Kategoria: Radio

  • Bassoradio julkisti uudet radioäänet

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mediatalo Basso uudistaa vuodenvaihteessa radiokanavansa sisältöä. Samalla se aloittaa uuden puolivaltakunnallisen toimiluvan myötä radiolähetykset pääkaupunkiseudun lisäksi myös Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa. Uudistuva Bassoradio koostuu aamu-, päivä- ja iltapäiväohjelmista sekä iltaisin ja viikoloppuisin lähetettävistä DJ-ohjelmista.

  • Järviradiolle uusia taajuuksia

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Vuodenvaihteessa voimaan tulevat uudet radiotoimiluvat aiheuttavat muutoksia Järviradion lähetystaajuuksiin. Järviradio vaihtaa taajuuksia Helsingissä, Kaarinassa, Riihimäellä, Seinäjoella ja Alajärvellä. Helsingissä taajuudeksi tulee tammikuun alusta alkaen 98,5 MHz. Kyseessä on alle 50 watin tilapäislupa, joka on voimassa kolme kuukautta kerrallaan. Järviradio on kuulunut Helsingissä taajuudella 105,5 MHz.

  • Metroradiolle ei määräysvaltaa Beafinassa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Valtioneuvosto on hylännyt Beafina Oy:n hakemuksen määräysvallan siirtämisestä yhtiössä. Metroradio Finland Oy:n piti ostaa enemmistö Helsinkiin paikallisradiota puuhaavasta Beafinasta, mutta valtioneuvoston päätöksen mukaan kauppa ei toteudu. Valtioneuvoston mukaan määräysvallan siirtyminen uudelle pääomistajalle olisi merkinnyt toimilupakauppaa ennen lupakauden alkamista. Beafinan omistaa JPC Studiot Oy.

  • Taajuusvaihdos ja tehonkorotuksia Radio Sputnikilla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Venäjänkielinen, pääkaupunkiseudulla ja Kaakkois-Suomessa kuuluva Radio Sputnik on vaihtanut taajuutta Porvoossa. Sputnik kuuluu keskiviikosta 30. marraskuuta alkaen taajuudella 107,6 MHz. Porvoon vanha taajuus 88,4 MHz jää pois Sputnikin käytöstä. Taajuuden vaihtumisen myötä Sputnikin lähetystehoa tuplataan Porvoossa. Lähetykset tapahtuvat nyt kahden kilowatin tehoisina.

  • YLE Puheen laajennustyö käynnissä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Digita muokkaa YLE Puheen lähetysverkkoa valtakunnalliseksi. Tähän saakka lähes valtakunnallisesti ULA-taajuuksilla kuulunut puheradio saa useille lähettimilleen lisätehoa. Myös uusia taajuuksia otetaan Puheen käyttöön. Suurimmat muutokset koetaan Satakunnassa ja Keski-Suomessa, joissa YLE Puhe saa käyttöönsä YleX:n suurtehotaajuudet. YleX siirtyy alueilla nykyisille Puheen taajuuksille.

  • Joulun erikoisradiot aloittavat

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Joulunajan erikoisradiot palaavat aalloille ensimmäisen adventin aikoihin. Rauman seudulla kuuluva JouluRauma aloittaa lähetykset 26.11. kello 00.00. Taajuus on 97,3 MHz ja kaapeliverkossa 107,8 MHz. Toivontuottajien luotsaama Jouluradio tuo tullessaan peräti neljä eri ohjelmavaihtoehtoa, joista perinteinen Jouluradio kuuluu internetin lisäksi 14 ULA-taajuudella eri puolilla Suomea. Jyväskylässä lähetykset kuuluvat taajuudella 96,8 MHz 2. joulukuuta alkaen.

  • Metroradio Finland mukaan uuteen paikallisradioon

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio SuomiPOPia, Groove FM:ää ja Metro FM:ää pyörittävä Metroradio Finland Oy on ostamassa enemmistön paikallisradioyhtiö Beafina Oy:stä. Beafinalla on ensi vuoden alussa voimaan astuva toimilupa pääkaupunkiseudun taajuudelle 102,8 MHz. Beafinan nykyinen omistaja, ääni- ja kuvatuotantoyhtiö JPC Studiot Oy jää kaupan myötä vähemmistöosakkaaksi. Omistusjärjestely edellyttää valtioneuvoston hyväksynnän. Päätöstä odotetaan joulukuun puoliväliin mennessä.

