Kategoria: Radio
-
Kajauksen itälaajennus käyntiin ensi vuonna
Mediayhtiö Kevyt Kanava Oy laajentaa Radio Kajauksen ohjelmaformaattia Itä- ja Kaakkois-Suomeen ensi talven ja kevään aikana, kun yhtiö ottaa käyttöön saamansa uudet toimiluvat. Viestintävirasto myönsi marraskuussa Kevyt Kanavalle taajuuskokonaisuuden, jossa ovat taajuudet Kotkasta, Kouvolasta, Kuopiosta, Savonlinnasta ja Varkaudesta. Valtioneuvoston joulukuussa tekemän päätöksen mukaan yhtiölle tulee myös toinen taajuuskokonaisuus, jossa ovat taajuudet Joensuusta, Lappeenrannasta ja Mikkelistä.
-
Toimilupa kiinnostaa Radio Rapua
Parin viime vuoden ajan lyhytaikaisilla radioluvilla lähettänyt Radio Rapu aikoo hakea ohjelmistolupaa Helsinkiin joulukuussa alkaneella uudella toimilupakierroksella. Hankkeen takana on Oneiric Oy, joka on toiminut Ravun taustayhtiönä muutamia kertoja. Yhtiö tavoittelee taajuutta 103,1 MHz, jossa uusi puhepainotteinen radiokanava voisi aloittaa syksyllä 2016.
-
Valtioneuvosto jakoi loput radioluvat
Valtioneuvosto myönsi torstaina uusia radion ohjelmistolupia 14 hakijalle. Laestadiernas Fridsföreningars Förbund rf:n Pietarsaaren taajuutta lukuunottamatta myönnetyt luvat koskevat kuuluvuusalueen laajennuksia. Viestintävirasto myönsi toimiluvat 5. marraskuuta siltä osin, kun taajuuksista ei ollut niukkuutta. Joensuun, Kokkolan, Lappeenrannan, Loviisan, Mikkelin, Pietarsaaren, Raaseporin, Rauman sekä Seinäjoen osalta hakijoita oli enemmän kuin vapaita taajuuksia, joten päätäntävalta siirtyi valtioneuvostolle.
-
Nova-kauppa tuo yt:t Baueriin
Bauer Media aloittaa Nova-kaupan myötä yt-neuvottelut, jotka koskevat noin 140 työntekijää. Mahdollinen vähennystarve on 20-25 henkilöä. Yt-neuvottelut koskevat Bauer Median vanhojen radiokanavien ja uusien radioliiketoimintojen työntekijöitä. Nova siirtyi vahvistetun kaupan myötä MTV:ltä Bauerille. Samalla Bauerin omistukseen siirtyivät Radio NRJ:n ja Nostalgian myynti- ja markkinointitoiminnot.
-
Järviradiolle lisää taajuuksia lähiaikoina
Järviradio on lähiviikkoina laajentamassa kuuluvuusaluettaan Savonlinnan ja Salon seuduille. Järviradio alkaa kuulua Savonlinnassa taajuudella 89,6 MHz ja Salossa taajuudella 102,9 MHz. Myöhemmin kanavan lähetykset alkavat Oulussa, Parkanossa ja Riihimäellä. Järviradio odottaa parhaillaan toimilupaa myös Raumalle. Luvansaajan ratkaisee valtioneuvosto, joka sai radiolupien käsittelylle jatkoaikaa 18. joulukuuta saakka.
-
Uusi radion toimilupakierros alkoi
Viestintävirasto on julistanut haettavaksi uusia ohjelmistotoimilupia analogiseen radiotoimintaan. Haettavana on 19 FM-verkon taajuutta. Helsingistä haettavana on kaksi taajuutta ja kaksi oppilaitosten käyttöön tarkoitettua taajuutta. Sekä Porin seudulta että Turusta FM-taajuuksia on jaossa kolme ja Oulusta kaksi.
-
Elo hakee Radio Helsinkiä konkurssiin
Kauppalehden mukaan Työeläkevakuutusyhtiö Elo on jättänyt konkurssihakemuksen Radio Helsingin taustayhtiö Kaupunkitarinat Oy:stä. Hakemus jätettiin jo lokakuussa. Kanavan pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Tomi Ruotimo kumoaa konkurssihuhut. Ruotimon mukaan kanavalla on velkaa yhteensä 82 000, ja velasta on tehty maksusuunnitelma.
