Kategoria: Radio

  • Lastenradio omalle taajuudelle Helsingissä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Netissä lähettävä Lasten Oma Radio kuuluu elokuun alusta alkaen myös ulalla Helsingissä. FM-radiolupa on voimassa lokakuun loppuun. Lähetykset kuuluvat taajuudella 89,7 MHz. Radion livelähetykset tehdään elokuun alusta lähtien Annantalosta, mihin myös kaikki lapset ovat aina tervetulleita seuraamaan ohjelmantekoa sekä osallistumaan siihen itse. Lasten Oman Radion ohjelmiston peruspilari on kaikki suomalainen levytetty lastenmusiikki. Radio on toimintansa…

  • Kevyt Kanava etsii uusia taajuuksia

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Alueellista radiotoimintaa Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla harjoittava Kevyt Kanava Oy haluaa kurottaa kohti länttä. Yhtiö on valmis luopumaan City Pohjanmaan taajuudesta Jalasjärvellä, jos sille myönnetään vastineeksi uusi taajuus Kristiinankaupungista. Kevyt Kanava ehdottaa lausunnossaan liikenne- ja viestintäministeriölle, että yhtiö saisi luvan lähetysten aloittamiselle Pyhävuoren taajuudella 104,2 MHz.

  • Lisätaajuuksia kaipaavat radiot halutaan lausunnolle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää jälleen radioasemilta lausuntoja radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun asetuksen päivittämisessä. Ministeriö on julkaissut netissä liudan uusia taajuuksia, jotka otetaan joko jo toimivien asemien tai uusien radioiden käyttöön. Ensimmäisessä vaiheessa ministeriössä selvitetään, mitkä radiot tarvitsevat uusia taajuuksia kuuluuden vahvistamiseksi. Myöhemmin ministeriö julistaa haettavaksi joitakin taajuuksia, joita ei liitetä osaksi nykyisiä taajuuskokonaisuuksia.

  • Classicilta ja e-concerthouselta uusi mediapalvelu

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Klassisen musiikin radiokanava Classic ja klassisen musiikin nettiportaali e-concerthouse aloittavat yhteistyön. E-concerthouse ja Radio Classic lähettävät perjantaina 24. toukokuuta kello 19 alkaen suorana Turun filharmonisen orkesterin konsertin internet-tv- ja radiolähetyksenä. Puolalaissyntyinen kapellimestari Maja Metelska johtaa konsertissa muun muassa Musorsgin näyttelykuvia ja Stravinskin Tulilinnun.

  • Järviradion taajuuksiin muutoksia

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Järviradio Pirkanmaa vaihtaa taajuutta Kankaanpäässä ja Tampereella. Kankaanpään uusi taajuus on vapunpäivästä alkaen 107,2 MHz. Tampereella Järviradio jatkaa taajuudella 88,7 MHz 15. toukokuuta alkaen. Siihen saakka taajuus on Radio Musan käytössä. Järviradio joutuu luopumaan nykyisistä taajuuksistaan, koska ne siirtyvät Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy:n uuden FUN-radion haltuun. FUN alkaa kuulua Tampereella taajuudella 89,0 MHz. Kankaanpäässä FUN ottaa…

  • Radio Gramox aloitti vihdoinkin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Tampereen Hervannasta lähettävä vanhan musiikin ja asiaohjelmien kanava Gramox on aloittanut lähetykset taajuudella 106,8 MHz. Radio Gramox tarjoaa kuuntelijoille vaihtoehtoista musiikkia valtavirtakanaviin verrattuna. Aseman lähetyksissä soi pääasiassa gramofonimusiikki, jota hyvin harvat radioasemat enää soittavat Suomessa. Radio Gramox lähettää musiikin lomassa ajankohtaisohjelmia ja yöllä on mahdollisesti tulossa aiemmin Tampereelle perustetun Radio Slavan ohjelmaa. Hengellinen Radio Slava…

  • Radio Nostalgia neljälle uudella paikkakunnalle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pääkaupunkiseudulla lähetyksensä helmikuussa 2011 aloittanut Radio Nostalgia laajenee toukokuun alussa Poriin, Lappeenrantaan, Hämeenlinnaan ja Lohjalle. Lisäksi Lahden taajuus vahvistuu sekä vaihtuu ja on toukokuun alusta alkaen 87,6 MHz. Laajenemisen myötä Radio Nostalgian kuuluvuusalueella asuu 3,4 miljoonaa suomalaista. Radio Nostalgia on NRJ Finland Oy:n omistuksessa.

