Tekijä: Tero Toivonen
-
Arkistoihin unohtuneet: Viikonlopun vaihtoehtotaajuus
”Ysikolme pilkku neljä” ””Jos olet 15-30 -vuotias turkulainen nuori ja pidät musiikista, väännä radio perjantaina taajuudelle 93,4. Zoom FM lähettää ohjelmaa viikonloppuisin perjantai-iltapäivästä sunnuntai-iltaan. Se kuuluu noin 5-8 kilometrin alueella Turun keskustan ympärillä.” Näin kirjoitetaan TS Treffi -liitteessä 1.10.2008. Turussa on juuri aloittamassa uusi nuorille suunnattu viikonloppuradio.
-
Arkistoihin unohtuneet: Kolmosen digiharppaus alan airuena
”Radio 3 eliminoi välimatkat” ”Kun asiakas vie radiomainoksensa Radio Kolmen Tikkurilan studioon, se singahtaa eetteriin Klaukkalasta parhaimmillaan muutaman minuutin kuluttua. Tämän mahdollistaa ISDN, jonka käyttöönotossa Radio 3 on alansa pioneeri.” Näin todetaan Puhelinlaitosten liiton ammattijulkaisussa Puhelin (numero 3/1995). Jutussa esitellään Nurmijärveltä johdetun paikallisradion uusia tuotantosovelluksia neljän studiopaikkakunnan välillä.
-
Alfa Median toimilupa keskiaaltotaajuudelle rauennut
Vuonna 2024 ohjelmistotoimiluvan keskiaaltoradiotaajuudelle 963 kHz saanut Alfa Media Group ei ole aloittanut lähetyksiä, joten toimilupa on rauennut. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista vahvistetettiin tieto luvan raukeamisesta tällä viikolla. Alfa Media Groupin tavoitteena oli aloittaa lähetykset Porin radioasemalta.
-
Arkistoihin unohtuneet: Kuparivuoren ja Teijon radioäänekkäät leiriläiset
”Tilapäisradiot hämmentävät paikallisradiokenttää” ”Radioaallot elävät villisti Suomen kesässä, kun ulkomaiset FM-asemat putkahtavat suomalaisen DX-kuuntelijan luureihin tuhansienkin kilometrien päästä. Aina ei kuitenkaan tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, sillä kotimainenkin radiotoiminta vilkastuu kesäaikana.” Näin kiteytettiin Radiomaailma-lehdessä syksyllä 1994. Jutussa esiteltiin kaksi tapahtumaradioasemaa, jotka toimivat Naantalissa ja Perniössä.
-
Groove FM:n lähetykset jatkuvat tilapäisluvalla Turussa
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt Sanoma Media Finland Oy:lle kolmen kuukauden pituisen lyhytaikaisen radioluvan Groove FM:n lähetyksille Kaarinan taajuudella 91,5 MHz. Samalla Traficom on peruuttanut taajuudella Groove FM:ää välittäneen Mökkiradio Oy:n radioluvan ja ohjelmistotoimiluvan. Mökkiradio on lähettänyt taajuudella pitkäaikaisella ohjelmistotoimiluvalla.
-
Radio City palasi Saloon
Radio Cityn lähetykset ovat alkaneet jälleen kuulua Salossa omalla taajuudella, kun radiokanava Top51 teki tilaa Bauer Median rockradiolle. Radio Cityllä ei ollut omaa taajuutta Salossa yli kahteen vuoteen, koska sen aiempi taajuus siirtyi lokakuussa 2023 SuomiRäp-radiokanavalle. Radio City kuuluu nyt taajuudella 88,2 MHz.
