Kategoria: Uutiset

  • Viihde yksityisten radioiden suosituin puhesisältö

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Puheen määrä ja monipuolisuus ovat lisääntyneet yksityisillä radiokanavilla, ilmenee liikenne- ja viestintäministeriön julkaisemasta selvityksestä. Vuonna 2009 puhesisältöjen osuus päivälähetyksistä oli keskimäärin 22 prosenttia, kun se vuonna 2005 oli 20 prosenttia. Selvitys perustuu Tampereen yliopiston Journalismin tutkimusyksikössä tehtyyn tutkimukseen, joka totutettiin kahdellakymmenellä paikkakunnalla viime keväänä. Tutkimuksessa kuunneltiin tallenteita 49 eri radioasemalta.

  • Radio Suomi vahvempi Mänttä-Vilppulassa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    YLE Radio Suomen Tampereen Radio on alkanut kuulua uudella taajuudella 105,3 MHz Mänttä-Vilppulassa. Mäntänvuorella sijaitseva lähetin parantaa radion kuuluuvuutta erityisesti sisätiloissa Mäntän keskustan alueella. Lähettimen teho on 100 W ja se kuuluu noin 13 kilometrin säteellä Mäntän keskustasta. Lähettimen alueella asuu noin 15 000 ihmistä.

  • YLE sai uuden toimitusjohtajan

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Ylen hallitus valitsi uudeksi toimitusjohtajakseen kauppatieteiden maisteri Lauri Kivisen, joka on tällä hetkellä Nokia Siemens Networksin yhteiskuntasuhteista ja yritysvastuusta vastaava johtaja. Hän on aiemmin toiminut useissa johtotehtävissä Nokiassa, muun muassa viestintäjohtajana.

  • Spin FM laajenee useille paikkakunnille

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Helsingissä viime kesänä lähetykset aloittanut urbaaniin kulttuuriin ja hyvinvointiin keskittynyt paikallisradio Spin FM laajentaa toimintaansa uusille paikkakunnille. Spin FM lähettää Viestintäviraston myöntämillä teknisillä radioluvilla, joiden enimmäisteho on 50 wattia. Uudet paikkakunnat ovat Porvoo, Lahti, Tampere, Jyväskylä ja Oulu.

  • Ralliradio käynnistyy Mikkelissä perjantaina

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Rallin SM-sarjaan kuuluvaa Vaakuna-Rallia seuraava Ralliradio starttaa lähetykset Mikkelissä perjantaina. Ralliradio kuuluu noin 20-30 kilometrin säteellä Mikkelistä taajuudella 105,3 MHz. Lähetykset tuottaa Mikpolis Oy, jonka tiloissa radioasema toimii. Asema lähettää toimitettua ohjelmaa lauantaina kello 18 saakka.

  • Radio Novalle taajuus Hämeenlinnaan

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio Novan kuuluvuus on voimistunut Hämeenlinnan keskustassa ja sen lähialueilla. Nova on saanut käyttöönsä täytelähettimen taajuudelle 100,2 MHz. Lähetin sijaitsee Digitan mastossa Hämeenlinnan Painokankaalla. Tähän saakka Novan Hämenlinnaa lähimmät lähettimet ovat olleet Hollolassa ja Tampereella.

  • Ralliradio Mikkelissä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Rallin SM-sarjaan kuuluvan Vaakuna-Rallin aikana toimiva Ralliradio lähettää Mikkelissä 19.-20.2.2010 taajuudella 105,3 MHz. Tehoa 100 W. Toimitettua ohjelmaa perjantaina ja lauantaina.

  • Hätäviestijärjestelmä testiin torstaina

    kirjoittanut

    kategoriassa

    EU:n laajuisena 112-päivänä torstaina 11. helmikuuta varmistetaan jälleen hätätiedotteiden välitysjärjestelmän toimivuus niin radiossa kuin televisiossakin. Vuosittaisessa laajassa testissä ovat mukana radiossa YLE:n ja kaupalliset kanavat sekä televisiossa YLE:n, MTV:n ja Nelosen kanavat. Viranomaiset korostavat, ettei kokeiluun liittyvissä kysymyksissä pidä soittaa hätänumeroon.

  • SWR Mediamonitori 02/2010

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Helmikuun uutislähetyksessä kuultiin, millaisia päätöksiä turkulaiset paikallisradiotoimijat valtioneuvostolta odottavat seuraavan radiotoimilupakierroksen suhteen. Haastattelussa monikansallisen SBS:n omistaman Radio Sadan toimituspäällikkö Marianne Holmström, Turun Paikallisradio Oy:n Auran Aaltojen ja Radio Melodian ohjelmapäällikkö Harri Kujala sekä epäkaupallisen Radio Robin Hoodin hallintopäällikkö Riitta Haapakoski.

  • Radio Taajamalla kevätlähetyksiä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mynämäessä toimivalla Radio Taajamalla on yhden päivän mittaisia toimilupia seuraavasti: 10.2., 10.3., 24.3., 14.4., 21.4., 5.5., 12.5., 19.5.2010. 93,8 MHz, 200 W.

