Avainsana: Mediatakojat Oy

  • Mediatakojat Oy Bauer Median omistukseen

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Paikallista ja osavaltakunnallista radiotoimintaa harjoittava Mediatakojat Oy siirtyy Bauer Median omistukseen. Kaupan myötä myös Mediatakojien radiotoimiluvat päätyvät Bauerin haltuun. Kaupalla Bauer Media vahvistaa asemiaan Suomen kaupallisella radiotoimialalla.

  • Radio Mikkelin lähetykset päättyvät toukokuun lopussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Vuodesta 2013 toiminut Radio Mikkeli lopettaa lähetystoiminnan toukokuun lopussa ja sen taajuudella 104,2 MHz jatkaa Radio City. Radio Mikkelin toimilupayhtiö Mediatakojat Oy perustelee lopetuspäätöstä radiokanavan kannattamattomuudella. Kesäkuun alussa aloittavan Radio Cityn taajuudella kuullaan paikallismainoksia, mutta paikallista ohjelmistoa taajuudelta ei tule.

  • Mitä radiokanavia tulee ja mitä menee?

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Paljon avoimia kysymyksiä uuden toimilupakauden alkaessa Kesä 2019 on tarjoillut muutamia mielenkiintoisia radioalan uutisia. Kesken kuumimman lomasesongin, johon myös Mediamonitori on kerrankin onnistuneesti osallistunut, tiedotettiin Bauer Median ja Mediatakojien yhteistyösopimuksesta. Mediatakojien paikalliset ja valtakunnalliset kanavat tulevat osaksi Bauer Median kaupallista myyntitarjontaa, todetaan Bauer Median tiedotteessa heinäkuussa. Jotta radioaiheiset uutiset eivät olisi tyrehtyneet yhteen isoon siirtoon,…

  • Ysärimusiikki uuden radiokanava HitMixin kivijalkana

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Sanoma Media käynnistää perjantaina 15. syyskuuta uuden radiokanavan nimeltään HitMix. HitMix soittaa 90-luvun suosituimpia hittejä. Kanavan kuuluvuusalueella asuu lähes kolme miljoonaa ihmistä ja tulevaisuuden tavoitteena on laajentaa kanava valtakunnalliseksi.

  • Helmiradio Lahti ääneen vuoden loppuun mennessä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Taajuuskokonaisuuden 19 luvanhaltija Mediatakojat Oy on saanut Viestintävirastolta lisäaikaa Helmiradion käynnistämiselle Lahdessa. Mediatakojat sai huhtikuun lopulla toimiluvan Lahden taajuudelle 103,8 MHz. Lähetykset olisi pitänyt aloittaa puolen vuoden kuluessa luvan myöntämisestä, mutta nyt yhtiöllä on lisäaikaa tämän vuoden loppuun asti. Taajuutta ei voida Viestintäviraston mukaan ottaa käyttöön ennen kuin luvanhaltijan taajuudelle hakema tehonkorotus on valmistunut.

  • Melodia vaihtuu Helmiradioksi ensi maanantaina

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Toukokuussa toimintansa aloittanut Nelonen Median ja porilaisen Mediatakojat Oy:n yhteinen Helmiradio laajenee Lounais-Suomeen. Kanava aloittaa toimintansa maanantaina 11.7. nykyisillä Radio Melodian taajuuksilla. Helmiradion toiminta käynnistyi osavaltakunnallisena Groove FM:n taajuuksilla Uudellamaalla sekä Mediatakojat Oy:n paikallisluvilla muualla Suomessa.

  • Joensuun ja Satakunnan radiotoimiluvissa muutoksia

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Viestintävirasto on vaihtanut Mediatakojat Oy:lle taajuuskokonaisuuteen 19 myönnettyä taajuutta Joensuussa. Lähetykset voidaan aloittaa uudella taajuudella 98,7 MHz aikaisintaan 2.8.2016, jolloin taajuus vapautuu lyhytaikaisesta käytöstä. Taajuudella lähettää elokuun toiseen päivään saakka Kesäseuraradio. Muita paikkakuntia taajuuskokonaisuudessa ovat Lappeenranta, Seinäjoki ja Lahti, johon Mediatakojat sai ohjelmistoluvan huhtikuussa.

