Tekijä: Tero Toivonen

  • The Voice antenniverkon kanavanippuun E

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Musiikkitelevisiokanava The Voice siirtyy antennitalouksissa uudelle kanavapaikalle ja uuteen kanavanippuun perjantaina 1. huhtikuuta. Voice näkyy jatkossa kanavanipussa E kanavapaikalla 11. Nykyinen kanavapaikka 10 siirtyy pelkästään samaan SBS-konserniin kuuluvan TV Viiden käyttöön. TV Viisi jatkaa kanavanipussa C. Tähän asti kanavat ovat jakaneet saman kanavapaikan.

  • KLF:llä suuremmat tehot kevään ajan

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio KLF lähettää Viestintäviraston myöntämällä ohjelmistoluvalla 1.4.-30.6.2011. Tämä mahdollistaa suuremmat kuin 50 watin tehot Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa. Taajuudet ovat Helsingissä 100,0 MHz (100 W), Turussa 101,9 MHz (200 W), Tampereella 103,1 MHz (200 W), Jyväskylässä 90,9 MHz (1 kW) ja Oulussa 98,1 MHz (1 kW). Lisätietoa aseman muista radioluvista on Mediamonitorin taajuuslistan…

  • Tiedefestivaalin radio Joensuussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Joensuussa järjestettävillä, lapsille ja nuorille suunnatuilla SciFest -tiede- ja teknologiafestivaaleilla on radiotoimintaa huhtikuussa. SciFest Radio lähettää taajuudella 98,7 MHz (500 W) tapahtuman aikana 13.-16.4.2011. Lupa on voimassa 12.-18.4. Luvanhaltija Joensuun Tiedeseura – Joensuu Science Society ry.

  • Radio Porin nettilähetykset alkavat

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio Pori liittyy netissä lähettävien paikallisradioiden joukkoon ensi maanantaina. Paikallisradio alkaa kuulua 4. huhtikuuta nettiosoitteessa www.radiopori.fi. Internet-lähetysten aloittaminen parantaa radion verkkomediapalveluja, joihin ovat tähän asti kuuluneet suorat nettilähetykset Porin Ässien jääkiekko-otteluista ja radiossa lähetettyjen haastattelujen jälkikuuntelumahdollisuus.

  • Rakkauden Wappuradio jälleen Tampereella

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Tampereen Teekkarien PerinneSeuran ja Tampereen teekkarien radiokerhon yhteistuotanto Rakkauden Wappuradio toimii Tampereella 25.-30.4.2011 taajuudella 101,6 MHz (200 W). Lupa voimassa 18.3. alkaen.

  • Keski-Karjalan messuilla radiotoimintaa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Huhtikuun 16.-17. päivä järjestettävillä Keski-Karjalan messuilla toimii radioasema taajuudella 104,8 MHz. Tehoa on 10 W. Lupa on voimassa 15.4. alkaen. Luvanhaltijana on K-KUA Sport Oy.

  • Trombit FM:n urheilu selostaa ja raportoi

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Trombit FM:n urheilutoimitus seuraa tiiviisti pääkaupunkiseudun palloilulajien pudotuspelejä sekä muuta urheilua nuorekkaalla ja ennakkoluulottomalla otteella. Maanantaina käynnistyvän harjoitteluradio Trombit FM:n illoissa ja viikonlopuissa kuullaan selostuksia SM-liigan pudotuspeleihin selvinneen Espoon Bluesin otteluista. Ohjelmistossa on lisäksi valikoituja selostuksia jalkapallosta ja koripallosta sekä raportointia jääkiekosta, salibandysta ja hiihdon SM-kisoista.