  • Radio Pooki vaihtamassa omistajaa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pohjois-Pohjanmaalla, Meri-Lapissa ja Keski-Pohjanmaalla toimiva Radio Pooki ja SBS Finland ovat tehneet aiesopimuksen Radio Pookin siirtymisestä SBS:n omistukseen. Iskelmää, The Voicea ja  Cityradioita luotsaava SBS ostaa sopimuksen mukaan koko Radio Pookin osakekannan. Kaupan toteutuminen vaatii valtioneuvoston hyväksynnän. Myyjänä on toimitusjohtaja Tapio Järvelän omistama Radio Pooki Oy.

  • Nuotta-taajuus jälleen Turun radiovastaanottimissa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kristillinen Nuotta-taajuus lähettää 1.-20. marraskuuta Turun seudulla taajuudella 93,8 MHz. Nuorille suunnattu gospel-musiikin erikoiskanava kuuluu netissä vuoden jokaisena päivänä. Kaarinan radio- ja tv-asemalta tapahtuvat ULA-lähetykset huipentuvat marraskuun puolivälin jälkeen Turussa pidettäviin Maata näkyvissä -festivaaleihin. Nuotta-taajuus lähettää tapahtumasta suoraa lähetystä.

  • Klassisen musiikin radio Rondo vaihtaa nimeä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Rondo FM:n nimi vaihtuu vaiheittain loppusyksyn aikana. Uudeksi nimeksi tulee Rondo Classic. Nimenmuutos kuuluu asematunnuksissa ja näkyy RDS-vastaanottimissa. Uusi tunnus Classic päivitetään lähetinverkkoon lähiviikkoina. Uudistusten jälkeenkin kanavan ohjelmisto pysyy lähes nykyisellään. Uutuutena kanavalla aloittaa marraskuun alussa juonnettu aamulähetys.

  • Testailua ja koulutusta pääkaupunkiseudun taajuudella

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Metroradio Finland Oy koelähettää ja kouluttaa loppuvuoden aikana Helsingin taajuudella 100,0 MHz. Yhtiön radiokanavien Metro FM, Radio SuomiPOP ja Groove FM:n henkilöstö pääsee perehtymään kanavien teknisiin ja äänimaisemallisiin parannuksiin julkisen radiokanavan avulla. Ainakin toistaiseksi ilman nimeä oleva radioasema aloittaa lähetykset näillä näkymin marraskuussa, Metroradiosta kerrotaan. Tilapäinen lupa on voimassa ensi tammikuun puolivälin tietämille. Suurin osa…

  • Radio Mantasta Iskelmä Sastamala

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pari vuosikymmentä itsenäisenä paikallisradiona Lounais-Pirkanmaalla toiminut Radio Manta liittyy Iskelmä-ketjuun vuodenvaihteessa. Asiasta kertovan Alueviestin mukaan suurin osa Radio Mantan nykyisistä ohjelmista katoaa uudistuksen tieltä. Paikallisuutisten ja paikallismakasiinin lisäksi vanhoista ohjelmista säilyvät kerran kuukaudessa perjantaisin lähetettävä Belairin penkillä, jumalanpalveluslähetys Tyrvään kirkosta ja Vammalan Lentopallon vieraspeliselostukset.

  • Lake FM:n lähtölaukaus kajahtaa tammikuussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Tampereella kuuluva ja myös internetissä toimiva Lake FM aloittaa lähetykset tammikuun alussa. Järviradio Pirkanmaan tuottama dance-vaikutteista musiikkia soittava erikoisradio lähettää Hervannasta taajuudella 101,6 MHz. Lake FM kuuluu ulalla kolme kuukautta 40 watin lähetysteholla. Sen jälkeen lähetyksiä voi kuunnella pelkästään netissä. Tulevaisuudessa asema saattaa vierailla ula-taajuuksineen myös muilla paikkakunnilla.

  • Porin Eazy 101 jo lähtökuopissa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio Porin yhteyteen perustettava nuorten ja nuorten aikuisten radiokanava Eazy 101 aloittaa lähetykset tammikuussa. Taajuudella 101,0 MHz kuuluva nuorisoradio suuntaa ohjelmansa alle kolmekymppisille aktiivisille kaupunkilaisille. Kanavan tavoitteena on luoda Porin seudulle nuorten yhteisöllinen media, joka kertoo ilmiöistä, tapahtumista, kulttuurista ja paikallisista asioista. Aseman taustalla on Radio Porin omistajayhtiö Mediatakojat Oy.

