Kategoria: Viestintä

  • Ylen rahoitusta esitetään vähennettäväksi ja avoimuutta lisättäväksi

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yleisradion rahoitukseen ei tehdä lakisääteistä indeksitarkistusta vuosina 2025-2027, ilmenee parlamentaarisen Yle-työryhmän mietinnöstä. Ratkaisu leikkaa Ylen rahoitusta noin 47 miljoonaa euroa. Myös Ylen määrärahastaan maksama arvonlisävero nousee vuoden 2026 alussa. Toimenpiteet leikkaavt Ylen rahoitusta 19 miljoonaa euroa.

  • Ylen artikkelit nyt myös kuunneltavissa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yleisradio on lisännyt kuunteluominaisuuden uutisartikkeleiden yhteyteen sekä Yle.fi-sivustolle että yhtiön mobiilisovellukseen. Ominaisuus parantaa median erilaisten käyttötilanteiden ja tarpeiden yhdenvertaisuutta.

  • Bonnier ostaa HSS Median osakkeet – Radio Vaasa mukana kaupassa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Ruotsalainen Bonnier News ostaa Pohjanmaalla toimivan HSS Median vaasalaiselta Harry Schaumans Stiftelse -säätiöltä. Kauppaan kuuluvat sanomalehdet Vasabladet, Österbottens Tidning ja Syd-Österbotten sekä Radio Vaasa ja markkinointitoimisto Seger Marketing. Kauppa edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän.

  • Keskisuomalainen ostaa Karjalaisen mediatoiminnot

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Keskisuomalainen Oyj ostaa PunaMusta Media -konsernin medialiiketoiminnan. Kauppa kattaa PunaMusta Media Oyj:n tytäryhtiöt Sanomalehti Karjalainen Oy, PunaMusta Paikallismediat Oy sekä Karelian Viestintä Oy sisältäen yritysten koko osakekannat. Kauppa odottaa vielä vahvistusta Kilpailu- ja kuluttajavirastolta. Kaupan arvioidaan toteutuvan vuoden 2024 ensimmäisen puoliskon aikana.

  • Sanoman lehtikaupalla ei vaikutusta Rauman paikallisradioon

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Raumalla ilmestyviä sanomalehti Länsi-Suomea ja kaupunkilehti Raumalaista julkaiseva Marva Media Oy ja jakeluyhtiö Rauman Suorajakelu Oy siirtyvät syyskuun alussa Sanoma Median omistukseen. Yhtiöt tiedottivat asiasta keskiviikkona. Sanoman mukaan kauppa vahvistaa Sanoman alueellisen uutismedian tavoittavuutta ja asiakaskantaa Satakunnan alueella.

  • MTV käynnistää muutosneuvottelut

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Muuttunut markkinatilanne edellyttää MTV:ltä selkeitä strategisia muutoksia ja yhtiön käynnistämät muutosneuvottelut koskevat koko henkilöstöä eli noin 430 työntekijää.  Taustalla ovat taloudelliset ja tuotannolliset syyt sekä tarve uudelleenjärjestellä toimintoja.

  • MT: Ylen rahoitukseen tulossa mahdollisesti leikkauksia

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yleisradion hallintoneuvoston uusi puheenjohtaja, kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok) kertoo Maaseudun Tulevaisuudessa, että Ylen rahoitusta tullaan suurella todennäköisyydellä pienentämään lähivuosina. Wallinheimon mukaan myös Ylen varoja on leikattava tilanteessa, jossa sopeutuksia on tehtävä koko maassa yhteensä 6 miljardin euron edestä.

  • Yle avaa toimitukset Jämsässä ja Raumalla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yleisradio avaa uudet toimitukset Jämsään ja Raumalle. Uusissa toimituksissa työskentelee vakituisesti 1-3 journalistia. Vastaavanlaiset toimitukset löytyvät Kuusamosta ja Savonlinnasta.

  • Telenorin siirtyminen DNA:n enemmistöomistajaksi varmistumassa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yli puolet DNA Oyj:n osakkeista on siirtymässä norjalaisen tietoliikenneyhtiö Telenorin omistukseen. Yhtiö ilmoitti huhtikuussa ostavansa kahden DNA:n suurimman omistajan, Finda Telecoms Oy:n ja PHP Holding Oy:n, omistusosuudet eli yhteensä 54 prosenttia DNA:n osakkeista.

  • Lakimuutos poistaa radiomainonnan aikarajat

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Eduskunnan hyväksymät muutokset tietoyhteiskuntakaareen poistavat muun muassa radiomainonnan määrää koskevat rajoitukset. Aiemmin mainonnan määrä on saanut olla enintään 20 prosenttia vuorokautisesta lähetysajasta, mutta jatkossa mainonnan määrälle ei aseteta minkäänlaisia rajoituksia. Mainokset on kuitenkin edelleen erotettava äänitunnuksella tai muulla selkeällä tavalla.

  • Tietoyhteiskuntakaaren säännöksiä kevennetään

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Hallitus esittää eduskunnalle kevennyksiä sähköistä viestintää säätävään tietoyhteiskuntakaareen. Valtioneuvosto hyväksyi tietoyhteiskuntakaareen esitetyt muutokset keskiviikkona. Esitys on osa hallituksen norminpurun kärkihanketta.

