Kuukausi: syyskuu 2009

  • HIFK ja HIFK Radio lopettivat yhteistyön

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Jääkiekkojoukkue HIFK ja RK Entertainment Oy:n HIFK Radio ovat yhteisellä päätöksellä irtisanoneet yhteistyösopimuksensa. Kolmeksi vuodeksi tehty sopimus olisi ollut voimassa kauden loppuun. Sopimuksen purkauduttua RK Entertainment Oy:llä ei ole enää oikeutta käyttää Helsingin IFK:n nimeä toiminnassaan eikä lähettää selostuksia joukkueen otteluista.

  • YLE kohentaa kuuluvuuttaan Satakunnassa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    YLE Radio Suomen ja sen maakuntaradio Satakunnan Radion kuuluvuus vahvistuu Porin keskustassa uuden täytelähettimen ansiosta. Lähetys taajuudella 100,1 MHz käynnistyy keskiviikkona. Ennestään Satakunnan Radiolla on suurteholähettimet sekä Eurajoella (94,8 MHz) että Pyhävuorella (97,2 MHz).

  • Iskelmän lähetin Heinolasta Sysmään

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Iskelmä Lahti vahvistaa kuuluvuuttaan Itä-Hämeessä. Asema avaa uuden lähettimen Sysmään taajuudelle 106,8 MHz 29.9.2009. Heinolassa toimiva lähetin (87,6 MHz) suljetaan viikon 40 aikana.

  • Satakunnassa taajuusjärjestelyjä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    YLE Satakunnan Radio (Radio Suomi) saa täytelähettimen Porin keskustaan taajuudelle 100,1 MHz 30.9.2009. YLE Puheen taajuus 107,7 MHz (Eurajoki) poistetaan käytöstä ja korvataan taajuudella 103,5 MHz. Tähän asti taajuus on lähettänyt YLE Puhetta pienellä teholla Porin keskustassa.

  • Iskelmä Lahden kuuluvuus vahvistuu Sysmässä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Päijät-Hämeessä kuuluva Iskelmä Lahti parantaa kuuluvuuttaan maakunnan pohjoisosissa, erityisesti Nelostiellä ja Päijänteellä. Aiemmin Heinolassa taajuudella 87,6 MHz toiminut lähetin korvataan uudella Sysmän lähettimellä, joka aloittaa tiistaina 29. syyskuuta taajuudella 106,8 MHz. Heinolan vanha lähetin sammuu viikon 40 loppuun mennessä. Lahden lähetin taajuudella 103,0 MHz jatkaa toimintaansa entiseen malliin.

  • Zoom FM uudelle tuotantokaudelle Turussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Toukokuussa kesätauolle jäänyt Zoom FM tekee paluun Turun radioaalloille perjantaina kello 15. Ensimmäisen viikonlopun ajan kuullaan tauotonta musiikkia, jonka jälkeen lähinnä iltoihin ja viikonloppuihin sijoittuvat juonnetut lähetykset alkavat vähitellen. Ohjelmia tekevät Diakonia-ammattikorkeakoulun Turun toimipisteen opiskelijat ja muualta tulleet radioäänet.

  • Järviradio valloittaa Riihimäen

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Järviradion kuuluvuus laajenee Riihimäen seudulle lokakuun alussa. Järviradio aloittaa lähetykset Riihimäen keskustasta taajuudella 102,3 MHz. Kyseessä on tekninen radiolupa, joka on voimassa kolme kuukautta kerrallaan. Lupa alkaa 1. lokakuuta.

  • Radio LFF lähettää syksyn ajan Pietarsaaressa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pietarsaaren ympäristössä kuuluva Radio LFF on palannut ääneen taajuudella 98,0 MHz. Iltahartausohjelmia lähetetään torstai-iltaisin suomeksi ja ruotsiksi.

  • Zoom FM tekee paluun Turun taivaalle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Turkulaisille nuorille ja aikuisnuorille suunnattu Zoom FM jatkaa lähetyksiään 50 watin teknisellä radioluvalla syyskuun lopussa. Kanava kuuluu 5-15 kilometrin päähän Turun keskustasta taajuudella 93,4 MHz.

  • Tradiosta kansanmusiikkiohjelmaa lokakuussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kansanmusiikkiradio Tradio lähettää ohjelmaa taajuudella 102,4 MHz 12.10.-1.11.2009. Teho 500 W.

  • Radio Iistsport äänessä Helsingissä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Laajasalon opiston ylläpitämä Radio Iistsport lähettää urheiluohjelmia taajuudella 102,4 MHz 14.-25.9.2009.

  • Iistsport ja Tradio pääkaupungin aalloille

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Laajasalon opiston opetusradio Iistsport aloittaa lähetykset Helsingissä maanantaina 14. syyskuuta. Opiston urheilutoimittajakurssin äänitorvi lähettää ohjelmaa 14.-25.9. kello 15-21 taajuudella 102,4 MHz ja netissä. Laajasalolaiset ovat mukana myös lokakuussa taajuudella kuuluvan Tradion toiminnassa.

