.

  • Lomaradio aloittaa vappuna viidessä kaupungissa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Viime kesänä pääkaupunkiseudulla kuulunut Lomaradio palaa radiotaajuuksille vappuna. Lomaradio kuuluu Helsingin lisäksi Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Lahdessa. Asema lähettää teknisellä radioluvalla, joka on voimassa heinäkuun loppuun saakka. Kanavan tavoite on saada jatkoaikaa luvalle, jolloin radio olisi äänessä syyskuulle asti.

  • Kaupallinen radio täyttää 25 vuotta

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Tänään tulee kuluneeksi tasan 25 vuotta kaupallisen radiotoiminnan alkamisesta Suomessa. Suomen ensimmäinen paikallisradio, Pohjois-Pohjanmaan Nivalassa toiminut Radio Lakeus (90,8 MHz) aloitti lähetykset 27. huhtikuuta 1985. Vapunaattona Helsingissä käynnistynyt Radio City (96,2 MHz) seurasi perässä, ja seuraavan syksyn ja talven aikana Suomeen syntyi toistakymmentä paikallisradiota.

  • Radio Porkkalan toteutus uudella tekniikalla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kirkkonummella toimiva radio- ja tv-lähetysjärjestelmien ja tuotantotekniikan maahantuontiyhtiö Noretron Broadcast Oy kokeilee uutta tekniikkaa kesän aikana toimivassa Radio Porkkalassa. 50 watin teholla Kirkkonummen vesitornista lähettävä Radio Porkkala aloittaa lähetykset kesäkuussa. Kyseessä on tekninen koeasema, joka toimii samalla alueen kesäradiona.

  • Teekkarien Wappuradio soi Tampereen aalloilla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Tampereen Teekkarien PerinneSeuran ja Tampereen teekkarien radiokerhon radioprojekti Rakkauden Wappuradio lähettää Tampereen seudulla vappuviikolla. Rakkauden Wappuradio kuuluu taajuudella 101,6 MHz maanantaista 26.4. alkaen vapunaattoiltaan asti. Lähetyksiä voi kuunnella myös internetissä.

  • Musta laatikko nappasi Raiku-kisan voiton

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Markkinointiväki valitsi suosikkinsa Raiku-radiomainoskilpailun finalisteista torstaina M&M-illassa. Voitto ratkesi ylivoimaisella äänimäärällä. Musta laatikko -nimisen spotin tehneet oululaiset Lauri Borén ja Uula Muoniovaara lähtevät Cannesin mainosfestivaaleille kesäkuussa. Alle 29-vuotiaille opiskelijoille ja suunnittelijoille järjestetyssä radioideakilpailussa suunniteltiin radiomainos Viisaasti vesillä -kampanjalle.

  • LVM: Uusi radion toimilupakausi 5 vuotta

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi perjantaina lausuntopyynnön seuraavan radiotoimilupakauden hakuilmoituksesta ja siihen liittyvien dokumenttien luonnoksista. Kaikki kaupallisten radioiden ja paikallisradioiden toimiluvat julistetaan haettaviksi kesän aikana ja hakuaika päättyy syyskuun puolivälissä. Luvat on tarkoitus myöntää vuoden 2010 lopussa. Uusi toimilupakausi kattaa vuodet 2012-2017.

  • Radio Tutkaa kuusi tuntia päivässä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) toisen vuoden medianomiopiskelijoiden pyörittämää uusiutunutta Radio Tutkaa voi kuunnella jälleen 19.-30.4. osoitteessa www.radiotutka.fi. Radio Tutka lähettää ohjelmaa kuusi tuntia päivässä, arkisin kello 13-19 ja viikonloppuna kello 11-17. Kausi huipentuu vappushow’hun, joka lähetetään vappuaattona kello 10-14.

  • Radio Reaktori lupaa ajateltavaa arkeen

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pääkaupunkiseudulla ja internetissä kuuluva Radio Reaktori aloittaa lähetykset perjantaina 16. huhtikuuta. Radio Reaktori toimii kuukauden ajan osoitteessa http://radioreaktori.metropolia.fi/2010/ ja taajuudella 100,0 MHz. Radio Reaktorin toiminnasta vastaavat Metropolia ammattikorkeakoulun Elokuvan ja television koulutusohjelman opiskelijat.

