Nova kuulumaan Porin keskustassa

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Nova -logoTammikuun alussa taajuusvaihdoksen takia kuuluvuttaan menettänyt Radio Nova kuuluu jälleen Porin keskustassa. Asiasta kertoi maanantaina Satakunnan Kansa. Digita käynnisti Novalle 50 watin tehoisen alilähettimen Porin ydinkeskustaan taajuudelle 91,6 MHz. Täytelähettimellä paikataan kuuluvuuskatveita, joita Eurajoen taajuudella 90,4 MHz on esiintynyt erityisesti Porin keskustassa talojen sisällä.

Nova joutui luopumaan Eurajoen suurtehotaajuudestaan tammikuussa. Aiemmin käytössä ollut 30-kilowattinen lähetin kantoi Novan signaalin koko Satakunnan alueelle. Nykyinen Eurajoen kolmen kilowatin lähetin kattaa vain osan vanhasta kuuluvuusalueesta. Ongelmia on erityisesti Novan kuuluvuudessa kaupunkialueella.

Nova menetti suurtehotaajuuksia myös Lahdessa, Mikkelissä ja Keski-Pohjanmaalla. Syynä oli viestintäpoliittinen päätös tasapainottaa eri radiotoimijoiden lähetysverkkoja. Satakunnassa Novan taajuuden sai Radio SuomiPOP, jonka taajuus siirtyi Novalle.

Aiemmin YleX sai Poriin alilähettimen. YleX menetti suurtehotaajuutensa YLE Puheelle.

Mediamonitori