Kategoria: Televisio

  • Anvian teräväpiirtotestit käyntiin pääkaupunkiseudulla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Anvia aloittaa teräväpiirtotestilähetykset pääkaupunkiseudulla ensi keskiviikkona. Testejä tehdään marraskuun aikana arkipäivisin vaiheittain ensin päiväsaikaan ja 25.11. alkaen ympärivuorokautisesti. Testilähetyksillä valmistaudutaan helmikuussa 2011 käynnistyviin varsinaisiin teräväpiirtolähetyksiin. Valtioneuvosto myönsi keväällä Anvialle kaksi verkkotoimilupaa maanpäälliseen televisiotoimintaan UHF-kanavilla. Molemmat toimiluvat ovat voimassa vuoden 2016 loppuun.

  • SuomiTV jatkaa suoria lähetyksiä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    SuomiTV ei luovu suorista lähetyksistä. Kanavalla on muun muassa Anja Snellman: Saanko esitellä? -keskusteluohjelma, joka lähetetään maanantaisin suorana SuomiTV:n omalta studiolta Helsingin Pasilasta. Lisäksi SuomiTV lähettää jatkossa muitakin suoria ohjelmia. SuomiTV:n aikeista luopua kokonaan suorista lähetyksistä raportoivat useat tiedotusvälineet torstaina.

  • Lindblomille ja Muuriselle lisää vetovastuuta SuomiTV:ssä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Valtiotieteiden tohtori Tomi Lindblom on nimitetty SuomiTV:n ohjelmasisältöjen vastaavaksi päätoimittajaksi ja merkonomi Miikka Muurinen kaupalliseksi johtajaksi. Lindblom on aiemmin toiminut SuomiTV:n uutisten vastaavana päätoimittajana, mutta nyt hänen vastuulleen tulevat uutisten lisäksi kanavan kaikki ohjelmasisällöt niin televisiossa kuin muissa sähköisissä medioissa. Muurinen ottaa vastuualueekseen kanavan myynti- ja markkinointitoiminnot. Lindblom ja Muurinen ovat olleet SuomiTV:n palveluksessa kanavan…

  • Canal+ Aitiosta urheilua ja aikuisviihdettä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Canal+ aloittaa uuden paikallisen kanavan Suomen satellitti-, kaapeli- ja antennitalouksissa. Huippujalkapalloa, suosikkielokuvia ja aikuisviihdettä lähettävä kanava tulee antenniverkossa Canal+ Sport 2:n tilalle. Kaapelijakelussa uusi kanava korvaa pohjoismaisena täytekanavana toimineen Canal + Sport Extran. Satelliittijakelussa kanava tulee osaksi nykyistä Canal+ Total -pakettia, eikä korvaa mitään toista kanavaa.

  • URHOtv kanavanippuun B

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kotimainen maksullinen urheilukanava URHOtv on muuttunut valtakunnalliseksi kanavaksi. URHOtv lähettää maanantaista 8. marraskuuta alkaen kanavanipussa B, jonka väestöpeitto on 99 prosenttia suomalaisista. Muutos tuli mahdolliseksi URHOtv:n saatua pitkäaikaisen toimiluvan valtioneuvoston istunnossa 30. syyskuuta.

  • Televisioon neljä uutta ohjelmistolupaa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Hallitus on päättänyt myöntää neljä uutta television antenniverkon ohjelmistolupaa. Uudet toimiluvat sijoittuvat B-, C- ja E-kanavanippuihin, ja ne ovat voimassa vuoden 2016 loppuun asti. Uudet luvat menivät URHOtv Oy:lle, MTV Oy:lle, SBS Finland Oy:lle ja Sanoma Television Oy:lle. Lisäksi hallitus päätti muuttaa SuomiTV:n toimilupaa.

  • Lupamuutoksesta vaivaa Turku TV:lle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Turun tv-aseman näkyvyysalueella toimiva paikallinen Turku TV on joutunut karsimaan tarjontaansa antennivälitteisessä jakelussa. Turku TV menetti kaistanleveyttä kanavanipussa C liikenne- ja viestintäministeriön määräyksestä. Turku TV:llä on jatkossa kaistaa kaksi megaa entisen neljän sijaan. Antennitalouksista katosi muutoksen myötä Turku TV:n teksti-tv.

