Kategoria: Uutiset

  • Televisioon neljä uutta ohjelmistolupaa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Hallitus on päättänyt myöntää neljä uutta television antenniverkon ohjelmistolupaa. Uudet toimiluvat sijoittuvat B-, C- ja E-kanavanippuihin, ja ne ovat voimassa vuoden 2016 loppuun asti. Uudet luvat menivät URHOtv Oy:lle, MTV Oy:lle, SBS Finland Oy:lle ja Sanoma Television Oy:lle. Lisäksi hallitus päätti muuttaa SuomiTV:n toimilupaa.

  • Inarin lähettimiä uuteen mastoon

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Digita ottaa käyttöön uuden lähetyspaikan Inarin Jänispäässä tiistaina 5. lokakuuta. Jänispään mastoon siirretään Yleisradion Näätämössä sijaitsevat lähettimet. Lähetyspaikan vaihto parantaa Näätämöstä siirtyvien radiokanavien kuuluvuutta Sevettijärven ja Kirakkajärven alueella sekä yleisesti kuuluvuutta Näätämöön johtavalla tiellä 971.

  • Järviradio laajentaa Kankaanpäähän perjantaina

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Järviradio alkaa kuulua Kankaanpään keskustassa lokakuun alussa. Järviradion lähetykset käynnistyvät perjantaina 1. lokakuuta taajuudella 101,7 MHz. Tilapäinen radiolupa on voimassa kolme kuukautta kerrallaan, ja suurin sallittu lähetysteho on 50 wattia. Järviradio toimii yhteistyössä Radio Kankaanpään kanssa.

  • Järviradio Kankaanpäähän lokakuussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Järviradio lähettää 1.10. alkaen Kankaanpäässä taajuudella 101,7 MHz (50 W). Tekninen radiolupa voimassa kolme kuukautta kerrallaan. Paikallislähetykset mahdollisia.

  • Altradio Helsingissä lokakuun lopulla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Alternative Party 2010 -tapahtumassa Helsingin Kaapelitehtaalla toimiva Altradio kuuluu 22.-24.10. taajuudella 103,1 MHz (100 W). Lupa voimassa 18.-25.10.2010. Luvanhaltija Radio Hami Ry.

  • Opistoradio soi Ranualla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Ranuan kristilliseltä kansanopistolta lähettävä Opistoradio kuuluu taajuudella 94,8 MHz (50 W). Luvat voimassa 27.10. saakka.

  • Uusi AM-radio suunnitteilla Ahvenanmaalle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Rock-musiikkiin erikoistuneen Pirate Radio 603 AM:n perustaja Mike Spenser haluaa palata radiotaajuuksille Ahvenanmaalla. Koko Itämeren alueen kattava AM-asema lähettäisi ohjelmaa taajuudella 603 KHz. Spenser aikoo pyytää toimilupaa Ahvenanmaan maakuntahallitukselta, uutisoi sanomalehti Nya Åland. Mediamonitorin viime viikolla tavoittama Spenser sanoo havittelevansa radiotiiminsä käyttöön 2000-luvun alussa suljettua vanhaa Decca-paikannusasemaa Jomalan Gottbyssä Maarianhaminan lähellä.

  • Lupamuutoksesta vaivaa Turku TV:lle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Turun tv-aseman näkyvyysalueella toimiva paikallinen Turku TV on joutunut karsimaan tarjontaansa antennivälitteisessä jakelussa. Turku TV menetti kaistanleveyttä kanavanipussa C liikenne- ja viestintäministeriön määräyksestä. Turku TV:llä on jatkossa kaistaa kaksi megaa entisen neljän sijaan. Antennitalouksista katosi muutoksen myötä Turku TV:n teksti-tv.

  • The Voice / TV Viisi laajenevat Turun näkyvyysalueelle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Jakelukapasiteettipulan takia Turun tv-lähettimen tarjonnasta puuttuneet The Voice TV ja TV Viisi alkavat näkyä Varsinais-Suomen antennitalouksissa lokakuun alussa. Molempien kanavien näkyvyysalue laajenee noin 150 000 antenni-tv-kotitaloudella. Tähän saakka kanavien lähetyksiä on voinut seurata Turun seudun kaapelitalouksissa.

  • Zoom FM halutaan pysyväksi

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Turun keskustassa ja lähialueilla kuuluva nuortenkanava Zoom FM jatkaa toimintaansa toistaiseksi kolme kuukautta voimassa olevilla radioluvilla. Nuorille turkulaisille suunnattua radiokanavaa pyörittävä Turun Paikallisradio Oy aikoo kuitenkin hakea kanavalle pysyvämpää lupaa, joka mahdollistaisi suuremman lähetystehon käyttämisen. Asiasta kertoo kaupunkilehti Aamuset. Zoom FM:n suurin sallittu teho on 50 wattia.

  • DNA:n teräväpiirto-tv:n näkyvyysalue laajenee

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Teräväpiirtotelevisiolähetysten verkkotoimiluvan haltija DNA laajentaa lähetysverkkonsa vuoden loppuun mennessä kolmelle uudelle alueelle eli Tampereen, Turun ja Hämeenlinnan seuduille. DNA:n omista matkapuhelinmastoista lähetettävien tv-lähetysten näkyvyys paranee samalla myös aikaisemmin toimintansa aloittaneilla alueilla eli Espoossa, Vantaalla, Helsingissä ja Lahdessa. Vuoden lopussa tv-verkko on 1,5 miljoonan suomalaisen saatavilla.

