Kuukausi: lokakuu 2008

  • JouluRauma soi joulun tosiystävien iloksi

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Raumalainen Radio Ramona on saanut väliaikaisen toimiluvan erilliselle JouluRauma-kanavalle, joka soittaa pelkästään joulumusiikkia marraskuun lopulta tapaninpäivään asti Rauman talousalueella. Kanavalla kuullaan myös jouluisia ohjelmaosuuksia, muun muassa runotuokioita. Kanavan taajuus on 97,3 MHz ja kaapelitelevisioverkossa 107,8 MHz.

  • Lähes sata kansalaismedian toimijaa Turun yhteisöradiokonferenssiin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Maailman ensimmäinen Pohjoismainen yhteisöradiokonferenssi kokoaa liki sata yhteisöradiotoimijaa, opiskelijaa, tutkijaa sekä mediayhdistysten ja kansalaisjärjestöjen edustajaa viikonlopuksi Turkuun pohtimaan liki 30-vuotiaan kansalaismedian merkitystä, asemaa ja tulevaisuutta Pohjoismaissa. Edustajia on kaikista Pohjoismaista Islantia lukuun ottamatta.

  • Radio Mega avasi Raahessa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio Mega on aloittanut lähetykset Raahessa taajuudella 90,8 MHz. Megalla on aluksi sadan watin lähetysteho, mutta tehoa korotetaan myöhemmin. Valtioneuvosto antoi oululaisradiolle kesällä luvan perustaa Raaheen alilähetin. Muualla Pohjois-Pohjanmaalla Radio Mega kuuluu taajuudella 103,1 MHz.

  • Nelonen Median televisioperhe saa uuden jäsenen

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Maksuton televisiotarjonta kasvaa jälleen ensi helmikuussa, kun Nelonen Media käynnistää uuden Liv-lifestyletelevisiokanavan ystävänpäivänä. Livin lähetykset näkyvät kaapeliverkoissa kattaen noin 1,3 miljoonaa kotitaloutta. Lisäksi kanavan maanpäällisestä jakelusta on jätetty Viestintäministeriöön toimilupahakemus. Liv tarjoaa tuoretta varta vasten hankittua ohjelmaa aamusta puoleen yöhön.

  • Järviradiolle uusi kolmen kuukauden lupa Helsinkiin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Järviradio jatkaa lähetyksiä Helsingissä helmikuun loppuun asti. Viestintävirasto on myöntänyt asemalle uuden kolmen kuukauden pituisen teknisen toimiluvan taajuudelle 105,5 MHz. Lupa sallii enintään 50 watin lähetystehon. Järviradiossa uskotaan Helsingin Malmilla sijaitsevan lähettimen tavoittavan 100 000 kuuntelijaa joulukuuhun mennessä.

  • Radio Mega ja Kärpät kimpassa vuoteen 2011

    kirjoittanut

    kategoriassa

    SM-liigaseura Oulun Kärpät ja Radio Mega ovat solmineet laajan selostus- ja markkinointiyhteistyösopimuksen. Yritysten välinen nykyinen sopimus päättyy ensi keväänä ja uusi sopimus kattaa SM-Liigakaudet 2009-2010 ja 2010-2011. Radio Megassa selostetaan uuden sopimuksen puitteissa yksinoikeudella kaikki Kärppien SM-Liigan koti ja- vierasottelut kauden 2011 loppuun saakka.

  • Inarin näkyvyysalueelle kolme uutta täytelähetintä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Digita on avannut kolme uutta täytelähetintä Inariin ja Utsjoelle. Uudet lähettimet parantavat tv-vastaanottoa Inarin pääaseman alueella. Täyteasemat sijaitsevat Jänispäässä, Nuvvuksessa ja Näätämössä. Niiden kautta lähetetään kanavanippujen A ja B lähetyksiä.

  • TV-lähettimille lisätehoja ympäri Suomea

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Viestintävirasto on myöntänyt verkko-operaattori Digitalle luvan tehonnostoihin useilla tv-lähetinasemilla kanavanipuissa A, B ja E. Tehonnostot tehdään pääosin lokakuun loppuun mennessä. Osalla asemista tapahtuu myös lähetystaajuusmuutoksia. Tehojen korottaminen ja taajuuksien vaihtaminen tuli mahdolliseksi, kun naapurimaat antoivat suostumuksensa muutoksiin.

  • HIFK Radio selostaa koko kauden

    kirjoittanut

    kategoriassa

    HIFK Radion toimilupa Helsingissä taajuudella 93,6 MHz. Toiminta ajoittaista, lupaa jatketaan jääkiekkokauden loppuun kevääseen 2009.

  • Radio Taajama Antti Lizelius -juhlaviikon tunnelmissa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mynämäellä toimiva Radio Taajama lähettää torstaina 23. lokakuuta tunnelmia paikkakunnan suurmiehen, kirkkoherra ja kirjallisuusmies Antti Lizeliuksen juhlaviikolta. Mynämäen lukion oppilaiden tekemä ohjelma alkaa kello 18.00. Ohjelmassa on muun muassa juhlaseminaarin puhujien haastatteluja.

