Tekijä: Tero Toivonen
-
SUN Helsinki ja Radio City aloittivat
Kaksi uutta paikallisradiota on aloittanut lähetykset pääkaupunkiseudulla. Radio City teki paluun radioaalloille pitkäaiksella luvalla viiden vuoden tauon jälkeen. City aloitti lähetykset taajuudella 99,4 MHz AC/DC-yhtyeen kappaleella Highway To Hell eli samalla biisillä, jolla asema lopetti lähetykset joulukuussa 2006. Toinen uusi tulokas on SUN Helsinki, joka kuuluu taajuudella 102,8 MHz.
-
Radio Dei kuuluu paremmin Pirkanmaalla
Häiriöisellä taajuudella 97,2 MHz lähettävä Radio Dei alkaa kuulua laajemmalla alueella Pirkanmaalla. Ensi sunnuntai-iltapäivästä alkaen Dein taajuus Tampereen seudulla on 98,8 MHz. Vanha taajuus siirtyy Radio 957:n käyttöön Orivedelle. Radio Dei on kärsinyt häiriöistä erityisesti Tampereen eteläpuolella. Ongelmia on aiheuttanut pääasiassa Radio NRJ:n lähetin Janakkalassa. Taajuus on 97,3 MHz.
-
Radio Nova menettää suurtehotaajuuksia
Uusien radiolupien myötä eri kaupallisten radioiden kuuluvuusalueita tasapuolistetaan. Tähän saakka ylivoimaisesti laajimmalla alueella kuulunut Radio Nova joutuu vaihtamaan taajuuksia neljällä paikkakunnalla. Nova menettää suurtehotaajuutensa Radio SuomiPOPille Päijät-Hämeessä ja Eurajoella, Radio NRJ:lle Mikkelissä ja The Voicelle Kruunupyyssä. Uutuutena Nova saa lisäkuuluvuutta Sysmän seudulle taajuudella 90,2 MHz.
-
The Voicelle kaksitoista uutta taajuutta
Vuodenvaihteessa voimaan tulevat radiotoimiluvat mahdollistavat lukuisten uusien taajuuksien käyttöönoton. Pelkästään The Voice saa aloittaa lähetykset kahdellatoista uudella taajuudella. Merkittävin uusi taajuus on tämän vuoden loppuun Radio Novan käytössä oleva Kruunupyyn 107,2 MHz, jossa on tehoa peräti 60 kilowattia. Taajuus siirtyy Voicelle 2. tammikuuta. Uusilla taajuuksilla pyritään laajentamaan kaupallisten radioiden kuuluvuusalueita ja voimistamaan asemien sisäkuuluvuutta kaupungeissa.
-
Spin FM:llä ja Järviradiolla taajuusmuutoksia
Urbaanimusiikin erikoiskanava Spin FM vaihtaa taajuutta Helsingissä. Uusi taajuus 105,8 MHz otetaan käyttöön perjantaina 30. joulukuuta. Lähetykset jatkuvat 50 watin tehoisina. Järviradion taajuus vaihtuu Helsingissä 28. joulukuuta. Uusi taajuus on 98,5 MHz (50 W). Kaarinassa ja Riihimäellä taajuudet vaihtuvat tammikuun alussa. Kaarinan taajuudeksi tulee 95,9 MHz ja Riihimäen 104,9 MHz.
-
Lähiradiossa ohjelmajärjestelyjä
Helsingin Lähiradio jatkaa toimintaansa uudella toimilupakaudella kahden luvanhaltijan ylläpitämänä. Pääosa taajuudella 100,3 MHz lähettävän paikallisradion ohjelmistosta tulee tammikuun alusta lähtien Kansan Radioliiton (KaRa) studioista Helsingin Kalliosta. Toinen luvanhaltijayhdistys Folkhälsan lähettää taajuudella ruotsinkielistä puheohjelmaa omasta studiostaan Topeliuksenkadulta. Tämän vuoden loppuun Lähiradiossa mukana oleva Kansan Sivistystyön Liitto KSL toimii jatkossa ainoastaan netissä.
