Kategoria: Uutiset
-
Radio Kankaanpää tekee paluun
Radio Kankaanpäälle on jälleen myönnetty toimilupa ajalle 1.6.-31.8.2009. Taajuus 101,7 MHz, teho enintään 50 W. Asema oli äänessä viimeksi vuosi sitten.
-
Ylen lähetyksiä mobiilitelevisioon
Yleisradio ja mobiilitelevisioverkkoa hallinnoiva Digita Oy ovat sopineet, että Yleisradion suosituimmat radio- ja televisiokanavat alkavat näkyä myös mobiilitelevisioverkossa keskiviikkona 13. toukokuuta alkaen. Mobiili-TV:ssä näkyvät Ylen televisiokanavista YLE TV1:n ja YLE TV2:n kotimaiset sisällöt. Radiokanavista kuuluvat YleX ja YLE Radio 1 toistaiseksi heinäkuun loppuun saakka.
-
HDTV-verkkoluvilla neljä hakijaa
Teräväpiirtotelevision maanpäällisiä verkkotoimilupia hakivat Vaasan Läänin Puhelimen Anvia, Digita Oy, DNA Oy sekä Telemast Nordic Oy. Jaossa on kaksi koelähetyksiin tarkoitettua toimilupaa VHF-taajuusalueella kanavanipuissa HD1 ja HD2. Vuoden 2016 loppuun asti voimassa olevien lupien saajat päätetään todennäköisesti alkukesällä.
-
Namika Lahden finaalipelit suorana Radio Voimalta
Lahtelainen Radio Voima selostaa Korisliigan loput finaalipelit suorana. Namika Lahti taistelee Joensuun Katajaa vastaan liigan voitosta. Ensimmäinen selostus kuullaan torstai-illan kotipelistä Isku Areenalta, joka tunnetaan paremmin jääkiekkojoukkue Pelicansin kotihallina.
-
Kiinalaisen kulttuurin erikoiskanava keskiaalloille
Radio86 on aloittanut kiinalaiseen kulttuuriin keskittyvän radiokanavan lähetykset, jotka kuuluvat keskiaaltotaajuudella 963 kHz. Ohjelmaa lähetetään päivittäin aamulla kello 5.00-9.00 sekä illalla 18.00-01.00 välisenä aikana. Lähetykset tapahtuvat Digita Oy:n Porin keskiaaltoasemalta. Ohjelmaa kanavalle tuottaa tamperelainen Radio86.
-
Radio Sputnik Turussa, Joensuussa ja Mikkelissä
Radio Sputnikilla on tilapäinen toimilupa Turussa taajuudella 101,9 MHz, Joensuussa 97,7 MHz ja Mikkelissä 104,1 MHz 16.6.-15.9.2009. Sputnik kuului kevään ajan Mikkelissä teknisellä radioluvalla lähetystehon ollessa 50 wattia. Turussa Sputnikin tekninen radiolupa oli voimassa 15.5.-15.6. taajuudella 102,8 MHz. Joensuussa kanava aloitti 16. kesäkuuta.
-
YLE Puheelle uusi taajuus Lahteen
YLE Puhe siirtyy uudelle taajuudelle Lahdessa. Vanha taajuus 90,3 MHz vaihtuu taajuudeksi 90,5 MHz tiistaina 26.5. Samalla lähetinpaikaksi vaihdetaan Hollolan Tiirismaa.
-
Tampereelle uusi taajuus
Viestintävirasto koordinoi Tampereen Teiskoon uuden taajuuden 98,8 MHz (1 kW). Taajuus tulee myöhemmin pysyvään käyttöön. Alkuvaiheessa taajuutta tullaan käyttämään tilapäiseen radiotoimintaan. Myös Hämeenlinnaan ollaan siirtämässä uutta taajuutta 88,7 MHz.
-
Radio Sputnik tuikkii Turussa koko kesän
Venäjänkielinen Radio Sputnik aloittaa lähetykset Turussa ensi perjantaina. Sputnik lähettää Turussa teknisellä radioluvalla taajuudella 102,8 MHz 15. kesäkuuta asti. Suurin sallittu teho on 50 wattia. Sputnikin lähetykset jatkuvat tilapäisellä toimiluvalla 16.6.-15.9. taajuudella 101,9 MHz 200 watin teholla.
-
Radio Taajama taajuudelle torstaina
Mynämäen lukion paikallisradio Taajama kuuluu torstaisin toukokuussa. Mynämäen ympäristössä taajuudella 93,8 MHz toimiva Radio Taajama lähettää tämän kevään ensimmäisen lähetyksen 7.5. kello 18 alkaen. Ohjelmaa on lisäksi 14.5. kello 17 ja 28.5. kello 16.