  • The Voice / TV Viisi laajenevat Turun näkyvyysalueelle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Jakelukapasiteettipulan takia Turun tv-lähettimen tarjonnasta puuttuneet The Voice TV ja TV Viisi alkavat näkyä Varsinais-Suomen antennitalouksissa lokakuun alussa. Molempien kanavien näkyvyysalue laajenee noin 150 000 antenni-tv-kotitaloudella. Tähän saakka kanavien lähetyksiä on voinut seurata Turun seudun kaapelitalouksissa.

  • DNA:n teräväpiirto-tv:n näkyvyysalue laajenee

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Teräväpiirtotelevisiolähetysten verkkotoimiluvan haltija DNA laajentaa lähetysverkkonsa vuoden loppuun mennessä kolmelle uudelle alueelle eli Tampereen, Turun ja Hämeenlinnan seuduille. DNA:n omista matkapuhelinmastoista lähetettävien tv-lähetysten näkyvyys paranee samalla myös aikaisemmin toimintansa aloittaneilla alueilla eli Espoossa, Vantaalla, Helsingissä ja Lahdessa. Vuoden lopussa tv-verkko on 1,5 miljoonan suomalaisen saatavilla.

  • Anvian tv-lähetykset Digitan verkossa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Anvia TV Oy ja Digita ovat sopineet Digitan maanpäällisen lähetysverkon käytöstä antenni-tv:n kanavanipuissa F ja HD3. Anvia TV on valmis käynnistämään tv-lähetykset tv-kanavien toivomassa aikataulussa, tarvittaessa jopa loppuvuodesta tai viimeistään vuoden 2011 alkupuolella. Valtioneuvosto myönsi näiden kanavanippujen toimiluvat Anvialle huhtikuussa 2010.

  • Yksitoista haki F-kanavanipun lupia

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Liikenne- ja viestintäministeriöön jätettiin määräaikaan mennessä yksitoista hakemusta ohjelmistolupiin kanavanipussa F. Kanavanipuissa on kapasiteettia viiden teräväpiirtoisen sekä lisäksi korkeintaan neljän tavallisen televisio-ohjelmiston lähettämiseen. Kanavanipussa on mahdollista lähettää kunkin teräväpiirto-ohjelmiston tilalla neljää tavallista tv-ohjelistoa.

  • Ääni- ja tekstitysvelvoite myös kaupallisille tv-kanaville

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Hallitus esittää muutoksia television tekstitys- ja siirtovelvoitteisiin. Tasavallan presidentin hyväksyttäväksi menevä laki lisää kuulo- ja näkövammaisille tarkoitettujen ääni- ja tekstityspalvelujen määrää suomalaisilla televisiokanavilla. Tähän asti laki on koskenut julkisen palvelun periaatteella toimivaa Yleisradiota, mutta ensi heinäkuusta alkaen velvoite lisäpalvelujen tarjoamisesta koskee myös joitakin kaupallisia toimijoita.

  • LIV laajenee antenniverkossa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Lifestyle-tv-kanava Liv laajentaa näkyvyysaluettaan merkittävästi syyskuun alussa. Nykyisten 15 lähetysaseman lisäksi LIV alkaa näkyä myös Joutsenon, Kerimäen ja Tammelan mastoista. Lisäksi näkyvyys parantuu Etelä-Karjalassa Parikkalan seudulla uuden täytelähettimen johdosta. Kanavan saamiseksi näkyviin vastaanottimissa tulee tehdä kanavahaku.

  • TV-ohjelmistoluvilla 16 hakijaa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kanavanippuihin B, C ja E jaossa olevia ohjelmistolupia hakee kuusitoista hakijaa. Määräaikaan mennessä lupahakemuksen jättivät muun muassa MTV Oy, Family Channel Oy, Sanoma Entertainment Oy ja URHOtv Oy. Valtioneuvosto myöntää kuhunkin kanavanippuun yhden toimiluvan, joka on voimassa vuoden 2016 loppuun.