  • Säästökuuri leikkaa Ålands Radion ohjelmatarjontaa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Ahvenanmaan julkisen palvelun yleisradioyhtiö Ålands Radio & TV Ab joutuu leikkaamaan kulujaan kohonneiden tekijänoikeusmaksujen takia. Yhtiö vähentää toimitetun ohjelman määrää Ahvenanmaalla kuuluvassa Ålands Radiossa ja lisää radion aamupäivän lähetyksiin amerikkalaista musiikkia, jonka soittaminen on muuta musiikkia halvempaa, kertoo Hufvudstadsbladet.

  • Radio Säteily pujahtaa aalloille

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Lapin yliopiston opiskelijoiden jokakeväinen radioprojekti Radio Säteily aloittaa lähetykset tiistaiyönä Rovaniemellä. Radio Säteily kuuluu taajuudella 104,4 MHz ja netissä 26. huhtikuuta saakka. Kymmenettä kertaa toimiva tilapäinen paikallisradio juhlistaa pitkää taivaltaan lähettämällä toimitettua ohjelmaa ympäri vuorokauden. Lähetykset kuuluvat noin 20 kilometrin säteellä Rovaniemen keskustasta.

  • Maanantai alkaa Radio Iistsaidilla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Laajasalon opiston radiotyön kurssin lopputyö Radio Iistsaid aloittaa lähetykset maanantaina 29.3. kello 8 taajuudella 102,4 MHz. Radio Iistsaid tuo eetteriin kaksikymmentä uutta radioääntä, joiden toimittamia ohjelmia voi kuunnella pääkaupunkiseudun lisäksi nettiradiossa kautta maan. Iistsaid lähettää 30. huhtikuuta asti.

  • Rondo FM aloittaa lähetykset

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Klassisen musiikin erikoiskanava Rondo FM käynnistää juonnetut lähetykset maanantaina 22. maaliskuuta. Laatuohjelmistoon ja kokeneeseen toimituskuntaan nojautuva Rondo FM soittaa klassista musiikkia laajalla skaalalla. Aseman musiikillisen rungon muodostaa klassisen musiikin valtavirta vanhasta musiikista uuteen. Isoista kokoonpanoista kamarimusiikkiin ja opperasta liediin koostuva kokonaisuus sisältää myös oppeera- ja konsertti-iltoja.

  • Radio Cityä jälleen pääkaupunkiseudulla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio City kuuluu pääkaupunkiseudulla maanantaista 22. maaliskuuta alkaen juhannusviikolle asti. City lähettää kolmen kuukauden pituisella tilapäisellä luvalla taajuudella 99,4 MHz. Aseman Espoossa toimivan lähettimen kuuluvuusalueella asuu noin 1,2 miljoonaa kuulijaa.

  • Trombit-multimediaprojekti radiossa ja netissä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kansanopisto HEO:n jokavuotinen Trombit-projekti näkyy ja kuuluu jälleen maalis-huhtikuussa. Maanantaina 15. maaliskuuta käynnistyvät niin radiokanava Trombit FM kuin Trombit-verkkojulkaisukin. Projektin parissa työskentelee kaikkiaan eri linjoilta noin sata koulun opiskelijaa, joiden yhteisenä päättötyönä projekti toimii ennen kuukauden työharjoittelua media-alan työpaikoissa.

  • Järviradiolle lisää kuuluvuutta Helsingissä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Reilun puolentoista vuoden ajan Helsingin Malmilta lähettänyt Järviradio laajensi kuuluvuusaluettaan maanantaina. Järviradio aloitti lähetykset Metsälän mastosta uudella teknisellä radioluvalla. Aseman kuuluvuusalue ulottuu nyt myös Espooseen ja Helsingin keskustaan taajuudella 105,5 MHz.

  • Radio Asia laajeni Tampereelle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Sisältötuotantoyhtiö FutuVision Median pyörittämä Radio Asia on aloittanut lähetykset myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Radio Asia on rantautunut Tampereelle taajuudelle 106,8 MHz. Kanava toimii Tampereella Helsingin taajuuden tavoin 50 watin teknisellä radioluvalla.