  • Trombit FM on kevyttä muttei aivotonta

    kirjoittanut

    kategoriassa

    HEO Mediapajan jokakeväinen paikallisradio Trombit FM tuivertaa radiotaajuudella 103,1 MHz maanantaista 21. maaliskuuta alkaen. Pääkaupunkiseudun ULA-laineiden ohella netissä kuuluva radioasema on osa Mediapajan monimediakokonaisuus Trobitia, jota tuottaa noin sata opiskelijaa oppilaitoksen eri linjoilta. Trombit FM päättää tämänkertaisen toimintajaksonsa 15. huhtikuuta.

  • Radio Asia lopettaa maaliskuun lopussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Helsingissä ja Tampereella reilun vuoden ajan teknisillä radioluvilla lähettänyt Radio Asia lopettaa toimintansa 31. maaliskuuta kello 16. Aseman verkkosivuilla kerrotaan, että kanavan toimintaa ei jatketa taloudellisista syistä. Asema haki pitkäaikaista toimilupaa isoimmat kaupungit kattavista kaupunkiverkoista vuosiksi 2012-2019.Toimilupaa ei kuitenkaan herunut valtioneuvoston käsittelyssä helmikuussa.

  • Anvian teräväpiirtoverkko valmistui

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Verkkotoimiluvat kahteen teräväpiirto-tv-verkkoon omistava Anvia on saanut lähetysverkon rakennustyöt tältä erää valmiiksi. Anvialla on nyt pääkaupunkiseudun kattava verkko kanavanipussa G sekä valtakunnalliseksi suunniteltu verkko F-nipussa. Jälkimmäinen tavoittaa noin 3,4 miljoonaa suomalaista eli yli 60 prosenttia kotitalouksista.

  • Korpiradion vaaliohjelmista paistaa huumori

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Vantaan Koivukylästä ilmoille kajahtava tilapäinen Korpiradio aikoo nostaa tulevat eduskuntavaalit esille huumorin avulla. Vaaleihin valmistautuvat ehdokkaat saavat äänensä esiin pääkaupunkiseudulla taajuudella 89,7 MHz lähettävän radioaseman kautta tämän viikon lopulta vaaleja seuraavaan aamuun saakka. Korpiradion taustalla on yksityishenkilö Erkki Tidenberg.

  • Bassoradio luottaa yhteisölähtöiseen radioon

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Ensi vuoden alussa Ouluun, Jyväskylään, Tampereelle ja Turkuun laajentava Bassoradio aikoo säilyttää yhteisöllisen radioaseman leiman. Tähän asti vain pääkaupunkiseudulla taajuudella 102,8 MHz kuulunut rytmimusiikin erikoiskanava hakee paikallisia yhteistyökumppaneita uusien kaupunkien dj-piireistä. Ohjelmiston pohja säilyy laajenemisesta huolimatta nykyisenlaisena.

  • Lomaradion luvat voimaan vappuna

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Lomaradiolla on 50 watin tehot sallivia teknisiä radiolupia 1.5.-31.7.2011 seuraavilla paikkakunnilla ja taajuuksilla: Helsinki 98,5 MHz, Tampere 101,6 MHz, Jyväskylä 98,7 MHz, Lahti 99,1 MHz ja Turku 100,5 MHz. Luvanhaltijana Extra Viihde Oy. Uusi lupajakso alkoi 1.8.2011. Lomaradio ilmoittaa nettisivuillaan, että radioluvat ULA-taajuuksilla päättyvät elokuun lopussa ja asema palaa ääneen jälleen toukokuussa 2012.

  • Vaaliohjelmaa Korpiradiosta

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pääkaupunkiseudulla taajuudella 89,7 MHz (100 W, Pasila) lähettävä Korpiradio toimii vaaliradiona eduskuntavaalien edellä. Lupa voimassa 10.3.-18.4.2011.

  • Seinäjoki TV hamuaa uutta lupaa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pieni paikallistelevisio hakee pitkäaikaista ohjelmistolupaa Seinäjoelle. Kaapeliverkossa, internetissä ja tilapäisellä toimiluvalla antennivälitteisesti Seinäjoen kaupungin alueella näkyvä Seinäjoki TV aikoo lisätä ohjelma-aikaa heti, kun ohjelmistolupa astuu voimaan. Seinäjoki TV:n taustalla on kaksi paikallista yrittäjää.

