Porin keskiaaltotaajuus vaikenemassa

kirjoittanut

kategoriassa

Digita-logoDigita on lopettamassa lähetykset Porin Preiviikin AM-asemalta. Viime vuosina Porin keskiaaltotaajuuden 963 kHz kautta lähettänyt China Radio International (CRI) on ilmoittanut, että lähetykset Porista päättyvät sopimuksen loppuessa 15. huhtikuuta. CRI on ollut viime aikoina lähettimen ainoa vuokralainen. Porin AM-asemasta vastaavalla Digitan tytäryhtiöllä Digi Waves Oy:llä on radiolupa keskiaalloille. Lupa on voimassa kesäkuun loppuun. Uusia vuokralaisia asemalle ei ole tulossa.

Digitan mukaan kansainvälisiä radio-ohjelmia kuunnellaan nykyisin nettiradion välityksellä enenevissä määrin ja Digitan tuottamalle AM-palvelulle ei ole enää kysyntää. Digitassa kehityksestä ja kansainvälisistä asiantuntijapalveluista vastaava johtaja Kari Risberg näkee Porin AM-aseman lähetysten jatkumisen epätodennäköisenä. Lupa pitäisi uusia, jos asiakkaita jostain ilmaantuisi.

– Ulkomaanlähetysten suosio on ollut laskussa lyhyt- ja keskiaalloilla, eikä AM-lähetyksille Porista ole tarvetta, Risberg huomauttaa.

Porin lyhytaaltokeskus oli vuosia Suomen äänitorvi maailmalle, sillä Yleisradio lähetti ulkomaanlähetyksiä 1980-luvun loppupuolella valmistuneen aseman kautta. Ylen lopetettua AM-lähetykset lyhyillä ja keskipitkillä aalloilla vuokrasi Digita Porin radiokeskusta ulkomaisille toimijoille.

Mediamonitori


Kommentit

2 vastausta artikkeliin “Porin keskiaaltotaajuus vaikenemassa”

  1. Arto Särkkä avatar
    Arto Särkkä

    Näyttää kovasti siltä, että tänään 15. huhtikuuta 2013 on se historiallinen päivä, jolloin amplitudimoduloidut yleisradiolähetykset sähkömagneettisilla aalloilla Suomesta päättyvät lopullisesti Porin AM-aseman lopettaessa CRI-lähetyksensä. Yleisradion lähetykset tätä kautta päättyivät jo 21. joulukuuta 2006.

    Parhaat kiitokset kaikkina aikakausina lähetyksiin myötävaikuttaneille!

  2. Tero Toivonen avatar
    Tero Toivonen

    Aivan kokonaan eivät AM-lähetykset Suomessa pääty. Harrastajavoimin pyörivä SWR ylläpitää tätä perinnettä joka kuukausi. Kesällä Radio Hami pyrkii kuulumaan myös AM:llä. Varmaa ei ole sekään, loppuvatko lähetykset Digitan välittäminä. Tällä hetkellä näyttää kyllä vahvasti siltä.

    SWR voisi nostaa profiiliaan ja tulla kunnolla esille. Sen sijaan, että asemalla keskitytään mastossa kiipeilyyn, voisi ohjelmistoa rukata tavallisen kuuntelijan suosimaan suuntaan. Virroilla SWR on jonkinmoinen juttu, mutta suuremmalle yleisölle se on tuntematon. AM-alue ei ruoki massojen radionkuuntelua. Silti sen avulla saavutetaan loistava kuuluvuus. Olisiko 963 kHz parempi taajuus kuin nykyinen 1602 kHz?

    Kehitys kehittyy ja radio digitalisoituu. ”Antiikkinen” mode voi kuitenkin olla kiinnostava, jos tarjolla on laadukas ohjelmisto ja muitakin jakelukanavia kuin keskipitkät tai lyhyet aallot.