Kuukausi: elokuu 2016

  • Kevyt Kanavan Aito-radioasemat aloittavat lähetykset

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mediakonserni Kevyt Kanava Oy irtautuu yhteistyöstä Bauer Median kanssa ja nimeää neljä radiokanavaansa uudelleen syyskuun alussa. Suomen kolmanneksi suurimman kaupallisen radiokonsernin radiot saavat torstaina 1. syyskuuta etunimen Aito. Uusia asemia ovat Aito Iskelmä, Aito Kajaus ja Aito Hitti. TV-verkossa lähettävän kanavan nimeksi tulee Aito Iskelmä Harju & Pöntinen.

  • Yle Vegalta lisää ajankohtaisuutta ja aluelähetyksiä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Ylen ruotsinkielinen radiokanava Vega uudistuu syyskuun alussa, jolloin kanava esittelee myös uusia juontajia. Yle Vega tulee lisäämään uutis- ja ajankohtaisohjelmien ja yhteiskunnallisten sisältöjen tarjontaa sekä aluelähetyksiä. Yle Vegan uudistus kuuluu ensimmäisen kerran torstaina 1.9.2016.

  • Radio Sandelsin kuuluvuusalue laajenee

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pohjois-Savossa toimiva Radio Sandels on vahvistanut kuuluvuuttaan maakunnan eteläosissa tällä viikolla Leppävirralle asennetulla lähettimellä. Radio Sandelsin taajuus on Varkauden seudulla 90,0 MHz. Lähettimen suurin sallittu teho on 1 kW. Iisalmessa vuonna 2012 aloittanut paikallisradio on jo aiemmin laajentanut Kuopion seudulle, jossa kanavaa voi kuunnella taajuudella 104,6 MHz.

  • Iskelmän taajuuksiin muutoksia

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Bauer Median omistaman radiokanava Iskelmän taajuudet vaihtuvat Vaasassa, Seinäjoella, Kuopiossa, Mikkelissä ja Savonlinnassa elokuun lopulla, ja samalla aseman kuuluvuusalue pienenee. Iskelmä jatkaa paikkakunnilla Bauer Median omistaman Kaimax Media Oy:n toimiluvilla. Elokuun loppuun asti Iskelmä toimii Pohjanmaan ja Savon alueella Kevyt Kanava -konserniin kuuluvien yhtiöiden toimiluvilla.

  • Raumalle uusia radiokanavia

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Rauman seudulla alkaa kuulua kolme uutta radiokanavaa, kun Järviradio, Mediatakojat Oy ja Bauer Mediaan kuuluva Kaimax Media Oy aloittavat lähetykset. Järviradion lähetykset alkavat elokuun loppuun mennessä Vermuntilasta Rauman keskustan eteläpuolelta taajuudella 107,7 MHz. Lisätaajuus paikkaa kuuluvuuskatvetta Liedon ja Pomarkun lähettimien välimaastossa.

  • TV-kanavat HD-lähetyksiin viimeistään vuonna 2020

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Vapaasti jaettavat tv-kanavat siirtyvät Suomessa nykymuotoisista SD-lähetyksistä HD-  eli teräväpiirtolähetyksiin neljän vuoden kuluttua, kun SD-lähetykset loppuvat. TV-yhtiöt ovat sopineet, että SD-lähetykset päättyvät antenniverkon UHF-taajuuksilla 31.3.2020. Rinnakkaiset HD-lähetykset laajentuvat arviolta noin vuotta aiemmin. Uusi tekniikka mahdollistaa pienenevän taajuuskapasiteetin tehokkaamman käytön eli televisiokanavien määrän kasvattamisen.

  • Pohjanmaan tv-verkkolupa Elisalle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Valtioneuvosto ei peruuta Anvia Oyj:lle myönnettyä Pohjanmaan alueellista tv-verkkotoimilupaa, vaan luvan saa haltuunsa Elisa Oyj. Elisa osti Anviaan kuuluvia yhtiöitä heinäkuussa solmitulla kaupalla. Kaupan myötä Elisan omistukseen siirtyi Anvia Telecom Oy, jonka hallussa on Pohjanmaan alueellisen tv-verkon toimilupa. Asia käsiteltiin valtioneuvostossa, koska määräysvalta luvanhaltijassa muuttui.

  • Bauer Median toimitusjohtaja vaihtuu syyskuussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Leena Puntila luopuu Bauer Media Oy:n toimitusjohtajan tehtävistä. Uuden toimitusjohtajan hakuprosessi on jo alkanut. Puntila toimii yhtiön johdossa syyskuun loppuun asti, minkä jälkeen hän jatkaa Bauer Mediassa johdon konsulttina ja neuvonantajana. Vastikään 60 vuotta täyttänyt Puntila on tehnyt ainutlaatuisen työuran suomalaisissa radioyhtiöissä. Takana on 40 vuotta työntekoa, josta 30 vuotta toimitusjohtajana kaupallisissa radioissa.

  • Lasten oma radio palasi ääneen netissä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Lapsille ja lapsenmielisille suunnattu Lasten oma radio on aloittanut jälleen lähetykset netissä kahden vuoden tauon jälkeen. Heinäkuun alussa alkaneet lähetykset tarjoavat päivittäin kello 6-22 monipuolista lastenmusiikkia ja puheohjelmaa. Kanavan tavoitteena on välittää tietoa kaikesta kotimaisesta lastenkulttuurista kirjallisuudesta teatteriin ja liikunnasta tieteisiin. Musiikkivalinnoissa kanava aikoo olla monipuolinen, sillä soitossa on lastenmusiikkia kaikista musiikkityyleistä.