Avainsana: nrj

  • NRJ nostaa tehoja ja käynnistää uusia lähettimiä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Myös Radio NRJ lukeutuu siihen radiokanavajoukkoon, joka saa vuodenvaihteessa käyttöönsä Novalta perityn suurtehotaajuuden. NRJ:n suurtehotaajuus on Mikkelissä 106,3 MHz ja sen maksimiteho on 30 kilowattia. Lisäksi kanavan entisten lähettimien tehot nousevat useilla paikkakunnilla ja uusiakin lähettimiä otetaan käyttöön.

  • NRJ haluaa yli viisikymppisten radion

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Valtioneuvosto saa päätettäväkseen pääkaupunkiseudun paikallisradiotaajuuden 99,4 MHz saajan lähiaikoina. Ensi vuoden loppuun saakka voimassa oleva toimilupa jaetaan jollekin neljästä hakijasta. Lupaa kärkkyvät Sanoma News Oy:n Radio Helsinki, SBS Finlandin Radio City, Järviradio Oy ja NRJ Finland Oy. Toimilupa koskee Espoossa sijaitsevaa lähetintä, joka kattaa koko pääkaupunkiseudun.

  • NRJ:n Ekoteko käynnistyy jälleen

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Viime vuonna ensimmäisen kerran järjestetty NRJ Ekoteko -kampanja  on jälleen tänä keväänä esillä Helsingin keskustassa 13.-16.5.2010.  Tuolloin Kampin Narinkkatorille pystytetään puutarha. Ekoteon voi tehdä istuttamalla puutarhaan symbolisen puun omalla viestillään varustettuna. Kampanjan päämääränä on taistella ilmastonmuutosta vastaan istuttamalla mahdollisimman paljon puita eroosiosta kärsiville alueille.

  • NRJ ja Jaajo veivät potin RadioGaalassa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio NRJ palkittiin sekä Vuoden radiona että Vuoden asiakaspromootion toteuttajana torstaina Helsingissä pidetyssä radioalan vuosittaisessa RadioGaala-tapahtumassa. Tuomariston mukaan Energy-nimi kuvaa draivia, jolla asema toimii ula-taajuuksilla, verkossa ja tapahtumissa.

  • Orkidea ja Heikki L NRJ:n klubiohjelmaan

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio NRJ vahvistaa lauantai-illan klubimusiikkiohjelma NRJ @ The Clubin tarjontaa kahdella Suomen maineikkaimpiin klubimusiikin konkareihin kuuluvalla DJ:llä, kun Heikki L (Heikki Liimatainen) ja Orkidea (Tapio Hakanen) aloittavat kerran kuukaudessa kuultavat settinsä. Ensimmäistä kertaa konkarit soittavat vakiopaikallaan tämän viikon lauantaina 17. lokakuuta.

  • NRJ:lle uusi taajuus Taivalkoskella

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio NRJ:n taajuus vaihtuu Taivalkoskella Pohjois-Pohjanmaalla. NRJ siirtyy taajuudelle 102,2 MHz. Samalla Taivalkosken radio- ja tv-asemalla sijaitsevan lähettimen teho nousee kahteen kilowattiin. NRJ:lle myönnetty aiempi taajuus 94,6 MHz poistuu samalla vakiokäytöstä.

  • Cristal Snow NRJ:n iltapäiviin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Hittiradioasema Radio NRJ:n torstai- ja perjantai-iltapäiväjuontajana aloitti tällä viikolla musiikki- ja viihdetaituri Cristal Snow, joka tunnetaan parhaiten viime vuoden Euroviisukarsinnoista, joissa hän sijoittui kolmanneksi Can’t Save Me -kappaleellaan. NRJ:n iltapäiviä hän juontaa yhdessä ystävänsä Mira Kurosen kanssa. Cristal ja Mira olivat haaveilleet yhteisestä radio-ohjelmasta jo pitkän aikaa.

  • Pepsi Max Chart NRJ:n lauantai-iltaan

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio NRJ:n lauantai-illan ohjelmisto täydentyi tänään uudella Pepsi Max Chart -ohjelmalla, joka käynnistää bileillan elektronisella tanssimusiikilla ja kilpailuilla. Ohjelman juontaja Tomi Dostinov eli DJ Dosse kertoo tuoreimmat klubimaailman uutiset ja menovinkit sekä haastattelee genren artisteja. Ohjelman loppupuolella listataan varsinainen Pepsi Max Chart, joka koostuu Top 3:sta sekä listahaastajista, jotka tavoittelevat pääsyä varsinaiselle listalle.

  • Radio NRJ laajenee nettitelevisioksi

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Valtakunnallinen Radio NRJ laajentaa nettitarjontaansa avaamalla oman nettitelevision perjantaina 23. tammikuuta. NRJ TV koostuu useammasta ohjelmakanavasta, joilla nähdään musiikkivideoita, vieraiden haastatteluja, konserttien ja tapahtumien taltiointeja sekä Aamupoikien hauskimpia tempauksia. Yhteensä erisisältöisiä kanavia on tarjolla viisi. Ensimmäisellä viikolla NRJ TV:tä juontavat Extreme Duudsoneiden Jukka ja Jarppi.