-
Etelä-Savon Iskelmä ja City Kevyt Kanavalle
Iskelmä Etelä-Savon ja Radio City Etelä-Savon omistaja on vaihtunut, kun Länsi-Savo-konserniin kuuluva Järvi-Savon Viestintä Oy myi radioidensa liiketoiminnan Kevyt Kanava -konsernille. Viestintävirasto hyväksyi omistajanvaihdoksen maanantaina. Iskelmällä on Etelä-Savossa taajuudet Mikkelissä ja Savonlinnassa. Radio City lähettää Mikkelin ja Savonlinnan ohella myös Juvalla.
-
Radiojärjestö kritisoi omistuksen keskittymistä
Radiotoiminnan keskittyminen muutamalle suurelle omistajalle huolestuttaa pieniä paikallisia ja alueellisia radiokanavia edustavaa Suomen radio- ja viestintäjärjestöä. Huolta järjestö kantaa myös paikallisradioiden toimintaedellytysten heikkenemisestä. Järjestön mukaan keskittyminen on johtanut sananvapauden ja paikallisen identiteetin murentumiseen Suomessa.
-
MTV myy Novan Bauerille
Hallitus on antanut tänään ennakkopäätöksen radioliiketoimintaa koskevista yritysjärjestelyistä. Yritysjärjestelyiden seurauksena MTV Oy:n omistuksessa olevan Suomen Uutisradio Oy:n radioliiketoiminnot eli Nova ja sen ohjelmistotoimilupa siirtyvät Bauer Median omistukseen. Hallitus katsoi, että kauppa ei aiheuta kansallisen ohjelmatarjonnan keskittymistä radiomarkkinoilla, vaan ohjelmatarjonnan kokonaisuus säilyy monipuolisena myös määräysvallan muutoksen jälkeen.
-
Radio City Poriin ja Hämeenlinnaan
Marraskuun alussa Viestintävirastolta kaksi uutta ohjelmistolupaa saanut Alueradiot Sastamala Oy aloittaa Radio Cityn lähetykset Porissa ja Hämeenlinnassa. Radio City Pori alkaa kuulua joulukuussa taajuudella 88,2 MHz. Radio City Hämeenlinna pääsee ääneen tammikuussa taajuudella 91,0 MHz. Molempien radiokanavien toimiluvat ovat voimassa vuoden 2019 loppuun. Uusista radiokanavista raportoi ensimmäisenä kaupunkilehti Alueviesti.
-
Pohjois-Savon radioilla tehonkorotuksia
Järviradio on saanut lisää lähetystehoa Kuopion Neulamäen radioasemalle. Aiemmin 50 watin teholla lähettänyt Järviradio voi nyt toimia 500 watilla. Järviradiolla on ollut pitkäaikainen ohjelmistolupa Kuopion taajuudelle 102,9 MHz viime vuodesta alkaen. Tehonkorotuksia on tehty myös Iisalmessa, jossa paikalliset radiokanavat ovat saaneet käyttöönsä uuden lähetinmaston. Iimäen uudessa mastossa antennikorkeus on 95 metriä maanpinnasta. Uuteen viestintäoperaattori Kaisanetin…
-
Sandels valloittaa koko Pohjois-Savon
Iisalmelainen Radio Sandels on saanut Viestintävirastolta luvan laajentua Kuopion ja Varkauden seuduille. Kuopiossa Radio Sandelsin vakituiseksi lähetystaajuudeksi tulee 104,6 MHz. Tällä taajuudella kanava on lähettänyt lyhytaikaisilla luvilla ja pienellä lähetysteholla. Varkauden taajuus tulee olemaan 90,0 MHz. Radio Sandelsissa laajenemista pidetään tärkeänä paikallisradiotoiminnan jatkamisen ja kehittämisen kannalta Pohjois-Savossa.
-
Tulossa lisäkuuluvuutta ja uusia asemia
Uusien yksityisten radioiden ohjelmistolupien ohella Viestintävirasto on myöntänyt kaksi taajuutta Yleisradiolle Yle Puheen käyttöön. Yle saa Puheen kuuluvuutta vahvistavat lisätaajuudet Kankaanpäähän ja Alajärvelle. Noin sadan taajuuden valikoimasta 16 taajuudelle ei haettu toimilupaa. Nämä taajuudet saattavat ainakin osittain siirtyä seuraavalle lupakierrokselle, josta Viestintävirasto on jo pyytänyt ensimmäisiä lausuntoja.
