Kategoria: Uutiset

  • Järviradion Eurotähdet levylle ja Brysseliin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Erikoisista tempauksista tunnetuksi tullut Järviradio järjestää talven ja kevään mittaan Eurotähti 2009 -laulukilpailun eri puolilla Suomea. Jokaisesta kymmenestä osakilpailusta valitaan kaksi parasta laulajaa, jotka pääsevät loppukilpailuun. Kaksikymmentä loppukilpailijaa pääsee lisäksi levylle, jonka julkaisee Melplay Music.

  • The Voicen Heräämö virallisesti televisioon

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio- ja televisiokanava The Voice aloitti keskiviikkona 7. tammikuuta virallisesti aamuohjelmansa monimedialähetykset syksyn koejakson jälkeen. Heräämöä tehdään nyt suorana samanaikaisesti radioon, televisioon ja nettiin. Juontojen aikana televisio näyttää kuvaa radiostudiosta, ja musiikin aikana televisiossa nähdään musiikkivideo samasta kappaleesta, joka kuullaan radiossa. Heräämö on suunnattu 20-34-vuotiaille kaupunkilaisille.

  • Terveyden tukipilarit Groove FM:lle ja SuomiPOP:lle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Metroradioihin kuuluvat Groove FM ja Radio SuomiPOP aloittavat tiistaina uuden terveellistä ravitsemusta, hyvinvointia ja erilaisia terveydellisiä ongelmia käsittelevän 36-osaisen ohjelmasarjan. Terveyden tukipilarit -ohjelmassa asiantuntijana toimivaa kouluttaja Paula Heinosta haastattelee kirjailija Juha Vuorinen. Terveyden tukipilarit kuullaan Groove FM:llä ja SuomiPOP:lla tiistaisin kello 10-11 ja uusintana torstaisin kello 17-18.

  • Iskelmä Rex seuraa Jokipoikia

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pohjois-Karjalassa kuuluva Iskelmä Rex jatkaa Mestis-selostuksiaan tammi-helmikuussa. Asema selostaa neljä Jokipoikien vieraspeliä. Seuraava selostus kuullaan 21. tammikuuta, kun Jokipojat kohtaa Kotkassa Titaanit. Iskelmä Rex on Jokipoikien mukana myös Heinolassa, Vaasassa ja Kajaanissa. Selostajana jatkaa syksyn lähetyksistä tuttu Lauri Hyvönen.

  • Lifestyle-kanava Liv antenniverkkoon helmikuussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Nelonen Median uusi lifestyle-kanava Liv alkaa näkyä antennivälitteisessä digiverkossa maanantaina 16. helmikuuta. Ystävänpäivänä 14.2. kaapeliverkossa aloittava Liv tulee kanavapaikalle 8. Kanava lähettää antenniverkossa arkisin kello 11-15. Kaapelissa ohjelmaa lähetetään päivittäin aamusta puoleenyöhön.

  • Hukala.net News 01/2009

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mediamonitoria edeltäneen Hukala.netin viimeinen SWR-uutislähetys äänitiedostona. Lähetyksessä julkistetaan Mediamonitorin sekä SWR Mediamonitorin aloitus.

  • Radio SUN avaa taajuuden Hämeenlinnaan

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pohjois-Pirkanmaalla ja Tampereen seudulla kuuluva Radio SUN aloittaa lähetykset myös Hämeenlinnassa. SUN on saanut Viestintävirastolta luvan lähettää Painokankaan mastosta 50 watin teholla taajuudella 88,8 MHz. Viestintäviraston myöntämä tekninen toimilupa on voimassa kolme kuukautta kerrallaan. Lupa astuu voimaan tammikuun alussa.

  • Idols-finalistit Idoleita ja tähtiä -kiertueelle tammikuussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio NRJ:n ja Soneran Idoleita ja Tähtiä -kiertue starttaa Helsingin jäähallista 16.1.2009. Kiertueella mukana ovat kaikki Idols 2008 finalistit: Anna Puustjärvi, Anna-Kaisa Riitijoki, Jaana Leiniäinen, Saana Liikanen, Kalle Löfström, Koop Arponen ja Pete Parkkonen. Poikkeuksena on Oulun keikka, johon Anna Puustjärvi on estynyt osallistumaan. Annaa korvaava esiintyjä ilmoitetaan myöhemmin.

  • Radio Peilistä tulee YLE Puhe

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yleisradion puheohjelmakanava YLE Radio Peili vaihtaa nimeä ensi vuoden alussa. Peilin jatkaja YLE Puhe alkaa kuulua ula-taajuuksilla lähes koko Suomessa sekä internetissä ja digi-tv:n radiovalikossa. Uusi nimi kuvaa paremmin kanavan profiilia. Kanavan uudet nettisivut avataan vuodenvaihteessa osoitteessa yle.fi/puhe.

  • Radio Sputnik Mikkelissä ja Pohjois-Suomessa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio Sputnik kuuluu Mikkelissä taajuudella 104,1 MHz (500 W) 15.12.2008 alkaen kolmen kuukauden ajan. Samaan aikaan Sputnik alkaa kuulua tilapäisluvilla seuraavilla taajuuksilla: Vuokatti 90,0 MHz (500 W), Kuusamo 97,1 MHz (300 W) ja Rovaniemi 99,0 MHz (1 kW).