  • SuomiPOP uudelle taajuudelle Kouvolassa 12.2.

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Digitan Anjalankosken radio- ja tv-asemalta lähettävän Radio SuomiPOP:n taajuus muuttuu perjantaina 12. helmikuuta, jolloin uusi taajuus 103,3 MHz otetaan käyttöön. Entinen taajuus 89,3 MHz jatkaa kuitenkin vielä toimintaansa 19.2. asti pienennetyllä teholla ilman RDS-palveluja. Muutos toteutetaan entisen taajuuden häiriöllisyyden vuoksi.

  • Canal+ jatkaa antenniverkossa kolmella kanavalla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Valtioneuvosto on päättänyt muuttaa Canal+-kanavapakettia lähettävän C More Entertainmentin toimilupaa hyväksyessään yhtiössä tapahtuneen määräysvallan muutoksen. Kanavia vähennetään viestinnän keskittymisen estämiseksi. Canal+ saa jatkaa heinäkuun alusta alkaen antenniverkossa kolmella kanavalla neljän sijaan.

  • Iskelmän taajuus varmistui Keski-Pohjanmaalla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Iskelmä Pohjanmaa saa aloittaa lähetykset Keski-Pohjanmaalla taajuudella 105,9 MHz. Liikenne- ja viestintäministeriö myönsi Lapualla majaansa pitävälle paikallisradiolle lisätaajuuden vuodenvaihteessa. Taajuuden käyttöönotto varmistui, kun Iskelmä Pohjanmaata tuottava Radio Paitapiiska Oy vastaanotti radioluvan Viestintävirastolta.

  • Kyrösradiolle lisätaajuus maaliskuussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Epäkaupallinen Kyrösradio ottaa käyttöön alilähettimen Ylöjärvellä. Uusi 50 watin lähetin käynnistetään maaliskuussa taajuudella 94,5 MHz. Lähetin asennetaan Voionmaan opistolle Ylöjärven Ylisiin. Uusi taajuus parantaa Kyrösradion kuuluvuutta Tampereen seudulla.

  • Suomihitit uusin NRJ-nettiradio

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Uusi nettiradio NRJ Suomihitit on aloittanut lähetykset. Kanavalla soi tauotta suosittujen suomalaisten artistien tuotantoa eri vuosikymmeniltä Frederikistä Yöhön ja Popedasta Antti Tuiskuun. Radio NRJ:n nettiradiopalvelussa on uuden kanavan myötä valittavana yksitoista eri vaihtoehtoa, ja kanavia lanseerataan myös lisää lähitulevaisuudessa.

  • Viva Classica aloitti lähetykset netissä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Uusi klassiseen musiikkiin keskittyvä nettiradio Viva Classica on aloittanut lähetykset. Kanava aikoo lähettää juonnettua klassista musiikkia ja toimitettuja ohjelmia vuorokauden ympäri. Ohjelmia voi kuunnella jälkikäteen kanavan nettiarkistosta. Helmikuusta alkaen Viva Classican lähetykset ovat kuunneltavissa myös matkapuhelimilla.

  • Kiekkoradiota kauden loppuun asti

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Helsingissä kuuluva Kiekkoradio lähettää teknisellä radioluvalla (50 W) taajuudella 93,6 MHz 7.12.2009-6.2.2010 ja 7.2.-30.4.2010.

  • Ranuan Opistoradio lähettää helmikuussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Ranuan kristillisellä kansanopistolla toimiva Opistoradio on äänessä 1.-28.2.2010 taajuudella. Taajuus 94,8 MHz (50 W).

  • Yle poistaa kuuluvuusongelmia lisätaajuuksilla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    YLE Radio Suomi ja YLE Radio Vega saavat lisätaajuuksia kuuluvuuskatveiden poistamiseksi. Uudet taajuudet otetaan käyttöön mahdollisuuksien mukaan kevään aikana, Ylestä arvioidaan. Taajuudet on merkitty vuodenvaihteessa voimaan astuneeseen radiotaajuuksien käyttösuunnitelmaan.

  • Nelonen Sport korvaa Urheilukanavan

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Nelonen Media käynnistää uuden ilmaisen urheiluun keskittyvän kanavan helmikuun alussa. Uusi Nelonen Sport lähettää ohjelmaa joka päivä kello 18-24. Uusi kanava näkyy automaattisesti ilman erillisiä toimenpiteitä Urheilukanavan kanavapaikalla 9.

  • NRJ:lle tilpäistaajuuksia Pohjois-Suomeen

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio NRJ lähettää Kittilän Levillä (89,6 MHz) ja Nilsiän Tahkolla (89,7 MHz) 1.2-1.5.2010. Molemmat 50 W. NRJ on äänessä myös Kuusamossa 1.4.-30.6.2010 taajuudella 96,3 MHz (500 W).