Avainsana: YLE Puhe

  • Yle Puhe hiljenee ensi tammikuussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yleisradio lopettaa puheradiokanava Yle Puheen lähetykset 7. tammikuuta 2024, jonka jälkeen radiokanavan taajuudet siirtyvät muuhun käyttöön. Yle Puheella kuultavat puheohjelmat ja podcastit pysyvät Yle Areenan ja Ylen muiden radiokanavien tarjonnassa.Ylellä säilyy Puheen lakkauttamisen jälkeen viisi valtakunnallista radiokanavaa eli Yle Radio 1, YleX, Yle Radio Suomi, Yle X3M ja Yle Vega sekä saamen kielillä lähettävä alueradio.

  • Ylen hallintoneuvosto: Yle Puhe lakkautetaan

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yleisradion hallintoneuvosto on tehnyt päätöksen lopettaa Yle Puhe -radiokanava. Päätöstä perustellaan median käytön muutoksella. Hallintoneuvosto päätti kanavan lakkauttamisesta tiistaina. Yle Puhe jatkaa radiotaajuuksilla vielä vuoden verran. 17 vuotta sitten perustetun Yle Puheen sisältöjä jaellaan tulevaisuudessa Ylen muilla radiokanavilla sekä verkossa.

  • Ylen audiouudistus muokkaa kahden radiokanavan sisältöjä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yleisradio uudistaa audiotarjontaansa muokkaamalla Yle Radio 1:n ja Yle Puheen ohjelmistoa vuodenvaihteessa. Yle Radio 1:stä tulee entistä laajempi kulttuurikanava, joka kuitenkin säilyttää kuulijoille tutut elementit. Yle Puhe tarjoaa vuodenvaihteen jälkeen Ylen podcasteja ja parhaita audiosisältöjä. Kanavalla säilyvät suorat tapahtumaurheilulähetykset.

  • Perinteikäs radion Jalkapallokierros uudistuu Urheilukierrokseksi

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kotimaisen Jalkapallon ja etenkin Veikkausliigan ystävät saivat kuulla  maanantaina 5.2. uutisia. Kaikki alkoi kun MTV Sportin toimittaja Timo Innanen kirjoitti twitterissä saaneensa tiedon, että Jalkapallokierros-ohjelmaa ei tultaisi enää kuulemaan nykymuotoisena Yle Puheella. Ylen urheilupäällikkö Panu Pokkinen vahvisti asian kirjoittamallaan tviitillä: ”Seuraamme edelleen kotimaista jalkapalloliigaa viikoittain radion urheilukierros-ohjelmassa. Emme pyhitä kierroksia vain jalkapallolle vaan kyseisen päivän…

  • Yle Puheelle kolme uutta taajuutta

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yle Puheen kuuluvuus sisämaassa on vahvistunut tästä päivästä alkaen, kun kanava on saanut käyttöönsä kolme uutta lähetintä. Uudet lähettimet toimivat Karstulassa Keski-Suomessa, Padasjoella Päijät-Hämeessä ja Punkalaitumella Pirkanmaalla. Lähettimet poistavat Yle Puheen kuuluvuuskatveita.

  • Uudistuva Radio Suomi lisää ajankohtaisuutta ja aluetarjontaa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yle Radio Suomi uudistaa ohjelmistoaan ensi vuonna osana Ylen suomenkielisten radiokanavien uudistumista. Kanavalle tulee lisää ajankohtaisaiheita keskipäivään ja alueellista ohjelmistoa lauantaiaamuihin. Arki-iltoihin nostetaan uusia ohjelmasisältöjä, mutta kanavalla jatkavat edelleen monet suositut ohjelmat. Musiikkivalinnoissa kanava keskittyy palvelemaan laajaa yleisöä ilman musiikkigenre- tai ikäryhmärajauksia.

  • Ylen radiokanavat vaikenevat DVB-verkossa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yle Puheen, Yle Klassisen ja Yle Mondon jakelu loppuu television DVB-verkossa kesäkuun lopussa. Kolmea radiokanavaa on voinut kuunnella digi-tv:n radiovalikossa valtakunnallisesti. Yle Puhe jatkaa lähetyksiä ULA-taajuuksilla ja netissä. Monikielistä Yle Mondoa voi kuunnella pääkaupunkiseudulla taajuudella 97,5 MHz. Yle Klassinen jatkaa toimintaansa nettiradiona.