-
18 uutta radiolupaa 30 paikkakunnalle
Viestintävirasto on myöntänyt uusia ohjelmistotoimilupia analogiseen radiotoimintaan. Elokuun lopussa päättyneellä hakukierroksella oli jaossa 94 FM-verkon taajuutta sekä 4 AM-verkon taajuutta. Toimilupia myönnettiin 36 eri FM-taajuudelle sekä yksi toimilupa AM-taajuudelle. Uusiin kokonaisuuksiin toimiluvan saivat Pispalan Radioyhdistys ry, Love FM Oy, Alueradiot Sastamala Oy, Kaimax Media Oy, Kevyt Kanava Oy ja Mediatakojat Oy.
-
Vaijeriradio asettui Salon keskustaan
Marraskuun alussa uudella lyhytaikaisella ohjelmistoluvalla lähetykset aloittanut salolainen Vaijeriradio kuuluu tällä kertaa suoraan kaupungin ydinkeskustasta uudella taajuudella 101,7 MHz. Vaijeriradion studio on rakennettu Annankadun varrelle Ihme ja Kumma -monitoimitilaan, joka toimii myös kahvilana ja kaupunkilaisten olohuoneena. Vaijeriradion lupa on voimassa tammikuun loppuun asti.
-
Riihimäen SCM jatkaa lähetyksiä
Loppukesän ja alkusyksyn ajan lähetystauolla ollut SCM Radio on aloittanut lähetykset uudelleen Riihimäellä taajuudella 100,8 MHz. Pääasiassa gospelia soittava kristillinen radiokanava voi toimia uudella lyhytaikaisella ohjelmistoluvalla ensi tammikuun loppuun saakka. 50 watin teholla lähettävän radioaseman taustalla on Scandinavian Christian Mission ry.
-
Nelosen radiosisältöjä Supla-palvelusta
Sanoma on avannut uuden radion suoratoistopalvelun. Torstaina avattu Supla-palvelu sisältää konsernin radiosisältöjen lisäksi sisältöjä, joita ei muissa julkaisukanavissa kuulla. Sanoma kertoo panostavansa nimenomaan suoratoistoon eikä podcasteihin, sillä yhtiön mukaan podcast on vanhahtava ja liian tekinen termi tavalliselle kuluttajalle.
-
Helsingistä haettavaksi kaksi taajuutta
Viestintävirasto on aloittanut uuden radiotoimilupien hakukierroksen, jossa radioluvan hakijoilta pyydetään lausuntoja 5. marraskuuta mennessä. Haettavaksi tulee kaksi taajuutta pääkaupunkiseudulta sekä joitakin uusia taajuuksia muilta paikkakunnilta. Viestintävirastolla on jo puitavana tukku lupahakemuksia, jotka koskevat vuoden 2015 aiempaa lupakierrosta. Osa näistä hakemuksista päätyy valtioneuvostoon.
-
Lupaketjutukseen halutaan puuttua
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta vaikuttaa lyhytaikaisilla radioluvilla lähettävien radiokanavien toimintaan. Tämän vuoden alussa voimaan tullut tietoyhteiskuntakaari on jo periaatteessa rajoittanut kolmen kuukauden luvilla lähettävien asemien toimintamahdollisuuksia, mutta suunnitellut tiukennukset puuttuvat tehokkaammin niin sanottuun lupien ketjuttamiseen.
-
Loviisan radiolle uusi taajuus
Loviisassa viime vuoden kesällä lähetykset aloittanut Radio Queen Loviisa pääsee jälleen ääneen parin viikon tauon jälkeen, sillä Viestintäviraston myöntämä uusi lyhytaikainen radiolupa on tullut voimaan lokakuun alussa. Radio Queen Loviisan lupa jatkuu tämän vuoden loppuun asti uudella taajuudella 106,0 MHz. Radiokanava ei voinut saada uutta lupaa aiemmin käyttämälleen taajuudelle 106,7 MHz, koska taajuus on mukana…