  • Järviradio laajentaa Turkuun ja Kurikkaan

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Lyhytaikaisilla radioluvilla uusia kuuluvuusalueita valloittava Järviradio käynnistää lähetykset Varsinais-Suomessa ja Kurikassa. Turkulaiset pääsevät nauttimaan Järviradion ohjelmatarjonnasta lokakuusta alkaen taajuudella 101,9 MHz. Kurikkalaisille ohjelmaa lähetetään taajuudella 91,3 MHz. Molemmilla taajuuksilla tehoa saa olla enintään 50 wattia. Luvat ovat voimassa kolme kuukautta kerrallaan. Turun seudun lähetin asennetaan Digitan tv-asemalle Kaarinaan.

  • Nelosen radioille uusia tuottajia ja juontajia

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Nelonen Median radiokanavat Radio Aalto ja Radio Rock vahvistuvat uusilla tekijöillä. Radio Aallon uusina tuottajina toimivat Kati Launiainen ja Annika Takaniemi. Molempien radioiden uutena sisältötuottajana aloittaa Karolina Huuhtanen. Radio Rockin uusina juontajina syyskuun alussa aloittivat Wallu Valpio ja Laura Vähähyyppä. Uudella ohjelmapaikalla Radio Rockin päivässä kuullaan juontaja Jone Nikulaa.

  • Groove FM Kajaaniin ja Lapualle lokakuussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Metroradio Finland Oy:n rytmimusiikkia soittava Groove FM laajentaa lokakuussa kahdelle uudelle paikkakunnalle. Groove FM alkaa kuulua Kajaanin ja Lapuan seuduilla kolmen kuukauden ohjelmistoluvalla. Vuodenvaihteen jälkeen asema saa lähettää paikkakunnilla pitkäaikaisella toimiluvalla. Groovelle myönnettiin ohjelmistolupa vuosiksi 2012-2019 ja lisää taajuuksia viime keväänä.

  • Korsuradio seuraa onnettomuusharjoitusta Lahdessa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Lahdessa perjantaina käynnistyvän TYYNE 11 -moniviranomaisharjoituksen oma radioasema Korsuradio kuuluu Lahden seudulla taajuudella 89,1 MHz. Korsuradio välittää harjoitukseen osallistuvien tunnelmia ja soittaa musiikkia Lahden Hennalassa sijaitsevasta studiosta. Radioaseman toteuttajina häärivät radioamatöörit.

  • Radio 988 aloitti Pirkanmaalla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Tamperelainen Radio 988 jatkaa lähetyksiä syksyn ajan Pirkanmaalla taajuudella 98,8 MHz. Asema aloitti lähetykset torstaina. Aikuisille suunnatun iskelmäpainotteisen radion taustalla on viihde- ja musiikkimedia Discopress Oy. Iloisia musiikkielämyksiä kuuntelijoille tarjoavan paikallisradion ohjelmatarjontaan lukeutuvat suositut Tätä Suomi tanssii- ja Radio Top 20 -listat sekä STT:n uutiset ja monet muut ohjelmanumerot.

  • Helsingin kesäradiot lopetuspuuhissa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pääkaupunkiseudun radiotarjonta kaventuu tänään, kun osa kesän aikana toimineista tilapäisistä asemista lopettaa lähetykset. Summer FM (103,1 MHz), Radio KLF (100,0 MHz), Lomaradio (98,5 MHz) ja Kesä FM (102,4 MHz) sulkevat lähettimet torstaihin mennessä. Lomaradion ja KLF:n ohjelmatoiminta päättyy myös muutamalla muulla paikkakunnalla. Lomaradio lupaa nettisivujensa mukaan palata ääneen jälleen ensi toukokuussa. KLF puolestaan sulkee ovensa…

  • Jaako Hurmeesta Basson musiikkipäällikkö

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Nuorille kaupunkilaisille suunnatun paikallisradio Basson musiikkipäälliköksi on nimetty toimittaja ja dj Jaako Hurme. 32-vuotias Hurme tulee vastaamaan Basson musiikillisen linjan kehittämisestä, suhteista yli sataan Bassoradion dj:hin sekä Basson yhteistyökumppaneihin. Hurme on toiminut Bassoradion arkiaamuohjelma Hyvää Huomenta Helsingin juontajana.