  • Classicilta vapautuneet taajuudet uuteen hakuun

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Valtioneuvosto on julistanut Classic Radiolta syyskuun alussa vapautuneet taajuudet haettaviksi. Toimilupahakemus on jätettävä liikenne- ja viestintäministeriön kirjaamoon viimeistään 12. lokakuuta kello 16.15 mennessä. Valtioneuvosto myöntää toimiluvan uudelle osavaltakunnalliselle radiolle myöhemmin syksyllä.

  • TVkaista FM lopetti – sai uuden luvan

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Helsingissä kesän alusta alkaen toiminut TVkaista FM aikoo palata ääneen lähipäivinä. Kanava ehti jo lopettaa toimintansa viime perjantaina, mutta nyt sillä on uusi tekninen radiolupa. TVkaista FM lähettää internetin podcasteja sekä harrastelijanettiradioita taajuudella 102,0 MHz.

  • JouluRauma kilowattikerhoon

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Rauman seudulla viime jouluna kuulunut JouluRauma on saanut toimiluvan myös tulevan joulusesongin ajaksi. Paikallisradio Ramonan pyörittämä joulumusiikin erikoiskanava aloittaa lähetykset tänä vuonna marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Kanava kuuluu taajuudella 97,3 MHz tapaninpäivän yöhön asti.

  • Jääkiekkoa jälleen eetterin täydeltä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Jääkiekkokausi alkaa 10. syyskuuta, jolloin sekä SM-liiga että Mestis pyörähtävät käyntiin. Pitkän runkosarjan panoksena ovat kevään pudotuspelit sekä liigakarsinnat. Radioasemille maamme suosituin palloilulaji tietää runsaasti töitä, sillä lähes kaikkien SM-liigajoukkueiden pelejä selostetaan suorissa lähetyksissä.

  • HIFK Radio käynnistää lähetykset

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Helsingin IFK:n koti- ja vieraspelit jääkiekon SM-liigassa selostava HIFK Radio (93,6 MHz) aloittaa lähetykset tiistaina 8.9.2009. HIFK Radio lähettää kolmen kuukauden mittaisella tilapäisluvalla, mutta kanava on äänessä koko jääkiekkokauden ajan ensi kevääseen asti, koska lähetyksiä ei ole joka päivä. Lähetystehoa on 100 wattia.

  • SWR Mediamonitori 09/2009

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Syyskuun uutislähetyksessä käsiteltiin erityisesti Viestintäviraston myöntämiä teknisiä radiolupia, joilla saa lähettää enintään 50 watin teholla. Lupien käyttö on viime aikoina lisääntynyt erilaisissa käyttötarkoituksissa. Tero Toivosen haastattelussa Radio Kankaanpään operaattori Jussi Valli kertoo asemalle myönnetyn taajuuden häiriöllisyydestä. Muina aiheina mm. Classic Radion taajuuksien vapautuminen sekä Radio Aallon formaattimuutos.

  • SWR Mediamonitori: Tekniset luvat kiinnostavat

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pienellä lähetysteholla tapahtuva radiotoiminta on lisääntynyt Suomessa viime kuukausina. Viestintävirasto on myöntänyt lukuisia teknisiä radiolupia alle 50 watin teholla toimiville radiolähettimille. Näillä lähettimillä katetaan kuuluvuusongelmia kaupungeissa ja normaalin kuuluvuusalueen rajoilla. Osa teknisen radioluvan saaneista asemista toimii puhtaasti harrastajavoimin, mutta pienen tehon ansiosta ne eivät tarvitse erillistä ohjelmistolupaa.

  • Järvenpään lähettimet Jokelaan

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radiokanavien kuuluvuus paranee Keski- ja Pohjois-Uudellamaalla ensi viikon alussa, kun verkko-operaattori Digita siirtää Järvenpään lähetysaseman Jokelaan. Uuteen lähetyspaikkaan Hyvinkään ja Tuusulan rajalle siirtyvät Radio SuomiPOP (103,4 MHz) ja Radio Helsinki (89,4 MHz). Siirto parantaa näiden kanavien kuuluvuusaluetta erityisesti kolmos- ja nelosteillä ja Hyvinkää – Riihimäki – Mäntsälä -akselilla.

  • City Espooseen ja Iskelmä Tornioon

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kesän ajan Helsingin seudulla kuulunut Radio City jatkaa kolmen kuukauden pituisella tilapäisluvalla 21. syyskuuta alkaen. City lähettää Espoosta taajuudella 99,4 MHz yhden kilowatin teholla. Iskelmä puolestaan avaa lähettimen Tornioon taajuudelle 106,4 MHz. Kemissä kesällä aloittanutta Iskelmä Ankkuria releoiva lähetin sijaitsee Torpin kaupunginosassa.