  • Aikuisille suunnattu Helmiradio aloitti lähetykset

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Uusi aikuisille suunnattu radiokanava, Helmiradio, aloitti toimintansa 10. toukokuuta. Kanavan taustalla ovat Nelonen Media sekä Mediatakojat. Valtakunnallisella kanavalla on tarkoitus tuottaa paikallista ohjelmasisältöä. Myös mainontaa toteutetaan paikallisesti. Kanava kerää ehdotuksia musiikin ja sisällön osalta kotisivujen kautta keskiviikosta alkaen.

  • Mediatakojien uusille toimiluville lykkäystä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Viestintävirasto on hyväksynyt Mediatakojat Oy:n hakemuksen, jossa yhtiö haki lisäaikaa radiotoiminnan käynnistämiselle Porissa ja Tampereella. Mediatakojien tulee aloittaa lähetykset Porin taajuuskokonaisuudessa 4 (102,4 MHz) ja Tampereen taajuuskokonaisuudessa 10 (99,1 MHz) viimeistään 30.9.2016. Alun perin luvat olisi pitänyt ottaa käyttöön 5.5.2016.

  • Neloselta ja Mediatakojilta uusi radiokanava

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Nelonen Media ja Mediatakojat Oy aloittavat yhteistyön ja perustavat Suomeen uuden valtakunnallisen radiokanavan. Yhtiöt alkavat samalla kehittää alueellista ja valtakunnallista radioliiketoimintaa. Uudelle kohderyhmälle suunnattu radiokanava aloittaa lähetykset lähikuukausien aikana.

  • Neljälle yhtiölle radiolupa valtioneuvostolta

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Helsinkiin perustetaan uusi paikallinen radiokanava Business FM, jonka taustalla on Salesheli Advisors Oy. Uusi radiokanava sai torstaina toimiluvan valtioneuvostolta. Business FM:n taajuudeksi tulee 89,7 MHz ja kanavan keskeiseksi ohjelmasisällöksi talousaiheet. Muut valtioneuvostolta luvan saaneet yhtiöt ovat Mediatakojat Oy, Kevyt Kanava Oy ja Järviradio Oy.

  • TS-Yhtymän radiot siirtymässä Mediatakojille

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Turkulainen mediatalo TS-Yhtymä on myymässä Turun Paikallisradio Oy:n ja Salon Alueradio Oy:n osake-enemmistön Porissa toimivalle Mediatakojat Oy:lle. Mediatakojat omistaa tällä hetkellä Radio Mikkelin, Radio Kuopion, Radio Porin sekä jyväskylässä kuuluvan Radio Kompassin. Lisäksi yritys omistaa Radio Melodian toimiluvan Porissa ja Jyväskylässä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

  • Jyväskylän uusi radio sai lykkäystä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Viestintävirasto on myöntänyt lisäaikaa Mediatakojat Oy:lle uuden paikallisradion perustamisessa Jyväskylään. Mediatakojat oli hakenut lykkäystä toimiluvan käyttöönotolle maaliskuussa. Virasto päätti, että yhtiön on aloitettava radiolähetykset taajuudella 107,8 MHz viimeistään 1.9.2015. Mediatakojat Oy sai ohjelmistoluvan Jyväskylään perustettavalle radiokanavalle viime marraskuussa. Lupaehtojen mukaan lähetykset olisi pitänyt aloittaa viimeistään 13.5.2015.

  • Mediatakojille muutos lupaehtoihin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Viestintävirasto on hyväksynyt Mediatakojat Oy:n hakemuksen Radio Eazy 101:n toimiluvan muuttamisesta. Mediatakojat jätti viime tammikuussa virastoon hakemuksen, jossa se haki ohjelmistoa koskevaan ehtoon muutosta. Viestintäviraston myöntämät uudet lupaehdot tulivat voimaan 14.4.2015.

  • Radiotoimintaan yhdeksän toimilupaa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Valtioneuvosto on vahvistanut yhdeksän uutta ohjelmistolupaa radiotoimintaan. Toimiluvat kasvattavat alueellisten radiokanavien määrää. Luvat ovat voimassa vuoden 2019 loppuun. Radiotaajuuksia vapautui käyttöön, kun liikenne- ja viestintäministeriö teki radiotaajuuksien käyttösuunnitelmaa koskevaan asetukseen päivityksen heinäkuussa.