  • SuomiTV ja Nelonen Sport Pro vaihtavat kanavapaikkoja

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Lähetysverkko-operaattori Digita muuttaa maanpäällisen lähetysverkon kanavanumerointia 1. syyskuuta. Maksuton SuomiTV siirtyy kanavapaikalta 33 kanavapaikalle 12 ja maksullinen Nelonen Sport Pro kanavapaikalta 12 paikalle 23. Muutos noudattaa TV-toimialan keskenään sopimaa kanavanumeroinnin perusperiaatepäätöstä, jonka mukaan vapaasti lähetettävät TV-kanavat ovat järjestyksessä ennen maksullisia kanavia. Tällä hetkellä viimeisin ilmaiskanavilla käytössä oleva kanavapaikka on 11, jossa lähettää JIM.

  • TV:n ohjelmistoluville kuuden vuoden jatko

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Valtioneuvosto on jatkanut television ohjelmistolupia kuudella vuodella. Luvat ovat voimassa vuoden 2016 loppuun. Lisäajan saivat MTV3 ja Nelonen sekä Nelonen Sport, Nelonen Sport Pro, Liv, Jim, Sub, Sub-Leffa/Juniori, MTV3 Max, Turku TV, Voice/TV5, Canal+ ja Disney-Channel. Lupapäätöksen jälkeen kaikki television ohjelmistoluvat päättyvät samaan aikaan.

  • SuomiTV:n uutistoimitus kesäksi Lasipalatsiin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    SuomiTV:n uutistoimitus muuttaa Keravan Jäspilästä Helsingin Lasipalatsiin. Keravalla tähän asti sijainnut uutistoiminta ja uutisstudio siirtyvät syyskuussa SuomiTV:n pääkonttorin tiloihin Helsingin Pasilaan, mutta väliajan uutisia tehdään pääosin aivan Helsingin keskustasta eli Lasipalatsin tiloista. Siirtyminen Lasipalatsiin tapahtuu maanantaina 21. kesäkuuta.

  • Digita ottaa käyttöön uuden ohjelmatietojärjestelmän

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Digita varoittelee tv-katsojia katkoista torstaina 3. kesäkuuta, jolloin otetaan käyttöön uusi ohjelmatietojärjestelmä. Muutoksen aikana voi esiintyä häiriöitä tv:n ohjelmatiedoissa (EPG) ja kanavien virittämisessä. Lisäksi lähetyksissä voi olla lyhyitä katkoja. Muutos tapahtuu 3.6. klo 9.30-16.00 välillä kaikilla tv-kanavilla A-, B-, C- ja E-kanavanipuissa.

  • BassoTV rikkoi miljoonan rajapyykin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Helsinkiläisen mediatalo Basson verkkopohjainen televisio on kerännyt tänään aamulla miljoonannen katselukerran. Heinäkuussa 2008 aloittanut BassoTV on julkaissut sivustollaan kerran viikossa ohjelmaa kohderyhmälle nuoret aikuiset. BassoTV on osa mediatalo Bassoa, jonka muut osat ovat aikakauslehti Basso, radiokanava Bassoradio sekä verkkosivusto Basso.fi.

  • Viestintävirasto ei puutu tv-yhtiöiden mainossijoitteluun

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kaupalliset tv-yhtiöt saavat lisätä mainoskatkojen määrää, vaikka uusi televisio- ja radiotoimintalaki ei ole vielä astunut voimaan. TV-toimintaa valvova Viestintävirasto ei aio huomauttaa televisioyhtiöitä, joiden kanavilla esitetään mainoksia entistä tiheämpään tahtiin. Uuden lain arvellaan tulevan voimaan aikaisintaan toukokuun alussa.

  • Anvialle verkkoluvat F- ja HD3-kanavanippuihin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Valtioneuvosto myönsi kaksi television verkkotoimilupaa Anvia Oyj:lle. F-kanavanippu on valtakunnallinen ja siinä voidaan lähettää sekä standardi- että teräväpiirtolähetyksiä. Teräväpiirtokäyttöön tarkoitetun HD3-kanavanipun näkyvyysalue ulottuu lännessä Hankoon ja Salon itäpuolelle, pohjoisessa Hyvinkäälle ja Mäntsälään sekä idässä Porvooseen.