Kategoria: Radio

  • Dorozhnoe Radio aloittaa maaliskuun alussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Venäläinen Dorozhnoe Radio on saanut kolmen kuukauden pituisen tilapäisen ohjelmistoluvan Helsinkiin ja useaan kaakkoisen Suomen kaupunkiin. Radio aloittaa maaliskuun alussa ja jatkaa lähetyksiä toukokuun loppuun 50 W – 1 kW –tehoisilla lähettimillä Helsingissä, Porvoossa, Lahdessa, Kouvolassa, Lappeenrannassa ja Kerimäellä.

  • Viihde yksityisten radioiden suosituin puhesisältö

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Puheen määrä ja monipuolisuus ovat lisääntyneet yksityisillä radiokanavilla, ilmenee liikenne- ja viestintäministeriön julkaisemasta selvityksestä. Vuonna 2009 puhesisältöjen osuus päivälähetyksistä oli keskimäärin 22 prosenttia, kun se vuonna 2005 oli 20 prosenttia. Selvitys perustuu Tampereen yliopiston Journalismin tutkimusyksikössä tehtyyn tutkimukseen, joka totutettiin kahdellakymmenellä paikkakunnalla viime keväänä. Tutkimuksessa kuunneltiin tallenteita 49 eri radioasemalta.

  • Spin FM laajenee useille paikkakunnille

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Helsingissä viime kesänä lähetykset aloittanut urbaaniin kulttuuriin ja hyvinvointiin keskittynyt paikallisradio Spin FM laajentaa toimintaansa uusille paikkakunnille. Spin FM lähettää Viestintäviraston myöntämillä teknisillä radioluvilla, joiden enimmäisteho on 50 wattia. Uudet paikkakunnat ovat Porvoo, Lahti, Tampere, Jyväskylä ja Oulu.

  • Ralliradio käynnistyy Mikkelissä perjantaina

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Rallin SM-sarjaan kuuluvaa Vaakuna-Rallia seuraava Ralliradio starttaa lähetykset Mikkelissä perjantaina. Ralliradio kuuluu noin 20-30 kilometrin säteellä Mikkelistä taajuudella 105,3 MHz. Lähetykset tuottaa Mikpolis Oy, jonka tiloissa radioasema toimii. Asema lähettää toimitettua ohjelmaa lauantaina kello 18 saakka.

  • Hätäviestijärjestelmä testiin torstaina

    kirjoittanut

    kategoriassa

    EU:n laajuisena 112-päivänä torstaina 11. helmikuuta varmistetaan jälleen hätätiedotteiden välitysjärjestelmän toimivuus niin radiossa kuin televisiossakin. Vuosittaisessa laajassa testissä ovat mukana radiossa YLE:n ja kaupalliset kanavat sekä televisiossa YLE:n, MTV:n ja Nelosen kanavat. Viranomaiset korostavat, ettei kokeiluun liittyvissä kysymyksissä pidä soittaa hätänumeroon.

  • SuomiPOP uudelle taajuudelle Kouvolassa 12.2.

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Digitan Anjalankosken radio- ja tv-asemalta lähettävän Radio SuomiPOP:n taajuus muuttuu perjantaina 12. helmikuuta, jolloin uusi taajuus 103,3 MHz otetaan käyttöön. Entinen taajuus 89,3 MHz jatkaa kuitenkin vielä toimintaansa 19.2. asti pienennetyllä teholla ilman RDS-palveluja. Muutos toteutetaan entisen taajuuden häiriöllisyyden vuoksi.

  • Iskelmän taajuus varmistui Keski-Pohjanmaalla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Iskelmä Pohjanmaa saa aloittaa lähetykset Keski-Pohjanmaalla taajuudella 105,9 MHz. Liikenne- ja viestintäministeriö myönsi Lapualla majaansa pitävälle paikallisradiolle lisätaajuuden vuodenvaihteessa. Taajuuden käyttöönotto varmistui, kun Iskelmä Pohjanmaata tuottava Radio Paitapiiska Oy vastaanotti radioluvan Viestintävirastolta.

  • Kyrösradiolle lisätaajuus maaliskuussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Epäkaupallinen Kyrösradio ottaa käyttöön alilähettimen Ylöjärvellä. Uusi 50 watin lähetin käynnistetään maaliskuussa taajuudella 94,5 MHz. Lähetin asennetaan Voionmaan opistolle Ylöjärven Ylisiin. Uusi taajuus parantaa Kyrösradion kuuluvuutta Tampereen seudulla.

  • Yle poistaa kuuluvuusongelmia lisätaajuuksilla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    YLE Radio Suomi ja YLE Radio Vega saavat lisätaajuuksia kuuluvuuskatveiden poistamiseksi. Uudet taajuudet otetaan käyttöön mahdollisuuksien mukaan kevään aikana, Ylestä arvioidaan. Taajuudet on merkitty vuodenvaihteessa voimaan astuneeseen radiotaajuuksien käyttösuunnitelmaan.

  • KRT: nuorten radionkuuntelu lisääntynyt

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Finnpanelin vuoden 2009 Kansallisen Radiotutkimuksen mukaan radio tavoittaa 95 prosenttia suomalaisista viikoittain. Keskimäärin radiota kuunnellaan yli kolme tuntia päivässä. Suurin osa kuuntelusta tapahtuu edelleen perinteisellä vastaanottimella, vaikka jo kolmannes suomalaisista kertookin silloin tällöin kuuntelevansa radiota netin kautta. Viikoittain nettiradio on kuumana joka kymmenennellä ja kännykän kautta radiota kuuntelee viikossa 6 % kansasta.