  • Radio Iistsport valloittaa kilpailuareenat

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Laajasalon opiston urheilutoimittajakurssin harjoitteluradio Iistsport aloittaa lähetykset Helsigissä taajuudella 89,7 MHz. Radio Iistsport lähettää urheiluaiheista ohjelmaa ja kotimaista musiikkia arkisin kello 12 alkaen. Suoria otteluselostuksia kuullaan arki-iltoina ja viikonloppuna kahden viikon ajan. Radioasema on osa viime helmikuussa alkanutta noin vuoden pituista kurssia.

  • NRJ haluaa yli viisikymppisten radion

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Valtioneuvosto saa päätettäväkseen pääkaupunkiseudun paikallisradiotaajuuden 99,4 MHz saajan lähiaikoina. Ensi vuoden loppuun saakka voimassa oleva toimilupa jaetaan jollekin neljästä hakijasta. Lupaa kärkkyvät Sanoma News Oy:n Radio Helsinki, SBS Finlandin Radio City, Järviradio Oy ja NRJ Finland Oy. Toimilupa koskee Espoossa sijaitsevaa lähetintä, joka kattaa koko pääkaupunkiseudun.

  • Iistsport kirmaa eetteriin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Laajasalon opiston urheilutoimittajalinjan harjoitusradio Iistsport lähettää Helsingissä taajuudella 89,7 MHz (100 W) 13.-26.9.2010.

  • Dorozhnoe Radio soi myös syksyllä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Tilapäisillä luvilla lähettävä venäjänkielinen Dorozhnoe Radio jatkaa lähetyksiä syyskuussa Lappeenrannassa ja Helsingissä. Lappeenrannan radiolupa (100,0 MHz, 50 W) on voimassa 6.9.-5.12. ja Helsingin lupa (89,7 MHz, 50 W) 27.9.-5.12.2010. Luvanhaltija Center of New Technologies.

  • Anvian tv-lähetykset Digitan verkossa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Anvia TV Oy ja Digita ovat sopineet Digitan maanpäällisen lähetysverkon käytöstä antenni-tv:n kanavanipuissa F ja HD3. Anvia TV on valmis käynnistämään tv-lähetykset tv-kanavien toivomassa aikataulussa, tarvittaessa jopa loppuvuodesta tai viimeistään vuoden 2011 alkupuolella. Valtioneuvosto myönsi näiden kanavanippujen toimiluvat Anvialle huhtikuussa 2010.

  • SWR Mediamonitori 09/2010

    kirjoittanut

    kategoriassa

    SWR Mediamonitori -uutislähetys käsittelee tällä kertaa televisiokanavien ääni-, tekstitys- ja siirtovelvoitteiden lakimuutoksia sekä Iskelmän ja Harju & Pöntisen jatkolupaa digitelevisioverkossa. Lisäksi vilkaistaan, millaista ohjelmatarjontaa tilapäiset asemat tarjoavat.

  • Yksitoista haki F-kanavanipun lupia

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Liikenne- ja viestintäministeriöön jätettiin määräaikaan mennessä yksitoista hakemusta ohjelmistolupiin kanavanipussa F. Kanavanipuissa on kapasiteettia viiden teräväpiirtoisen sekä lisäksi korkeintaan neljän tavallisen televisio-ohjelmiston lähettämiseen. Kanavanipussa on mahdollista lähettää kunkin teräväpiirto-ohjelmiston tilalla neljää tavallista tv-ohjelistoa.

  • Hesarin Nyt ja Radio Helsinki yhteen

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Helsingin Sanomien Nyt-viikkoliite ja Radio Helsinki yhdistyvät syyskuun alussa uudeksi kokonaisuudeksi, jonka painopisteenä ovat musiikki, elokuvat, populaarikulttuuri, menot ja tapahtumat. Radio Helsinki ja Nyt jatkavat itsenäisinä tuotteina. Toimituksen esimiehenä toimii Ville Blåfield ja Radio Helsingin ohjelmapäällikkönä jatkaa Anna Laine. Radio Helsinki on osa Sanoma News -yhtiötä.

  • Radio LFF äänessä torstaisin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pietarsaaressa toimiva Radio LFF lähettää joka torstai marraskuun loppuun saakka taajuudella 98,0 MHz. Lähetykset alkavat 2.9. kello 18.

  • Radio LFF lähettää seuraohjelmaa torstaisin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pietarsaaressa toimiva Radio LFF aloittaa syksyn lähetykset torstaina 2. syyskuuta taajuudella 98,0 MHz. Radio LFF lähettää tilapäisellä ohjelmistoluvalla joka torstai marraskuun loppuun asti. Asema kuuluu noin 40 kilometrin säteellä Pietarsaaresta. Sen ohjelmat ovat kaksikielisiä. Ruotsinkielinen ohjelma alkaa kello 18 ja suomenkielinen kello 18.30.