  • Golden Classics tuo menneen ajan nykypäivään

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Helsingissä alkaa kuulua vapunpäivänä uusi kesäradio Golden Classics, joka jatkaa Kiekkoradion taajuudella 93,6 MHz elokuun loppuun saakka. Radio Golden Classics soittaa runsaasti 1950- ja 60-lukujen suosikkimusiikkia ja tarjoilee viihteellistä puhetta suoraan Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevasta Golden Classics Car Show & Cafesta. Aseman taustalla on joukko radioalan ammattilaisia ja luvanhaltijana Kiekkoradion taustayhtiö RK Entertainment Oy. Radioasema lähettää…

  • Radio Helsinki osaksi Nelonen Mediaa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio Helsinki siirtyy osaksi Nelonen Media -konsernia. Siirto on tarkoitus toteuttaa marraskuun alkupuolella. Kyseessä on liiketoimintasiirto, jolloin Radio Helsingin henkilöstö siirtyy automaattisesti Nelonen Median palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Toimiluvan siirto nykyiseltä omistajalta Sanoma News Oy:ltä Neloselle vaatii vielä hyväksynnän valtioneuvostolta. Helsingin Sanomat jatkaa Radio Helsingin pyöritystä normaaliin tapaan lokakuun loppuun.

  • Mikkelin uusi radio aloittaa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mikkeli saa uuden paikallisradion keskiviikkona 24. huhtikuuta. Taajuudella 104,2 MHz lähettävän Radio Mikkelin lähetys alkaa kello 10.00. Uuden radion studio on Mikkelin keskustassa osoitteessa Raatihuoneenkatu 3. Lähetin on keskustan tuntumassa Tuukkalanvuorella. Radio Mikkelissä työskentelee puolenkymmentä toimittajaa ja avustajaa sekä myyntihenkilökuntaa.

  • Opiskelijaradio on vapunajan varma nakki

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radiotaajuudet ja internet tarjoilevat vapunodotteluun joukon opiskelijoiden toimittamia vappuradioita. Pisin perinne on Tampereella, jossa Rakkauden Wappuradio iskee viihdeohjelmistonsa kaikkien kuultavaksi tiistaina 23. huhtikuuta. Oulussa ensimmäistä kertaa lähettävä Rattoradio liittyy opiskelijaradioiden perinneketjuun niin ikään tiistaina. Maanantaina 22.4. käynnistyy pääkaupunkiseudulla Aalto-yliopiston opiskelijoiden pyörittämä Radiodiodi. Lappeenrannassa otettiin varaslähtö vappuun jo viime maanantaina, jolloin netissä lähettävä Norpparadio aloitti lähetykset.

  • Porin keskiaaltotaajuus vaikenemassa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Digita on lopettamassa lähetykset Porin Preiviikin AM-asemalta. Viime vuosina Porin keskiaaltotaajuuden 963 kHz kautta lähettänyt China Radio International (CRI) on ilmoittanut, että lähetykset Porista päättyvät sopimuksen loppuessa 15. huhtikuuta. CRI on ollut viime aikoina lähettimen ainoa vuokralainen. Porin AM-asemasta vastaavalla Digitan tytäryhtiöllä Digi Waves Oy:llä on radiolupa keskiaalloille. Lupa on voimassa kesäkuun loppuun. Uusia vuokralaisia…

  • SciFestiä ulalla ja netissä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Joensuun Tiedeseura ry:n ja Itä-Suomen yliopiston järjestämä tiede-, ympäristö- ja teknologitapahtuma SciFest alkaa Joensuussa keskiviikkona 10. huhtikuuta. Lauaantaihin jatkuvan festivaalin ajan Joensuun seudulla voi kuunnella tapahtuman omaa radioasemaa, jota pyörittävät Karelia-ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjelman opiskelijat ja Pohjois-Karjalan Radiokerho Ry. Lähetykset kuuluvat taajuudella 98,7 MHz sekä internetissä. Radio on yksi SciFestin lukuisista työpajoista, joissa lapset ja nuoret…

  • Rovaniemen Säteilyn annoksissa viritettyä viihdettä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Lapin yliopiston kokeellinen, opiskelijoiden tuottama Radio Säteily avaa jälleen jokakeväisen toimintakautensa. Säteily virittää ja viihdyttää kuulijoitaan taajuudella 104,4 MHz Rovaniemen seudulla 8.-28.4.2013. Lähetykset kuuluvat myös netissä.