  • Taajuuskäyttösuunnitelmalla lisää kuuluvuutta Ylelle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Liikenne- ja viestintäministeriön hyväksymä asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta tuo lisätaajuuksia Yleisradiolle. Yle saa avata uusia lähettimiä Pietarsaareen, Mänttä-Vilppulaan, Loviisaan, Kemiönsaareen ja Saloon. Uusilla taajuuksilla Yle pyrkii karsimaan kuuluvuusongelmia.

  • Iskelmälle lisätaajuus Keski-Pohjanmaalle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Iskelmä Pohjanmaa laajentaa toimintaansa Keski-Pohjanmaalle. Paikallisradion taustayhtiö Radio Paitapiiska Oy on saanut luvan aloittaa lähetykset Radio Pookilta vapautuneella taajuudella Kruunupyyssä. Iskelmä Pohjanmaa aloittaa lähetykset taajuudella 105,9 MHz heti, kun taajuusviranomaiset ovat antaneet radiolle lähetysluvan.

  • KLF uuteen vuoteen teknisten radiolupien turvin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Tanssimusiikkikanava Radio KLF jatkaa lähetyksiään Helsingissä (100,0 MHz) ja Turussa (101,9 MHz) myös vuodenvaihteen jälkeen. Lähetystehot kuitenkin tippuvat, koska toiminta jatkuu teknisillä radioluvilla, jotka mahdollistavat enintään 50 watin lähetystehon. Vuoden alussa voimaan tulevat tekniset radioluvat ovat voimassa seuraavat kolme kuukautta.

  • Radio Porin omistusvaihdos hyväksyttiin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Porissa paikallisradiotoimintaa harjoittava Teljän Mediat Oy saa luvan myydä Radio Porin ja sen yhteydessä toimivan mainostoimisto Jabadabaduun toiminnot uudelle radioyhtiölle. Uusi luvanhaltija on Mediatakojat Oy, jonka omistavat Teljän Medioiden toimitusjohtaja Sampsa Jolma sekä kaksi muuta yksityishenkilöä. Valtioneuvosto teki asiasta ennakkopäätöksen torstaina.

  • NRJ nyt myös iPhonessa ja iPod Touchissa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio NRJ starttaa ensimmäisenä kaupallisena radiona Suomessa oman iPhone-sovelluksen. Sovellus tarjoaa kaikki kymmenen NRJ:n radiokanavaa. Siinä kuuluu perinteinen NRJ sekä erikoiskanavat Pop, Hip Hop, R’n’B, Hot, Mastermix, Rock, Special, Dance ja Lounge. Vastaava palvelu on toteutettu aikaisemmin muun muassa Saksassa sekä Norjassa saavuttaen valtaisan suosion.

  • Make@Radio avaa kanavan maanantaina

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pohjois-Pohjanmaan Ylivieskasta lähettävä Make@Radio käynnistää lähetykset taajuudella 105,4 MHz ja netissä maanantaina 30. marraskuuta. Ylivieskan ammattiopisto YSO:n media-assistenttiopiskelijoiden harjoitteluradio kuuluu helmikuun loppupuolelle kahdessa jaksossa. Joulutaukoa kanava pitää 19. joulukuuta alkaen 5. tammikuuta saakka.

  • NRJ ja Jaajo veivät potin RadioGaalassa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio NRJ palkittiin sekä Vuoden radiona että Vuoden asiakaspromootion toteuttajana torstaina Helsingissä pidetyssä radioalan vuosittaisessa RadioGaala-tapahtumassa. Tuomariston mukaan Energy-nimi kuvaa draivia, jolla asema toimii ula-taajuuksilla, verkossa ja tapahtumissa.

  • Jouluradio ilmoille ensimmäisenä adventtina

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Toivontuottajien Jouluradio kajahtaa eetteriin ensimmäisenä adventtina jo seitsemättä kertaa. Jouluradio soi totuttuun tapaan myös netin kautta. Kanava lähettää tapaninpäivään asti. Jouluradiota voi kuunnella Helsingissä ja Vantaalla taajuudella 102,4 MHz, Espoossa 103,1 MHz, Tampereella 90,3 MHz, Turussa 100,5 MHz, Oulussa 88,8 MHz, Seinäjoella 91,8 MHz ja Rovaniemellä 104,4 MHz.

  • Classicus Oy:lle klassisen musiikin radiolupa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Valtioneuvosto on myöntänyt osavaltakunnallisen klassisen musiikin radiotoimiluvan Classicus Oy:lle. Yhtiö oli yksi kuudesta lupaa hakeneesta toimijasta. Toimilupa astuu voimaan joulukuun alussa ja on voimassa vuoden 2011 loppuun asti. Lupa asetettiin haettavaksi, koska aikaisemmin klassista musiikkia lähettänyt Classic Radio luopui toimiluvastaan syyskuun alussa.

  • Kiinalaiset tunnelmat valtaavat Helsingin aallot

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Uusi kiinalaiseen kulttuuriin, elämänmenoon ja talouteen keskittyvä radiokanava aloittaa lähetykset Helsingissä marraskuun alussa. Taajuudella 105,8 MHz lähettävän radion taustalla on tamperelainen FutuVision Media Oy, jonka tavoitteena on palvella vuorovaikutteisena siltana yksityisiä henkilöitä ja yrityksiä Kiinan ja Euroopan välillä.

  • Radio Toivo pääkaupungin ulalle marraskuussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Toivontuottajat aloittaa Radio Toivon lähetykset kahdella taajuudella pääkaupunkiseudulla marraskuun alussa. Lähetykset kuuluvat ensi tiistaista alkaen Helsingissä ja Vantaalla taajuudella 102,4 MHz ja Espoossa taajuudella 103,1 MHz. Radio Toivo vaikenee Jouluradion ajaksi. Jouluradio aloittaa perinteiseen tapaansa ensimmäisenä adventtina 29. marraskuuta.