  • Idols-finalistit Idoleita ja tähtiä -kiertueelle tammikuussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio NRJ:n ja Soneran Idoleita ja Tähtiä -kiertue starttaa Helsingin jäähallista 16.1.2009. Kiertueella mukana ovat kaikki Idols 2008 finalistit: Anna Puustjärvi, Anna-Kaisa Riitijoki, Jaana Leiniäinen, Saana Liikanen, Kalle Löfström, Koop Arponen ja Pete Parkkonen. Poikkeuksena on Oulun keikka, johon Anna Puustjärvi on estynyt osallistumaan. Annaa korvaava esiintyjä ilmoitetaan myöhemmin.

  • Radio NRJ

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Osa 1: Juuret piraattitoiminnassa NRJ sai alkunsa Pariisissa 1980-luvun alkupuolella, joka oli piraattiradioiden aikaa Ranskassa. NRJ:n toiminnan kerrotaan alkaneen vuonna 1981 piraattiradiona, jota toimitettiin pienessä opiskelijayksiössä Pariisin laitamilla. Yksiö sijaitsi kuitenkin kukkulan huipulla, joten kanavan kuunteleminen oli mahdollista koko kaupungissa. Äänipöydän kerrotaan sijainneen keittokomeron tiskipöydällä, lähettimen kylpyhuoneessa ja antennin parvekkeella. Vähemmän radioalaa seuranneille kerrottakoon, että…

  • NRJ testaa alkoholin vaikutuksia torstain lähetyksissään

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Hittiradioasema Radio NRJ:n päiväjuontaja Mikko Suursalmi kokeilee torstaina 16. lokakuuta suorassa radiolähetyksessä, miten alkoholi vaikuttaa suoritus- ja ajokykyyn. Hän nauttii aamukuudesta iltakuuteen 0,33 litran tölkillisen olutta puolen tunnin välein, ja juomisen vaikutuksia testataan säännöllisesti. Suursalmi vierailee muiden juontajien lähetyksissä eikä ole itse juontovastuussa.

  • NRJ:ltä lisää nettiradioita

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio NRJ on lisännyt tarjontaansa kolme uutta internetissä kuuluvaa radiota. Maanantaina aloittaneet NRJ Lounge, NRJ Special ja NRJ Mastermix nostavat kanavan nettiradioiden määrän kymmeneen. NRJ aloitti kuusi eri musiikkityyleihin keskittyvää nettikanavaa viime tammikuussa. Näiden lisäksi NRJ:n ulalla kuuluva pääkanava on myös nettijakelussa.

  • NRJ:lle kolme uutta taajuutta

    kirjoittanut

    kategoriassa

    NRJ avaa uudet lähettimet Porvooseen, Hyvinkäälle ja Saloon kesän aikana. Ensimmäisenä aloittaa Porvoon taajuus 93,5 MHz, jossa lähetykset alkavat juhannusviikolla. Hyvinkään ja Salon taajuudet otetaan käyttöön elokuun aikana. Valtioneuvosto hyväksyi muutokset radiotaajuuksien käyttösuunnitelmaan asetuksella toukokuun lopussa. NRJ:llä on uusien kuuluvuusalueiden myötä kaupallisista radioista toiseksi kattavin verkko Suomessa. Kanava tavoittaa 4,5 miljoonaa suomalaista.

  • Suomen NRJ vaihtaa omistajaa?

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Ranskalainen radioyhtiö NRJ haluaa katkaista tappiokierteensä Suomessa. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Marc Pallain kommentoi ranskalaislehden haastattelussa, että yhtiö aikoo hankkia tappiollisiin liiketoimintoihinsa lisää rahoittajia tai myydä ne. Suomen lisäksi NRJ:n toiminta on tappiollista Saksassa ja Itävallassa. Pallainin mukaan vuoden mainosmyynti on alkanut heikosti radioissa, sillä televisio ja internet ovat kasvattaneet osuuttaan.

  • NRJ starttaa kuusi uutta nettiradiota

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Valtakunnallinen hittiradioasema Radio NRJ käynnistää maanantaina 14. tammikuuta kuusi uutta nettiradiokanavaa. Radiotaajuuksien kautta kuuluvan lähetyksen lisäksi netissä on jatkossa tarjolla uudet NRJ Hip Hop, NRJ R’nB, NRJ Pop, NRJ Rock, NRJ Dance ja NRJ Hot -kanavat. Äänenlaatuun panostetaan ja soittolistojen kerrotaan päivittyvän jatkuvasti. NRJ:n nettiradiolanseeraus on toistaiseksi laajin Suomessa.