Kuukausi: marraskuu 2015

  • Nastolaan kaksi tilapäislupaa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kesällä Nastolassa äänessä ollut Pasiradio on saanut Viestintävirastolta uuden lähetysluvan, joka mahdollistaa lähetysten aloittamisen joulukuun alussa taajuudella 88,2 MHz. Pasiradio saa lähettää 50 watin teholla helmikuun loppuun asti. Viestintävirasto on myöntänyt saman pituisen luvan myös Toni Rönnbergille, jonka aseman taajuus on 103,8 MHz. Rönnbergin ohjelmia on kuultu myös Helsingin Lähiradion taajuudella.

  • Radio City Poriin ja Hämeenlinnaan

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Marraskuun alussa Viestintävirastolta kaksi uutta ohjelmistolupaa saanut Alueradiot Sastamala Oy aloittaa Radio Cityn lähetykset Porissa ja Hämeenlinnassa. Radio City Pori alkaa kuulua joulukuussa taajuudella 88,2 MHz. Radio City Hämeenlinna pääsee ääneen tammikuussa taajuudella 91,0 MHz. Molempien radiokanavien toimiluvat ovat voimassa vuoden 2019 loppuun. Uusista radiokanavista raportoi ensimmäisenä kaupunkilehti Alueviesti.

  • Pohjois-Savon radioilla tehonkorotuksia

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Järviradio on saanut lisää lähetystehoa Kuopion Neulamäen radioasemalle. Aiemmin 50 watin teholla lähettänyt Järviradio voi nyt toimia 500 watilla. Järviradiolla on ollut pitkäaikainen ohjelmistolupa Kuopion taajuudelle 102,9 MHz viime vuodesta alkaen. Tehonkorotuksia on tehty myös Iisalmessa, jossa paikalliset radiokanavat ovat saaneet käyttöönsä uuden lähetinmaston. Iimäen uudessa mastossa antennikorkeus on 95 metriä maanpinnasta. Uuteen viestintäoperaattori Kaisanetin…

  • Norkring uutena tv-verkkomarkkinoille

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Vuoden 2017 alussa käynnistyvä toimilupakausi tuo uuden toimijan antennitelevisiomarkkinoille, kun valtioneuvostolta torstaina verkkotoimiluvan saanut norjalainen Norkring voi aloittaa lähetykset. Toimiluvat myönnettiin DNA Welho Oy:lle VHF-alueen kanavanippuihin A, B ja C, Digita Oy:lle UHF-kanavanippuihin A ja F, Norking As:lle UHF-kanavanippuihin B, C ja D. Lisäksi Anvia Oyj:lle myönnettiin toimilupa Pohjanmaan alueelliseen kanavanippuun. Toimiluvat astuvat voimaan 10.…

  • Sandels valloittaa koko Pohjois-Savon

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Iisalmelainen Radio Sandels on saanut Viestintävirastolta luvan laajentua Kuopion ja Varkauden seuduille. Kuopiossa Radio Sandelsin vakituiseksi lähetystaajuudeksi tulee 104,6 MHz. Tällä taajuudella kanava on lähettänyt lyhytaikaisilla luvilla ja pienellä lähetysteholla. Varkauden taajuus tulee olemaan 90,0 MHz. Radio Sandelsissa laajenemista pidetään tärkeänä paikallisradiotoiminnan jatkamisen ja kehittämisen kannalta Pohjois-Savossa.

  • Digitan lähetysverkossa huoltokatkoja

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Verkkoyhtiö Digita ilmoittaa toteuttavansa koko maan kattavia radio- ja televisioverkon huoltotöitä 11. marraskuuta. Huoltotyöt alkavat vuorokauden vaihtuessa ja kestävät aamukuuteen. Huollot aiheuttavat yhtiön mukaan yhden katkoksen kullekin kanavalle aikavälillä kello 1.00-5.00. Katkokset pyritään pitämään lyhyinä, niiden kesto on enintään 15 minuuttia. Vara-ajankohta huoltotoimenpiteille on 17. marraskuuta keskiyöstä aamukuuteen.

  • Tulossa lisäkuuluvuutta ja uusia asemia

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Uusien yksityisten radioiden ohjelmistolupien ohella Viestintävirasto on myöntänyt kaksi taajuutta Yleisradiolle Yle Puheen käyttöön. Yle saa Puheen kuuluvuutta vahvistavat lisätaajuudet Kankaanpäähän ja Alajärvelle. Noin sadan taajuuden valikoimasta 16 taajuudelle ei haettu toimilupaa. Nämä taajuudet saattavat ainakin osittain siirtyä seuraavalle lupakierrokselle, josta Viestintävirasto on jo pyytänyt ensimmäisiä lausuntoja.

  • 18 uutta radiolupaa 30 paikkakunnalle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Viestintävirasto on myöntänyt uusia ohjelmistotoimilupia analogiseen radiotoimintaan. Elokuun lopussa päättyneellä hakukierroksella oli jaossa 94 FM-verkon taajuutta sekä 4 AM-verkon taajuutta. Toimilupia myönnettiin 36 eri FM-taajuudelle sekä yksi toimilupa AM-taajuudelle. Uusiin kokonaisuuksiin toimiluvan saivat Pispalan Radioyhdistys ry, Love FM Oy, Alueradiot Sastamala Oy, Kaimax Media Oy, Kevyt Kanava Oy ja Mediatakojat Oy.

  • Vaijeriradio asettui Salon keskustaan

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Marraskuun alussa uudella lyhytaikaisella ohjelmistoluvalla lähetykset aloittanut salolainen Vaijeriradio kuuluu tällä kertaa suoraan kaupungin ydinkeskustasta uudella taajuudella 101,7 MHz. Vaijeriradion studio on rakennettu Annankadun varrelle Ihme ja Kumma -monitoimitilaan, joka toimii myös kahvilana ja kaupunkilaisten olohuoneena. Vaijeriradion lupa on voimassa tammikuun loppuun asti.

  • Työryhmä selvittämään Ylen tehtävää

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut parlamentaarisen työryhmän, jonka tehtävä on arvioida Yleisradio Oy:n julkisen palvelun tehtävää ja rahoitusta. Työryhmä selvittää Yleisradion julkisen palvelun tehtävän laajuutta, toteuttamistapaa sekä rahoituksen tasoa. Ryhmän tulisi myös arvioida eduskunnan omistajaohjauksen toteutustavat yhtiössä.

  • Riihimäen SCM jatkaa lähetyksiä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Loppukesän ja alkusyksyn ajan lähetystauolla ollut SCM Radio on aloittanut lähetykset uudelleen Riihimäellä taajuudella 100,8 MHz. Pääasiassa gospelia soittava kristillinen radiokanava voi toimia uudella lyhytaikaisella ohjelmistoluvalla ensi tammikuun loppuun saakka. 50 watin teholla lähettävän radioaseman taustalla on Scandinavian Christian Mission ry.