-
Kommentti: Juhlavuosi loppui – radio ei onneksi vielä
Kun tasan vuosi sitten kirjoitin ensimmäisen Radio 40 -sarjan artikkelin Mediamonitoriin, päässäni oli monia ideoita. Matka eri aiheiden parissa pakotti penkomaan arkistoja, lukemaan paljon vanhoja juttuja, kuuntelemaan ääniarkiston aarteita ja haastattelemaan paikallisradioväkeä. Paljon laajemminkin olisi voinut kirjoittaa, mutta työ olisi vaatinut voimakkaampaa paneutumista. Aika ei riittänyt kaikkeen, eikä voimatkaan olleet parhaat mahdolliset. Sarja saatiin onneksi…
-
Kaupallinen radio 40 vuotta: Tehoa ei tahtonut irrota
Radioasemat tarvitsevat ohjelmistotoimiluvan lisäksi taajuusluvan, jossa viranomaiset määrittelevät radioaseman tekniset yksityiskohdat ja rajoitukset. Taajuuslupa eli nykytermein radiolupa perustuu taajuussuunnitelmaan, jossa eri paikkakunnille on määritelty omat lähetystaajuudet ja -tehot. Vuonna 1985 paikallisradioiden aloittaessa tekniset radiolupa-asiat määriteltiin Posti- ja telelaitoksella (PTL).
-
Mökkiradio ja Sanoma yhteistyöhön – Groove FM palaa Turun radioaalloille
Sanoma Media Finland aloittaa Groove FM:n lähetykset Turun seudulla marraskuun alussa, kun asema alkaa kuulua Mökkiradion käyttämällä taajuudella 91,5 MHz. Sanoma Media ja Mökkiradio Oy ovat tehneet yhteistyösopimuksen taajuuden käyttämisestä Grooven lähetyksiin, kerrotaan Mökkiradiosta.
-
Alfa Media aloittamassa radiolähetykset Helsingissä
AlfaTV:n taustayhtiö Alfa Media Group käynnistää radiolähetykset pääkaupunkiseudulla lyhytaikaisella radioluvalla. AlfaFM-radiokanavan taajuus on 105,8 MHz ja se toimii kolme kuukautta voimassa olevalla lähetysluvalla, jonka on myöntänyt Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.
-
Kommentti: Alamäkeä ja ylävirettä yhteisöradiogenressä
Ei-kaupallinen radio, epäkaupallinen radio, yhteisöradio, lähiradio, harrasteradio. Vaihtoehtoja kaupallisen radiotoiminnan vastakohdalle on, ja kukin voi valita parhaan sanan kuvaamaan tätä vapaaehtoisuuteen perustuvaa radiotoimintaa. Yhteisöradiossa ohjelmatekijät ovat pääasiassa harrastajia, mutta radion pyörittämisessä on myös palkattua väkeä. Suomessa tämä radiomalli on viime vuosina elänyt värikästä elämää.
-
Radio Inarin toiminta ajettiin alas
Radio Inarin toiminta on päättynyt, kerrotaan Inarin kunnan tiedotteessa. Kunnan omistaman radioaseman viimeinen lähetys kuultiin syyskuun lopussa. Nuorten työpajatoiminnan kehittyminen laaja-alaisemmaksi ja henkilökunnan painopisteen muuttaminen veivät lopulta radioasemalta toimintaedellytykset. Inarin kunnan Viestintäpajan yhteyteen perustettu ja sittemmin työpajatoimintaan liittynyt Radio Inari ehti toimia 30 vuotta.
-
Mökkiradion toimilupaan muutos
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on päivittänyt Mökkiradio Oy:n ohjelmistotoimiluvan ja jakanut sen kahdeksi eri luvaksi. Turun taajuus 91,5 MHz muodostaa uuden taajuuskokonaisuuden Turku 6. Padasjoen, Savonlinnan, Sysmän ja Varkauden taajuudet pysyvät taajuuskokonaisuudessa 27. Traficom on päivittänyt Mökkiradion ohjelmistotoimiluvat 30. syyskuuta.
-
Sanoma laajentaa Hitmixin, Radio Rockin ja Easy Hitsin kuuluvuutta
Hitmixin lähetykset alkavat lokakuun alussa Kotkassa, Kouvolassa ja Rovaniemellä, Radio Rock laajenee Pihtiputaalle ja Easy Hitsin taajuuskokonaisuuteen liitetään Loimaa, Mikkeli, Rovaniemi ja Sastamala. Uudet taajuudet ovat perua vuoden 2024 radion ohjelmistotoimilupakierroksesta, jossa Sanoma Media haki lukuisia uusia taajuuksia.