  • Kristillinen Korsoradio pääsi ääneen

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Vantaan Korsossa toimiva Korsoradio on aloittanut lähetykset perjantaina. Kristillistä musiikkia ja puheohjelmaa lähettävä Korsoradio kuuluu muutamien kilometrien säteellä lähettimestä joulukuun loppuun asti. Asemalla on kolmen kuukauden mittainen tekninen toimilupa enintään 25 watin teholle taajuudella 107,2 MHz.

  • The Voice ja TV Viisi pysyvät pimeinä Turun näkyvyysalueella

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Musiikkikanava The Voice ja viihteeseen sekä urheiluun keskittyvä TV Viisi pysyvät antennitalouksien ulottumattomissa Turun näkyvyysalueella. Kanavapaikalla 10 lähettävät kanavat eivät ole liikenne- ja viestintäministeriön mukaan saamassa toimilupaa Turkuun nykyisten lupien voimassaoloaikana. Uudet digitelevision toimiluvat myönnetään vuonna 2010. Asiasta uutisoi Turun Sanomat torstaina.

  • Iskelmä laajeni Hyvinkäälle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Iskelmä-radiokanavan Vihdissä sijainnut lähetin on torstaiaamuna siirtynyt palvelemaan kuuntelijoita Hausjärven Erkylään. Taajuudella 105,6 MHz toimivan lähettimen siirto parantaa aseman kuuluvuutta erityisesti Hyvinkään ja Riihimäen seuduilla. Iskelmä Hyvinkää saa myös omat paikallisuutiset, jotka lähetetään viidesti päivässä. Uutiset toteutetaan yhteistyössä Aamuposti-sanomalehden kanssa ja ne kuullaan kahden tunnin välein klo 09.30 alkaen.

  • NRJ testaa alkoholin vaikutuksia torstain lähetyksissään

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Hittiradioasema Radio NRJ:n päiväjuontaja Mikko Suursalmi kokeilee torstaina 16. lokakuuta suorassa radiolähetyksessä, miten alkoholi vaikuttaa suoritus- ja ajokykyyn. Hän nauttii aamukuudesta iltakuuteen 0,33 litran tölkillisen olutta puolen tunnin välein, ja juomisen vaikutuksia testataan säännöllisesti. Suursalmi vierailee muiden juontajien lähetyksissä eikä ole itse juontovastuussa.

  • Radio Aallon manikyyrihoito valmis keskiviikkona

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pelkkää musiikkia viikon ajan soittanut Radio Aalto palauttaa juontajat ääneen keskiviikkona. Samalla Radio Aalto ottaa käyttöön uudet ohjelmablokit ja tuo taajuudelle uusia ohjelmaelementtejä. Kanavan kohderyhmä ja formaatti eivät muutu ohjelmistopäivityksestä huolimatta.

  • Vaaliradio herättelee nuoria kuntavaaleihin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pääkaupunkiseudulla ja keskisellä Uudellamaalla kuuluva Vaaliradio lähettää viestinnän alan opiskelijoiden toimittamaa vaaliaiheista ohjelmaa 6.–27.10. Lähetysaika on arkisin kello 9–17. Iltaisin kanava lähettää haastatteluja, yleisötilaisuuksien radiointeja ja musiikin erikoisohjelmia. Vaaliradio kuuluu taajuuksilla 102,4 ja 103,1 MHz sekä netissä.

  • NRJ:ltä lisää nettiradioita

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio NRJ on lisännyt tarjontaansa kolme uutta internetissä kuuluvaa radiota. Maanantaina aloittaneet NRJ Lounge, NRJ Special ja NRJ Mastermix nostavat kanavan nettiradioiden määrän kymmeneen. NRJ aloitti kuusi eri musiikkityyleihin keskittyvää nettikanavaa viime tammikuussa. Näiden lisäksi NRJ:n ulalla kuuluva pääkanava on myös nettijakelussa.

  • STV Suomi lopetti koelähetykset

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Maanpäällisessä digiverkossa kanavapaikalla 99 näkynyt kotimainen STV Suomi lopetti koelähetykset keskiviikkona. STV lähetti uutisia, dokumentteja, lastenohjelmia ja viihdettä elokuun puolivälistä alkaen. Koko perheelle suunnattu kanava siirtyi tauolle, vaikka sen toimilupa olisi ollut voimassa marraskuun puoliväliin asti. STV:n tarkoituksena on hakea pysyvää lupaa.

  • Valtioneuvosto: Classic Radiota ei korvata Nappularadiolla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    4Radion omistama Profiso ei saa hakemaansa muutosta valtakunnalliseen toimilupaansa, päätti valtioneuvosto torstaina yleisistunnossaan. Yhtiö olisi korvannut Classic Radion lapsille suunnatulla radioasemalla, jollaista se on väliaikaisilla toimiluvilla sekä nettiradiona pyörittänyt Nappularadio-nimellä. Valtioneuvosto ei hyväksynyt muutoshakemusta, koska toimiluvan muutos olisi ollut liian perusteellinen.