  • Yle Puheelle kaksi lisätaajuutta

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yle Puheen kuuluvuus vahvistuu Kankaanpään ja Perhon seuduilla keskiviikosta alkaen, kun radiokanava saa käyttöönsä kaksi uutta taajuutta. Yle Puhe alkaa kuulua Perhossa kolmen kilowatin teholla taajuudella 92,2 MHz. Kankaanpäässä tehoa on yksi kilowatti taajuudella 107,2 MHz. Lisäksi kanavan kuuluvuus voimistuu Parkanon pohjoisosissa, kun Hoseuksessa sijaitsevan lähettimen tehoa lisätään kahteen kilowattiin. Nykyinen teho on 500 W.

  • Yle Puhe Loimaalle ja Hämeenlinnaan

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yle Puheen kuuluvuus voimistuu Loimaan kaupungin alueella ja Hämeenlinnassa uusien lähettimien ansiosta. Loimaan keskustassa ja lähiseuduilla Yle Puhe alkaa kuulua taajuudella 102,6 MHz (200 W) viljavaraston katolla olevan lähetysaseman kautta. Hämeenlinnan Painokankaan taajuus 98,2 MHz (500 W) palvelee kanavan kuuntelijoita Hämeenlinnan keskustassa sekä Tammelan, Lahden ja Tampereen radiosasemian katvealueilla.

  • Yle Puheelle ja Radio Deille lisää taajuuksia

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yle Puheen kuuluvuusalue laajenee Raahessa uuden taajuuden avulla. Viestintävirasto on myöntänyt Yleisradiolle radioluvan taajuudelle 106,5 MHz. Lupa on voimassa vuoden 2016 loppuun. Tehoa on aluksi 49 wattia.

  • Yle Puheella uusi taajuus Pyhävuorella

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Digita on muuttanut Yle Puheen lähetystaajuutta Pyhävuorella. Muutos tapahtui tiistaina 8. toukokuuta. Uusi taajuus on 96,1 MHz ja se korvaa aiemmin käytössä olleen taajuuden 104,2 MHz. Yle Puheen lähetykset käynnistetään myös Korsnäsin Taklaxin radioasemalla taajuudella 104,1 MHz.

  • Uusia taajuuksia Ylelle ja kaupallisille radioille

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Liikenne- ja viestintäministeriön hyväksymä tuore radiotaajuuksien käyttösuunnitelma tuo Yleisradiolle ja kaupallisille radioasemille lisää kuuluvuutta. Yle Puhe laajentaa verkkoaan uudella lähettimellä Pohjanmaan Korsnäsissä. Kristiinankaupungin Pyhävuorelle Puhe saa tehokkaamman taajuuden. Lisäksi Ilomantsin Naarvan lähettimen tehoa voidaan korottaa. Osa muutoksista on jo tehty.

  • Radio Suomelle parempi kuuluvuus itärajalla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yle Radio Suomen ja Yle Pohjois-Karjalan Radion kuuluvuus vahvistuu Tohmajärven ympäristössä ensi maanantaista alkaen. Digita avaa tuolloin uuden lisälähettimen Sikkerivaaralle. Radio Suomen ja Pohjois-Karjalan Radion lähetyksiä voi kuunnella Tohmajärvellä taajuudella 98,3 MHz. Erityisesti kuuluvuus voimistuu Tohmajärven Värtsilässä ja Niiralan rajanylityspaikalla.