-
Radio Nostalgia vuodenvaihteessa uusille taajuuksille
Pääkaupunkiseudulla viime helmikuussa toimintansa aloittanut Radio Nostalgia puhaltaa uutta tuulta purjeisiinsa vuodenvaihteen jälkeen. Radio Nostalgia siirtyy pääkaupunkiseudulla taajuudelle 105,5 MHz. Kanava alkaa tämän lisäksi kuulua Turun seudulla (100,5 MHz), Tampereen ympäristössä (92,7 MHz) ja Oulussa (94,3 MHz). Lähetykset kuuluvat myös netissä.
-
Turku TV lopettaa lähetykset antenniverkossa
Turun Sanomien monimediaan kuuluva Turku TV lopettaa lähetykset Digitan ylläpitämässä verkossa tammikuun aikana. Paikallistelevision lähetykset jatkuvat entisellään esimerkiksi Soneran ja DNA:n kaapeliverkoissa. Lounais-Suomen alueella kanava tavoittaa noin 150 000 kotitaloutta. Vuodenvaihteen jälkeen kanava toimii nimellä TSTV. Uudistuksen myötä ohjelmat näkyvät myös sekä kanavan omilla sivuilla että Turun Sanomien nettisivuilla.
-
Ylen Klassisen joululistalla monipuolinen kattaus
Yleisradion digitaalinen klassisen musiikin kanava Ylen Klassinen viettää joulua jälleen hyvän musiikin parissa. Joulunajan ohjelmistossa soivat useiden säveltäjien oratoriot ja kantaatit, Pjotr Tshaikovskin baletit Pähkinänsärkijä, Prinsessa Ruusunen ja Joutsenlampi kokonaisuudessaan, Francesco Manfredinin, Antonio Vivaldin, Arcangelo Corellin ja Giuseppe Torellin joulukonsertot, Nikolai Rimski-Korsakovin ooppera Jouluyö sekä perinteiset joulusävelmät, urkumusiikki ja vokaaliteokset.
-
AVA laajenee valtakunnalliseksi
MTV Oy:n naisille suunnattu tv-kanava AVA saa laajentua valtakunnalliseksi. Valtioneuvosto hyväksyi MTV Oy:n ohjelmistolupahakemuksen torstain yleisistunnossa. AVA:n lähetykset välitetään antenniverkon kanavanipussa A. Kanavan lähetykset ovat standardilähetyksiä.
-
Hallitukselta vihreää valoa Yle-verolle
Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen niin sanotun Yle-veron käyttöönotosta. Päätös perustuu eduskuntaryhmien puheenjohtajien 16. joulukuuta antamaan julkilausumaan. Yleisradion toiminnan rahoittamisesta tv-maksuin luovutaan vuoden 2013 alussa. Tällöin tilalle tulevaa Yle-veroa aletaan kerätä verotuksen yhteydessä.
-
TV-kuva katosi sadoilta Lappeenrannassa
DNA:n uuden tv-lähettimen käynnistäminen Lappeenrannassa on aiheuttanut ongelmia useiden satojen kotitalouksien tv-vastaanotossa. DNA:n uusi, kuutta teräväpiirtokanavaa ja yhtätoista perinteistä kanavaa lähettävä asema aloitti lähetykset maanantaina 19. joulukuuta. Aseman kautta lähetetään VHF-taajuuksilla kanavanippuja A, B ja C. Lappeenrannan keskustassa toimiva lähetin häiritsee UHF-kanavien vastaanottamista lähettimen lähimaastossa.
-
YleX saa uuden taajuuden Poriin
Tiistaista asti kuuluvuusongelmien kanssa paininut YleX alkaa taas kuulua paremmin Porin keskustassa. Digita käynnistää YleX:lle uuden lähettimen Porissa perjantaina 16. joulukuuta. Pienitehoinen täytelähetin toimii taajuudella 97,0 MHz. YleX on vastaanottanut runsaasti palautetta Porista viime päivinä, sillä aseman kuuluvuus on huonontunut tiistaisen taajuusvaihdon takia.
-
BC-TV käynnistyy kanavapaikalla 15
Uusi koko Suomessa antennitalouksissa näkyvä tv-kanava BC-TV aloittaa lähetykset keskiviikkona 14. joulukuuta A-kanavanipussa kanavapaikalla 15. Kanava kertoo kotisivuillaan lähettävänsä sekä lapsille että aikuisille suunnattuja ohjelmia. BC-TV lähettää viikon jokaisena päivänä kello 19-22. Kanavan taustalla on Brilliance Communications Oy, jonka johdossa on Hannu Haukka.