  • Radio Citylle uusia taajuuksia

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio City Turku ja Radio City Oulu laajentavat kuuluvuusaluettaan uusilla taajuuksilla. Turun alueellinen City on jo aloittanut lähetykset Uudessakaupungissa taajuudella 105,7 MHz. Oulun City saa lähettimen Kuusamoon tiistaina 9. huhtikuuta. Taajuus tulee olemaan 107,1 MHz. Uudet taajuudet tupsahtivat Citylle viimeisimmän radiotoimijoiden kuulemiskierroksen jälkeen.

  • Länsirannikko rynnistää Savoon

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Uusia alueellisia ja paikallisia radiotoimilupia myönnettiin torstaina. Valtioneuvoston hyväksynnän sai neljä yhtiötä, joista Järviradio Oy sai luvan Keski-Pohjanmaalle entisille Radio 967:n taajuuksille ja Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy uudelle nuorten aikuisten kanavalle Tampereelle, Sata-Hämeeseen, Kankaanpäähän ja Poriin. Kaksi muuta luvansaajaa ovat porilainen Mediatakojat Oy ja Lapualla majaansa pitävä Kevyt Kanava Oy. Näiden luvat menivät Kuopion ja Mikkelin…

  • Neljälle hakijalle paikallisradiolupa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Hallitus on myöntänyt uusia radiotoimilupia 4. huhtikuuta 2013 radiotoiminnan harjoittamiseen. Radioitoimiluvat myönnettiin Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy:lle taajuuskokonaisuuteen Pori-Tampere, Mediatakojat Oy:lle Kuopion taajuuskokonaisuuteen, Järviradio Oy:lle Kokkola 1 -taajuuskokonaisuuteen ja Kevyt Kanava Oy:lle Mikkelin taajuuskokonaisuuteen. Toimiluvat kattavat sekä alueellisen, että paikallisen radiotoiminnan. Luvat ovat voimassa 4. huhtikuuta alkaen ja luvat päättyvät vuoden 2019 lopussa.

  • Monimedia Trombitin näkökulmana Helsinki

    kirjoittanut

    kategoriassa

    HEO Median opiskelijoiden lopputyö Trombit aloittaa liki kuukauden mittaisen toimintansa maanantaina 18. maaliskuuta. Trombit on monimediallinen kokonaisuus, jonka tekemiseen osallistuu noin sata HEO Median kuva-, lehti- ja urheilujournalismin, graafisen suunnittelun sekä radio- ja tv-journalismin opiskelijaa. Kevään toimintajakson teemana on Helsinki, jota käsitellään kansainvälisen metropolin näkökulmasta. Trombit toimii netissä osoitteessa trombit.net sekä radiossa taajuudella 103,1 MHz.

  • Radio Deille lisää tehoa ja uusi taajuus

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio Dein lähetystehoa on korotettu Jyväskylän Taka-Keljon radioasemalla. Verkko-operaattori Digita kertoo nettisivuillaan, että lähetystehoa on lisätty 12. maaliskuuta. Dei kuuluu Jyväskylän seudulla taajuudella 94,1 MHz. Radio Dein Espoon täytelähettimen taajuus on vaihtunut keskiviikkona 13. maaliskuuta. Uusi taajuus on 105,8 MHz ja lähetysteho 30 wattia.

  • Kaupunkiradion kevät alkaa maaliskuussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pääkaupunkiseudun media-alan oppilaitosten ja toimijoiden yhteistyöprojekti Kaupunkiradio aloittaa taas lähetyksensä 18. maaliskuuta taajuudella 89,7 MHz sekä osoitteessa www.kaupunkiradio.fi. Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Laajasalon opiston luotsaama kanava tarjoaa kuulijoilleen tuoretta musiikkia, ajankohtaista yhteiskunnallista keskustelua ja persoonallisia juontajavetoisia ohjelmia. Kanavalle tuottavat ohjelmaa myös Kallion lukio, Vaskivuoren lukio, Nuorten toimintakeskus Happi sekä Taideyliopisto.

  • Radio City yhtenäistää RDS-tiedot

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Autoradiosta Radio Cityn alueellisia asemia kuuntelevien on syytä olla tarkkana maanantaina 18. maaliskuuta, kun Radio Cityn RDS-tiedot yhtenäistetään samanlaisiksi ympäri Suomea. RDS-tietojen yhtenäistämisen vuoksi Radio City tulee tallentaa uudelleen autoradion muistipaikkaan. Joissain tapauksissa myös taajuus täytyy hakea uudelleen ennen tallentamista. Vastaava tilanne saattaa tulla eteen myös joidenkin kotivastaanottimien osalta, jolloin myös niissä kanava pitää tallentaa…