  • Make@Radio Kalajokilaaksossa keskitalven ajan

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Ylivieskan Ammattiopistolla toimiva Make@Radio lähettää Kalajokilaaksossa taajuudella 105,4 MHz 1.12.2008-20.2.2009. Lähetin on Ylivieskan Koskipuhdossa puhelinyhtiön mastossa. Antennikorkeus maanpinnasta noin 100 m. Teho 1000 W ERP.

  • Säätila sotkee radiolähetyksiä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radiosignaalin ylipitkä eteneminen on aiheuttanut häiriöitä radio- ja tv-lähetysten vastaanotossa Etelä-Suomessa, kerrotaan Digitasta. Lähetysten vastaanotossa on viimeisen vuorokauden aikana esiintynyt häiriöitä, jotka ovat johtuneet säätilan aiheuttamista ilmiöistä radiotaajuuksilla. Häiriöitä on esiintynyt erityisesti Turun ja Tammelan seuduilla.

  • Pääkaupunkiseudulle uusi väliaikaistaajuus

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Taajuus 107,6 MHz on varattu pääkaupunkiseudun tilapäisradioille uutena taajuutena. Tehorajoitus on 50 wattia.

  • Oi fm ja Rex suunnittelevat lähetinsiirtoa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Joensuun seudulla toimivat Oi fm ja Iskelmä Rex ovat siirtämässä lähettimiään Liperin Pärnävaaralta Kontiolahdelle. Siirron ajankohta selviää taajuuskoordinoinnin valmistuttua.

  • Tulevat media-assistentit radioaalloilla Ylivieskassa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Media-alan opiskelijoiden tuottama kaupallinen Make@Radio kuuluu jälleen Ylivieskan seudulla taajuudella 105,4 MHz. Lähetyksiä on tällä kertaa joulukuun alusta helmikuun loppupuolelle. Ohjelmista ja kanavalla pyörivistä mainoksista vastaavat Ylivieskan Ammattiopiston Mea07:n opiskelijat yhteistyössä opettajien kanssa. Radio on äänituotannon työssäoppimispaikka.

  • Radio Sputnik Mikkeliin tilapäisluvalla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio Sputnik ja Mikkelin seudun elinkeinoyhtiö Miset Oy ovat sopineet yhteistyösopimuksen, jolla Radio Sputnikin ohjelmien lähettäminen Mikkelin seudulla alkaa 15. joulukuuta taajuudella 104,1 MHz. Sopimus sisältää alkuvaiheessa Sputnikin venäjänkielisten lähetysten kuuluvuuden Mikkelin seudulla kolmen kuukauden ajan. Kuuluvuusalue on noin 100 kilometriä Mikkelin kaupunkialueen ympärillä.

  • Juontajat valtaavat Zoom FM:n studion viikoksi

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Syksyn aikana Turun radiotaivaalle monipuolista musiikkia ja uusia toimittajakykyjä välittänyt Zoom FM laventaa sisältöään. Ensi viikon aikana Zoomin taajuudella 93,4 MHz kuullaan toimitettua sisältöä viikon kaikkina päivinä. Lisäksi perjantaina ja lauantaina 12.–13.12.2008 eetterin valtaa yöradio kello 22–02.

  • Nightwish pokkasi Radio Rock Finlandia -palkinnon

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Toista kertaa järjestetty Radio Rock Finlandia keräsi Helsingin jäähallin täyteen rock-kansaa. Itsenäisyyspäivän hengessä juhlittu tapahtuma nostatti hallin tuplalavalle kymmenkunta kotimaista rock-bändiä. Perjantaina järjestetyssä koko illan keikkakimarassa jaettu Radio Rock Finlandia -palkinto ojennettiin tänä vuonna Nightwishille.

  • SuomiTV jatkaa koelähetyksiä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Väliaikaisella toimiluvalla toimiva SuomiTV on aloittanut koelähetykset uudelleen torstaina. Kanava näkyy antennivälitteisesti kanavapaikalla 99 kanavanipussa E. Lisäksi kanavaa välitetään joihinkin kaapeliverkkoihin. Ohjelmalähetyksiä on kolmen viikon ajan tiistaista sunnuntaihin. SuomiTV on jättämässä lupahakemuksen liikenne- ja viestintäministeriöön tavoitteenaan pysyvä toimilupa.

  • Kilpailuvirastolta ehtoja Canal+ -kaupalle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Ruotsalaiseen Bonnier-mediakonserniin kuuluva televisioyhtiö TV4 saa hankkia määräysvallan maksullisia tv-kanavia tarjoavasta C More Group AB:stä. Kilpailuvirasto hyväksyi kaupan torstaina. Suomessa Bonnier-konserniin kuuluu muun muassa MTV Oy, joka tarjoaa yleisölle sekä vapaasti vastaanotettavia että maksullisia kanavia. C More Group omistaa Canal+:n.

  • Megan taajuus vaihtui Raahessa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    SBS Finlandin omistaman Radio Megan taajuus Raahessa on vaihtunut. Uusi taajuus on 100,7 MHz. Tehoa on 200 wattia. Radio Megan aiempi Raahen taajuus 90,8 MHz häiriintyi viereisellä taajuudella olevasta pienitehoisesta lähettimestä, joka toimii Rautaruukin tehdasalueella. Uusi taajuus on kansainvälisessä koordinoinnissa, joten se saattaa vielä vaihtua kertaalleen.