  • Radio Sointu porilaisten uusin tavoite

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mediatakojat Oy hakee meneillään olevalla radiolupien täydennyskierroksella toimilupaa Kuopioon taajuudelle 102,9 MHz. Porilaisyhtiö haluaa perustaa samanlaisen paikallisen radioaseman myös Porin ja Kankaanpään seudulle sekä Jyväskylään. Mediatakojat Oy tuottaa tällä hetkellä Radio Porin lisäksi Porissa toimivaa nuortenkanavaa nimeltä Eazy 101. Yrityksellä on myös Kuopiossa toimiva Radio Kuopio, Mikkelissä kuuluva Radio Mikkeli ja kesällä Keski-Suomessa aloittanut Radio…

  • Kilpailu kiristyy Jyväskylän radioaalloilla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Porilainen Mediatakojat Oy aloittaa uuden paikallisradion lähetykset Jyväskylässä kesäkuun alussa. Jyväskylään, Äänekoskelle ja Ähtäriin toimiluvan viime syksynä saanut Radio Kompassi aikoo kahmaista Jyväskylän suurimman kuuntelijapotin parin vuoden kuluessa. Menestystä kuuntelijatilastoissa porilaiset hakevat tarjoamalla paikallisia puheenaiheita ja pop-musiikkia.

  • Radio Kuopio käyntiin ensi keskiviikkona

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kuopion uusi paikallisradio aloittaa lähetyksen keskiviikkona 4. joulukuuta. Radio Kuopio kuuluu kolmella taajuudella Kuopion, Varkauden ja Siilinjärven ympäristössä. Juonnettua ohjelmaa uusi radio tarjoaa arkisin kello 6.30-18.00. Lauantaijuonnot alkavat ensi vuonna. Kanava soittaa monipuolista musiikkia ja tarjoaa alueen tuoreet uutiset ja puheenaiheet. Kanavan omistaa porilainen Mediatakojat Oy.

  • Mikkelin uusi radio aloittaa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mikkeli saa uuden paikallisradion keskiviikkona 24. huhtikuuta. Taajuudella 104,2 MHz lähettävän Radio Mikkelin lähetys alkaa kello 10.00. Uuden radion studio on Mikkelin keskustassa osoitteessa Raatihuoneenkatu 3. Lähetin on keskustan tuntumassa Tuukkalanvuorella. Radio Mikkelissä työskentelee puolenkymmentä toimittajaa ja avustajaa sekä myyntihenkilökuntaa.

  • Länsirannikko rynnistää Savoon

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Uusia alueellisia ja paikallisia radiotoimilupia myönnettiin torstaina. Valtioneuvoston hyväksynnän sai neljä yhtiötä, joista Järviradio Oy sai luvan Keski-Pohjanmaalle entisille Radio 967:n taajuuksille ja Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy uudelle nuorten aikuisten kanavalle Tampereelle, Sata-Hämeeseen, Kankaanpäähän ja Poriin. Kaksi muuta luvansaajaa ovat porilainen Mediatakojat Oy ja Lapualla majaansa pitävä Kevyt Kanava Oy. Näiden luvat menivät Kuopion ja Mikkelin…

  • Neljälle hakijalle paikallisradiolupa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Hallitus on myöntänyt uusia radiotoimilupia 4. huhtikuuta 2013 radiotoiminnan harjoittamiseen. Radioitoimiluvat myönnettiin Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy:lle taajuuskokonaisuuteen Pori-Tampere, Mediatakojat Oy:lle Kuopion taajuuskokonaisuuteen, Järviradio Oy:lle Kokkola 1 -taajuuskokonaisuuteen ja Kevyt Kanava Oy:lle Mikkelin taajuuskokonaisuuteen. Toimiluvat kattavat sekä alueellisen, että paikallisen radiotoiminnan. Luvat ovat voimassa 4. huhtikuuta alkaen ja luvat päättyvät vuoden 2019 lopussa.