  • Kun kansa pihisee on radio vielä voimissaan

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio puhuttelee. Se on todistettu viime viikkoina. Kiivassanainen, jopa suomalaisille epätyypillinen avautuminen uudistuneen YLE Puheen ohjelmaprofiilista ja sisällöistä ei ole jättänyt ketään keskustelupalstoja ja sosiaalisen median palveluja käyttävää kylmäksi. Puheen muuttuminen ”ruuhkavuosia viettävien nuorten aikuisten” kanavaksi on saanut aiemmin melko asiapainotteisen  ja (anteeksi vain) tylsän puheradion jälleen kukoistamaan. Kaikkia eivät tuoreet kukkaset kiinnosta, vaan vanhaa…

  • Taajuuksien käyttösuunnitelma lausuntokierrokselle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Liikenne- ja viestintäministeriö päivittää asetusta radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta. Ministeriön tavoitteena on saada käyttösuunnitelma vastaamaan viimeisimpiä häiriösyistä tehtyjä taajuuskoordinaatioita. Samalla vahvistetaan YLE Puheen laajenemisen vaatimat muutokset sekä eräiden kaupallisten radioiden havittelemat tarkennukset ja korjaukset taajuussuunnitelmaan. Asetusmuutos on tarkoitus saada voimaan mahdollisimman pian.

  • Uudistunut Puhe piristää radion urheilutarjontaa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Urheilun ystävien keskuudessa on varmasti otettu ilomielin vastaan tieto YLE Radio Suomen tapahtumalähetysten siirtymisestä vuodenvaihteessa toimintaansa laajentavan YLE Puheen taajuuksille. Puhe tarjoaa urheilulle ilman muuta paremman julkaisualustan kuin koko kansan yleiskanavana tunnettu Suomi. Uudistuksen myötä urheilun asema radiotaajuuksilla paranee merkittävästi, ja tilanne YLE:n osalta lienee jatkossa jopa lähes yhtä hyvä kuin vuosikymmeniä sitten, jolloin legendaarinen…

  • YleX saa uuden taajuuden Poriin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Tiistaista asti kuuluvuusongelmien kanssa paininut YleX alkaa taas kuulua paremmin Porin keskustassa.  Digita käynnistää YleX:lle uuden lähettimen Porissa perjantaina 16. joulukuuta. Pienitehoinen täytelähetin toimii taajuudella 97,0 MHz. YleX on vastaanottanut runsaasti palautetta Porista viime päivinä, sillä aseman kuuluvuus on huonontunut tiistaisen taajuusvaihdon takia.

  • YleX:llä taajuusmuutoksia tiistaina ja torstaina

    kirjoittanut

    kategoriassa

    YleX:n taajuuskokonaisuudessa tapahtuu muutoksia tällä viikolla. YleX ja YLE Puhe vaihtavat keskenään taajuuksia Eurajoen ja Jyväskylän radioasemien kuuluvuusalueella. Eurajoella muutos toteutetaan tiistaina 13. joulukuuta ja Jyväskylässä torstaina 15. joulukuuta. Muutoksen jälkeen YleX:n kuuluvuus voi paikka paikoin heikentyä.

  • YLE Puheen laajennustyö käynnissä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Digita muokkaa YLE Puheen lähetysverkkoa valtakunnalliseksi. Tähän saakka lähes valtakunnallisesti ULA-taajuuksilla kuulunut puheradio saa useille lähettimilleen lisätehoa. Myös uusia taajuuksia otetaan Puheen käyttöön. Suurimmat muutokset koetaan Satakunnassa ja Keski-Suomessa, joissa YLE Puhe saa käyttöönsä YleX:n suurtehotaajuudet. YleX siirtyy alueilla nykyisille Puheen taajuuksille.

  • YLE Puheesta valtakunnallinen myös ulalla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yleisradion puheohjelmakanava YLE Puhe saa lisätaajuuksia ensi vuoden alkuun mennessä. Samalla kanava muuttuu valtakunnalliseksi myös ULA-taajuuksilla. Tähän asti puheradio on kattanut noin 90 prosenttia Suomesta. Digi-tv:n tai netin kautta YLE Puheen lähetyksiä on voinut kuunnella muuallakin. Ylen hallintoneuvosto päätti asiasta keskiviikkona.

  • YLE kohentaa kuuluvuuttaan Satakunnassa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    YLE Radio Suomen ja sen maakuntaradio Satakunnan Radion kuuluvuus vahvistuu Porin keskustassa uuden täytelähettimen ansiosta. Lähetys taajuudella 100,1 MHz käynnistyy keskiviikkona. Ennestään Satakunnan Radiolla on suurteholähettimet sekä Eurajoella (94,8 MHz) että Pyhävuorella (97,2 MHz).