  • TV-ohjelmistoluvilla neljä hakijaa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Valtioneuvosto päättää uusista television ohjelmistoluvan saajista tämän kevään aikana. Lupahakemuksia saapui liikenne- ja viestintäministeriöön kaikkiaan neljä, joista kolme koskee pääkaupunkiseudun lähetyslupaa UHF G -verkossa ja yksi UHF-ohjelmistolupaa Seinäjoen seudulle. Kanavanippuihin on mahdollista myöntää ohjelmistolupia sekä teräväpiirto- että tavallisille ohjelmistoille.

  • Dorozhnoe Radio hiljeni toistaiseksi

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Useilla teknisillä radioluvilla ja tilapäisillä ohjelmistoluvilla lähettänyt venäläinen Dorozhnoe Radio on lopettanut lähetykset Suomessa toistaiseksi. Dorozhnoe Radion viimeisin lupakausi päättyi viime lauantaina. Asema on kuulunut noin vuoden ajan eripituisissa jaksoissa muun muassa pääkaupunkiseudulla, Porvoossa, Kymenlaaksossa, Savonlinnan ympäristössä ja Lahdessa.

  • Oppilaitosten yhteishanke Kaupunkiradio aloittaa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pääkaupunkiseudulla aloittaa uusi, eri mediaoppilaitosten, Helsingin kaupungin ja pääkaupunkiseudun ei-kaupallisten media-alan toimijoiden tuottama Kaupunkiradio. Kevään ajan taajuudella 101,4 MHz lähettävä Kaupunkiradio käynnistää lähetykset Laajasalon opiston radiolinjan lopputyöjaksolla maanantaina 14.3. Koelähetyksiä kuullaan jo tämän viikon aikana.

  • Radio Nord – liian hyvää liian aikaisin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pop-aalloilla kuohahti 50 vuotta sitten Viisikymmentä vuotta sitten Suomen ja Ruotsin radiotaajuuksilla vallitsi konservatiivinen ohjelmapolitiikka. Valtioilla oli tiukka ote radiotoiminnasta, eikä yksityistä radioasemia sallittu. Vuonna 1961 Suomen Yleisradio ja Ruotsin radio tarjosivat ohjelmakanavillaan paljon puhetta ja vähän musiikkia. Soitossa oli runsaasti niin sanottua vakavaa musiikkia, eikä nuoria kiinnostavaa pop-musiikkia soitettu kuin kärjistetysti sanottuna tunti viikossa.…

  • Uudistuva Radio Aalto hakee kasvua

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio Aalto uudistaa ilmettään maaliskuun alussa. Aallon uudistus tuo tarjolle monipuolisen ja rohkean ohjelmiston sekä nipun uusia ammattilaisia. Uusina juontajina Radio Aallolla aloittavat Ellen Jokikunnas, Kimmo Vehviläinen, Jarkko Valtee, Kristiina Komulainen ja Axl Smith. Uudistuksella Radio Aalto tavoittelee lisää kuuntelijoita, kuunteluajan kasvua ja tarjoaa entistä vahvemman parin Nelonen Median toisen radiokanavan, Radio Rockin rinnalle.

  • Radioiden lupaehtoihin muutoksia

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Ensi vuoden alussa voimaan astuvat radiotoimiluvat sisältävät joitakin muutoksia nykyisiin lupaehtoihin verrattuna. Radioiden paikallisuus halutaan edelleen turvata kirjaamalla lupateksteihin vaatimukset uutis-, urheilu-, keskustelu- tai muita kuuluvuusalueen asioita käsittelevien ohjelmien lähettämisestä. Sen sijaan nykyiset prosenttiosuuksiin perustuvat vaatimukset poistuvat.