  • Lakimuutos helpottaisi media-alan toimintaedellytyksiä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Liikenne- ja viestintäministeriö on jättänyt media-alan yrityksille ja yhteisöille sekä edunvalvontajärjestöille ja muille sidosryhmille lausuntopyynnön tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta. Ministeriön tavoitteena on parantaa media-alan toimintaedellytyksiä. Lakiluonnoksessa esitetään muun muassa muutoksia mediayhtiöiden maksamiin viranomaismaksuihin ja ohjelmistolupien myöntämiseen sekä radiomainonnan määrään.

  • Televisio- ja radiotaajuuksien käyttösuunnitelmaa päivitetään

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Viestintävirasto pyytää jälleen radio- ja tv-toimilupien haltijoilta ja muilta alan yrityksiltä lausuntoja televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä. Tällä viikolla julkaistu luonnos korvaa aikanaan aiemman määräyksen taajuuksien käytöstä. Yhtiöillä ja yhteisöillä on 16. marraskuuta saakka aikaa jättää lausunto luonnoksesta.

  • Mediatalo Esa Keskisuomalaisen omistukseen

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Keskisuomalainen Oyj on ostanut lahtelaisen Mediatalo Esan osakkeet ja jatkaa yhtiön ainoana omistajana. Kauppahinta on noin 13,5 miljoonaa euroa. Kaupassa Keskisuomalaisen omistukseen siirtyvät Etelä-Suomen Sanomat, Itä-Häme, viisi kaupunkilehteä sekä sanomalehtipaino ja varhaisjakeluyhtiö. Keskisuomalainen-konsernin tarjonta monopuolistuu, sillä myös Mediatalo Esaan kuuluva Radio Voima siirtyy yhtiön omistukseen.

  • Media-alan toimintaedellytyksiin tulossa helpotuksia

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Suomen sähköisen viestinnän lainsäädännön uudistukseen eli tietoyhteiskuntakaareen on luvassa muutoksia, joita liikenne- ja viestintäministeriö on alkanut valmistella. Tietoyhteiskuntakaareen tehtävät muutokset helpottavat kaupallisen radion ja teleyritysten toimintamahdollisuuksia. Muutokset ovat osa hallituksen tavoitetta sääntylyn keventämisessä.

  • Työryhmä selvittämään Ylen tehtävää

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut parlamentaarisen työryhmän, jonka tehtävä on arvioida Yleisradio Oy:n julkisen palvelun tehtävää ja rahoitusta. Työryhmä selvittää Yleisradion julkisen palvelun tehtävän laajuutta, toteuttamistapaa sekä rahoituksen tasoa. Ryhmän tulisi myös arvioida eduskunnan omistajaohjauksen toteutustavat yhtiössä.

  • Työryhmä perehtyy mediamarkkinoihin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä selvittää ja arvioi kotimaisten mediamarkkinoiden toimintaedellytyksiä, markkinoiden esteitä sekä kilpailuasetelmia. Työryhmän asetti liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 3. elokuuta 2015. Myöhemmin syksyllä asetetaan erillinen parlamentaarinen työryhmä, joka tarkastelee Yleisradion julkisen palvelun tehtävää sekä rahoitusta. Uuden ryhmän toiminta alkaa vuoden 2016 alussa.

  • MTV:llä isot irtisanomiset

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kevään ja alkukesän aikana käytyjen yt-neuvottelujen seurauksena medediayhtiö MTV ja sen uutistoiminnasta vastaava Mediahub Helsinki Oy irtisanovat 82 työntekijää. Lisäksi MTV:n tekemien muiden järjestelyjen avulla yhtiössä tapahtuu 18 työntekijän väheneminen. Yt-neuvottelujen alkaessa vähennystarpeen arveltiin olevan kaikkiaan 125 työntekijää.

  • Vaaratiedotteita myös alueellisesti

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Tähän asti valtakunnallisesti lähetetyt vaaratiedotteet voidaan jatkossa lähettää radiossa myös alueellisesti, kerrotaan Ylestä. Televisiossa vaaratiedotteet tulevat valtakunnallisesti kaikilla Ylen kanavilla sekä kanavanippu B:n vapaasti vastaanotettavilla kanavillan. Vain Yle Radio Suomen valtakunnallisina lähetysaikoina vaaratiedotteet kuuluvat jatkossakin koko maassa. Muilla radiokanavilla alueelliset vaaratiedotteet lähetetään aina alueellisesti.

  • MTV:ssä uudet yt-neuvottelut

    kirjoittanut

    kategoriassa

    MTV Oy aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Arvioitu vähennystarve on 55-75 henkilötyövuotta, joista noin 40-50 kohdistuu kaupallisiin toimintoihin. Loput kohdistuvat muihin toimintoihin. Neuvotteluiden myötä kaupallisen organisaation rakenne ja toimintamalli kokevat suuria muutoksia. Esimerkiksi uutistuotanto siirtyy uuden yhtiön vastuulle.

  • Yle jatkaa Mestarien liigan parissa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Jalkapallon mestarien liiga jatkuu Ylen kanavilla seuraavat kolme kautta. Yle on solminut sopimuksen Mestarien liigan mediaoikeuksista vuosille 2015-2018. Nykyinen sopimus päättyy kesäkuussa Berliinissä pelattavaan Mestarien liigan finaaliin. Uusi sopimus astuu voimaan Tbilisissä pelattavalla Super Cup -ottelulla elokuussa.