-
Radio City iskee eetteriin kovilla nimillä
Ylen Radiomafiasta ja Ylex:ltä tuttu viihdeohjelma Pietarinkadun Oilers Go Go palaa radioaalloille tammikuussa. Vuoden alussa lähetykset pääkaupunkiseudulla aloittava Radio City lähettää suosikkiohjelmaa sen alkuperäisellä miehityksellä eli Simo Ruuskasen, Teemu Skinnarin ja Jussi Putkosen tuottamana ja juontamana. Ohjelmaa lähetetään lisäksi muissa SBS-Cityradioissa.
-
TV5 myös Haapaveden näkyvyysalueelle
C-kanavanipussa lähettävä TV5 alkaa näkyä Haapaveden näkyvyysalueella torstaina. Lähetykset käynnistyvät samalla myös Raahen, Vaalan ja Kalajoen täytelähettimien kautta. TV5 on tähän asti tavoittanut noin 82 prosenttia kotitalouksista. Uusi näkyvyysalue Pohjois-Pohjanmaalla nostaa luvun yli 83 prosentin.
-
YleX:llä taajuusmuutoksia tiistaina ja torstaina
YleX:n taajuuskokonaisuudessa tapahtuu muutoksia tällä viikolla. YleX ja YLE Puhe vaihtavat keskenään taajuuksia Eurajoen ja Jyväskylän radioasemien kuuluvuusalueella. Eurajoella muutos toteutetaan tiistaina 13. joulukuuta ja Jyväskylässä torstaina 15. joulukuuta. Muutoksen jälkeen YleX:n kuuluvuus voi paikka paikoin heikentyä.
-
Häiriö johti taajuusvaihtoon Vaasassa
Järviradio on vaihtanut taajuutta Vaasassa toiselle radiolle aiheituneen häiriön takia. Järviradio kuuluu 50 watin lähetysteholla Vaasan keskustasta taajuudella 103,0 MHz. Aiempi taajuus 103,4 MHz ehti lähettää vain muutaman päivän. Häiriön kohteeksi joutui Radio SuomiPOP, joka poimii signaalinsa Vaasan lähettimelle releoimalla Lapuan taajuutta 103,3 MHz.
-
Bassoradio julkisti uudet radioäänet
Mediatalo Basso uudistaa vuodenvaihteessa radiokanavansa sisältöä. Samalla se aloittaa uuden puolivaltakunnallisen toimiluvan myötä radiolähetykset pääkaupunkiseudun lisäksi myös Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa. Uudistuva Bassoradio koostuu aamu-, päivä- ja iltapäiväohjelmista sekä iltaisin ja viikoloppuisin lähetettävistä DJ-ohjelmista.
-
Alue-tv-järjestelmä käyttöön uudistettuna
Digita ottaa uudistuneen alue-tv-järjestelmänsä käyttöön torstaina. Muutos tehdään B-kanavanipussa, jossa näkyvät MTV3, Nelonen, Sub, Jim, MTV3 MAX, MTV3 Juniori, MTV3 Leffa, URHOtv ja AdultTV.fi. Kuluttajille muutostyöt näkyvät lyhyinä 1-10 sekunnin katkoksina kello 8.00-16.00 välisenä aikana. Muutos tehdään alueittain koko Suomessa. Digita teki muutoksen jo kertaalleen, mutta joutui palauttamaan järjestelmän ennalleen kuvan ja äänen viiveongelmien vuoksi.
-
Järviradiolle uusia taajuuksia
Vuodenvaihteessa voimaan tulevat uudet radiotoimiluvat aiheuttavat muutoksia Järviradion lähetystaajuuksiin. Järviradio vaihtaa taajuuksia Helsingissä, Kaarinassa, Riihimäellä, Seinäjoella ja Alajärvellä. Helsingissä taajuudeksi tulee tammikuun alusta alkaen 98,5 MHz. Kyseessä on alle 50 watin tilapäislupa, joka on voimassa kolme kuukautta kerrallaan. Järviradio on kuulunut Helsingissä taajuudella 105,5 MHz.