-
Savon Aalloille uusi taajuus Kuopiossa
Keskisuomalainen-konsernin paikallisradio Savon Aallot siirtyy uudelle taajuudelle, kun asema ottaa käyttöön vuoden 2024 radiotoimilupakierroksella saamansa taajuuden 104,9 MHz. Uusi taajuus aloittaa lokakuun alussa, kerrotaan radiokanavan nettisivuilla. Savon Aallot on lähettänyt Kuopiossa Sanoma Median toimiluvalla Keskisuomalaisen ja Sanoman tekemällä yhteistyösopimuksella.
-
Kaupallinen radio 40 vuotta: Puoli vuotta oli tarpeeksi Toijalassa
Paikallisradiotoiminnan juuret istutettiin Suomen mediakenttään vuonna 1983, kun Suomen Paikallisradioliitto perustettiin Paikallislehtien liiton myötävaikutuksella. Myös Toijalassa oltiin kiinnostuneita mahdollisuudesta uuteen aluevaltaukseen, joten paikallislehtiyhtiö Toijalan Seutu Oy perusti paikallisradioyhtiön. Syntyi reilun kahden vuoden pituinen tarina paikallisradiosta, joka hiipui taloudelliseen ahdinkoon alle puolessa vuodessa.
-
Mökkiradion FM-lähetykset toistaiseksi tauolle
Kesällä vakituisella ohjelmistotoimiluvalla aloittanut Mökkiradio on joutunut lopettamaan lähetykset FM-taajuuksilla toistaiseksi. Verkko-operaattori Digita sulki lähettimet perjantaina. Mökkiradion nettisivuilla vahvistetaan, että kaikki FM-taajuudet ovat alhaalla toistaiseksi.
-
Kaupallinen radio 40 vuotta: Yltiöpäinen Ysiviisseiska porskutti aikansa
Olipa kerran torstai 15. elokuuta 1985 ja paikkana Kauppakatu 1, Tampere. Tampereen ensimmäinen kaupallinen paikallisradiolähetys sitten radion alkuaikojen käynnistyi kello 17. Ensimmäisenä kuultiin Tampereen synnytyslaitoksella tuoreeltaan taltioitu vauvan syntymähetki ensiparkaisuineen. Sitten tuli asematunnari ja ensimmäinen spiikki. Se oli tamperelainen tapa aloittaa radiotoiminta.
-
Kaupallinen radio 40 vuotta: Kouvolan radiotaajuudelle kaksi peluria
Kun kaksi paikallisradiota ympätään yhdelle taajuudelle ja annetaan lähetysteho, jolla kuuluvuusalue rajoittuu vain muutamiin kymmeniin kilometreihin, ei voida lähtökohtaisesti odottaa ihmeitä uudelta kaupalliselta viestintävälineeltä. Ehkä pientä työntöapua antaa se, että alueella ei ole Yleisradion alueradiota, jolla olisi oma taajuus ja laaja ohjelma-aika. Ehkä myös uutuudenviehätys eli kiinnostus oman alueen paikallisradiota kohtaan antaa tulokkaiden siipien alle…
-
Radio Hami jatkaa digiradiokokeilua Keski-Suomessa
Suomen Radioamatööriliiton kesäleiriltä Hankasalmelta tämän viikon keskiviikosta sunnuntaihin lähettävä Radio Hami kokeilee myös tänä kesänä digitaalisia radiolähetyksiä. Radio Hami lähettää Hankasalmen lisäksi Jyväskylän Laajavuoressa kanavalla 9A. Kyseessä on DAB+ -lähetys. FM:llä Radio Hami kuuluu taajuudella 94,8 MHz sekä nettiradiona.
-
SWR juhlistaa neljännesvuosisataa Virroilla
Lyhytaaltoradioasemana heinäkuussa 2000 aloittanut Scandinavian Weekend Radio (SWR) juhlii 25 vuoden mittaista taivaltaan lauantain suorassa lähetyksessä. SWR:n ohjelmistossa muistellaan menneitä ja otetaan vieraita vastaan avoimien ovien päivänä. Nykyisin SWR lähettää lyhytaaltojen lisäksi keskiaalloilla ja nettiradiona.