-
Alkuvuosi teki radiolle hyvää
Radiomainonta jatkoi alkuvuonna edelleen nousuaan taantumasta riippumatta. Helmikuussa radio oli ainoana mediana plussalla kolmen prosentin kasvullaan ja maaliskuussa radiomainonta lisääntyi jopa kuudella prosentilla. Valtakunnallinen mainosaika menee hyvin kaupaksi paikallisen mainonnan hiipuessa hieman.
-
Poikien salibandyn MM-finaali suorana Auran Aalloilta
Turkulainen Radio Auran Aallot selostaa alle 19-vuotiaiden poikien salibandyn MM-kisojen finaalin suorana lähetyksenä sunnuntaina kello 17 alkaen. Turussa ja Raisiossa pidettävien MM-kisojen virallinen tapahtumaradio Auran Aallot on lähettänyt kisaohjelmaa päivittäin keskiviikosta alkaen.
-
SWR Mediamonitori 05/2009
SWR Mediamonitorin toukokuun lähetyksessä kuultiin kotimaisen iskelmämusiikin suosikkeja kesän ajan soittavan Lomaradion ohjelmapäällikkö Jami Kanasen haastattelu. Kananen perustelee vappuna aloittaneen Lomaradion perusiskelmälinjaa ja kertoo kanavan ohjelmatoiminnasta. Pääkaupunkiseudun kesään kuuluu myös paluun tehnyt Radio City.
-
Nuorten VPK-radio Satakunnassa
Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n leiriradio on äänessä Välke 09 -palokuntaleirillä 28.6.-3.7.2009. Asema lähettää leiritiedotteita ja viihdettä Siikaisissa Pohjois-Satakunnassa taajuudella 93,3 MHz enintään 25 watin teholla. Koelähetyksiä voi olla jo lauantaina 27.6.
-
SWR Mediamonitori: Lomaradio soi jo vappuna
Iskelmämusiikin taattuja suosikkeja soittava Lomaradio alkaa piristää Helsingin radiotaajuuksia vappuna. Lomaradio soi syyskuun alkupuolelle asti taajuudella 93,6 MHz. Lähetyksiä voi kuunnella myös netissä. Suomalaisen iskelmämusiikin tunnetuimpia, mutta nykyään turhan vähän radiosoittoon pääseviä artisteja kuullaan niin ikään Lomaradion haastatteluosuuksissa.
-
Radio Pooki haluaa luopua taajuuksista
Raahelainen paikallisradio Pooki on jättänyt liikenne- ja viestintäministeriöön anomuksen toimilupa-alueen kaventamisesta. Radio Pooki haluaa luopua sille kaksi vuotta sitten myönnetyistä taajuuksista Pietarsaaressa ja Kruunupyyssä Keski-Pohjanmaalla. Muutoksista toimilupa-alueissa päättää valtioneuvosto.
-
Lomaradiosta ratinnaputtelumusiikkia vapusta alkaen
Pääkaupunkiseudulla taajuudella 93,6 MHz lähettävä Lomaradio käynnistää lähetykset vappuna puoliltaöin. Lomaradio lähettää kotimaista iskelmä- ja tanssimusiikkia 6. syyskuuta asti. Kanavan tarjonnassa on lisäksi artistihaastatteluja, työpaikkatoiveita, tanssi- ja iskelmälistoja sekä huumoria. Lomaradion toiminnasta vastaa riihimäkeläinen Extra Viihde Oy.
-
Metroradio mukana naisten jalkapallon EM-lopputurnauksessa
Metroradio Finland on allekirjoittanut Euroopan jalkapalloliitto UEFA:n kanssa yhteistyösopimuksen, joka tekee Metroradiosta naisten jalkapallon EM-lopputurnauksen virallisen yhteistyökumppanin. Kisaviikkojen ajan Metroradion radiokanavilla seurataan Suomen joukkueen edesottamuksia, haastatellaan kilpailijoita ja järjestetään kisakilpailuja sekä kerrotaan ottelutuloksia.
-
Ylen Satumaa kehittää suomalaista iskelmää
Yleisradio on avannut uuden kotimaiseen kevyeen musiikkiin keskittyvän internetsivuston. YLE haluaa tuoda Satumaa-sivuston avulla kotimaista musiikkia entistä enemmän katseltavaksi ja kuunneltavaksi verkossa. Yhtiö haluaa myös kehittää kotimaista kevyttä musiikkia.
-
TV-maksu halutaan korvata mediamaksulla
Yleisradion rahoitusta pohtinut työryhmä ehdottaa tv-maksun korvaamista julkisen palvelun mediamaksulla. Maksu perittäisiin kaikilta asuntokunnilta ja vuosiliikevaihdoltaan yli 400 000 euron yrityksiltä ja yhteisöiltä. Asuntokunnilta arviolta 175 euron vuosimaksu perittäisiin riippumatta siitä, onko asunnossa televisiota. Uusi mediamaksu tulisi käyttöön vuoden 2011 alusta.