Kuukausi: toukokuu 2013

  • Leirit ja kotiseutu tutuiksi radiolla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kesän tilapäiset radioasemat ovat vähitellen pääsemässä vauhtiin. Viestintäkasvatuksen seuran leiriradio Viekas lähettää tänä vuonna Mikkelissä. Radio Viekas toimii viestintäleirin äänitorvena Otavan opistolla viikon ajan ensi tiistaista alkaen. Ohjelmaa kanavalle toimittavat leirille osallistuvat lapset ja nuoret. Radio Viekas on lähettänyt radioluvalla jo parin vuosikymmenen ajan. Sitä ennen lähetyksiä voitiin kuunnella ainoastaan leirialueella.

  • Lastenradio omalle taajuudelle Helsingissä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Netissä lähettävä Lasten Oma Radio kuuluu elokuun alusta alkaen myös ulalla Helsingissä. FM-radiolupa on voimassa lokakuun loppuun. Lähetykset kuuluvat taajuudella 89,7 MHz. Radion livelähetykset tehdään elokuun alusta lähtien Annantalosta, mihin myös kaikki lapset ovat aina tervetulleita seuraamaan ohjelmantekoa sekä osallistumaan siihen itse. Lasten Oman Radion ohjelmiston peruspilari on kaikki suomalainen levytetty lastenmusiikki. Radio on toimintansa…

  • Kevyt Kanava etsii uusia taajuuksia

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Alueellista radiotoimintaa Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla harjoittava Kevyt Kanava Oy haluaa kurottaa kohti länttä. Yhtiö on valmis luopumaan City Pohjanmaan taajuudesta Jalasjärvellä, jos sille myönnetään vastineeksi uusi taajuus Kristiinankaupungista. Kevyt Kanava ehdottaa lausunnossaan liikenne- ja viestintäministeriölle, että yhtiö saisi luvan lähetysten aloittamiselle Pyhävuoren taajuudella 104,2 MHz.

  • Lisätaajuuksia kaipaavat radiot halutaan lausunnolle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää jälleen radioasemilta lausuntoja radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun asetuksen päivittämisessä. Ministeriö on julkaissut netissä liudan uusia taajuuksia, jotka otetaan joko jo toimivien asemien tai uusien radioiden käyttöön. Ensimmäisessä vaiheessa ministeriössä selvitetään, mitkä radiot tarvitsevat uusia taajuuksia kuuluuden vahvistamiseksi. Myöhemmin ministeriö julistaa haettavaksi joitakin taajuuksia, joita ei liitetä osaksi nykyisiä taajuuskokonaisuuksia.

  • Viitanen aloitti asunto- ja viestintäministerinä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pirkanmaalainen kansanedustaja Pia Viitanen (sd) on tänään aloittanut uutena asunto- ja viestintäministerinä. Tasavallan presidentti nimitti Viitasen virkaan perjantaina. Viitanen on neljännen kauden kansanedustaja Pirkanmaan vaalipiiristä. Viitanen on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri. Hän on Sosialidemokraattien puoluevaltuuston puheenjohtaja ja on muun muassa eduskunnan suuren valiokunnan jäsen. Viitanen oli jäsenenä Yleisradion hallintoneuvostossa vuosina 1999-2011.

  • Classicilta ja e-concerthouselta uusi mediapalvelu

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Klassisen musiikin radiokanava Classic ja klassisen musiikin nettiportaali e-concerthouse aloittavat yhteistyön. E-concerthouse ja Radio Classic lähettävät perjantaina 24. toukokuuta kello 19 alkaen suorana Turun filharmonisen orkesterin konsertin internet-tv- ja radiolähetyksenä. Puolalaissyntyinen kapellimestari Maja Metelska johtaa konsertissa muun muassa Musorsgin näyttelykuvia ja Stravinskin Tulilinnun.

  • Uudistuksen tuulet iskevät MTV Mediaan

    kirjoittanut

    kategoriassa

    MTV Media on aloittanut vankan uudistuksen, jolla yhtiö pyrkii tavoittamaan entistä paremmin median kuluttajat ja mainostajat. Puolitoista vuotta jatkunut kehitystyö on jo alkanut näkyä tv- ja radiokanavien nettisivujen uusimisena sekä tv-kanavien kohderyhmien ja profiilien kirkastumisena. Ensimmäisenä askeleena on myös tilausvideopalvelu Filmnetin käynnistäminen. Yhtiön tavoitteena on saattaa muutokset pääasiassa kuntoon tämän vuoden loppuun mennessä.

  • DNA kartoittaa omistusjärjestelyjä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Teleoperaattori DNA:n omistus saattaa muuttua jo tämän vuoden aikana. Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että sen hallitus selvittää mahdollisuuksia yhtiön omistuspohjan kehittämiseen tulevaisuudessa. Yhtiö saattaa myös listautua pörssiin. DNA:n hallituksen mielestä on luontevaa tarkastella myös omistuspohjaa osana yhtiön pitkän aikavälin kehittämistä.

  • Lotto lähtee Ylen kanavalta

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Valtion rahanpeliyhtiö Veikkauksen Lotto-arvonta päättyy Ylen kanavilla. Viestintävirasto antoi tiistaina päätöksen, joka velvoittaa Yleisradion lopettamaan Loton sekä muiden Veikkauksen arvontaohjelmien lähettämisen. Lähetysten on päätyttävä syyskuun loppuun mennessä. Loton ohella Ylen kanavilta katoavat Viking Lotto ja Euro Jackpot. Lotto-arvonta saattaa siirtyä MTV:n tai Nelosen kanaville, sillä molemmat kaupalliset tv-yhtiöt ovat kiinnostuneita esittämään arvonnan ohjelmistossaan.

  • Spin FM muutti yökerhoon

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kansainvälisen urbaanikulttuurin erikoiskanava Spin FM on palannut Helsingin Kamppiin. Asema on muuttanut uudistuvan yökerho The Tigerin tiloihin. Spin FM ehti lähettää hetken ajan Herttoniemestä. Sitä ennen aseman studiot sijaitsivat Forumin kauppakeskuksessa ja Kampissa osoitteessa Salomonkatu 4. The Tigerin omistajayhtiö Night People Group kertoo tiedotteessaan, että yökerhon ja radioaseman yhteistyö alkaa toukokuussa.

  • Yle aloittaa venäjänkieliset tv-uutiset

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yleisradio lisää vieraskielisten tv-uutisten määrää ottamalla ohjelmistoon venäjänkieliset uutiset. Ensimmäinen uutislähetys nähdään TV1:ssä maanantaina 13. toukokuuta kello 16.50. Viiden minuutin pituiset Novosti Yle -uutiset nähdään päivittäin. Lähetys tekstitetään suomeksi, joten sen seuraaminen onnistuu myös ei-venäjäntaitoisilta. Yle pyrkii tavoittamaan uudella uutislähetyksellään maassamme asuvat yli 60 000 venäjänkielistä asukasta sekä täällä vierailevat venäläiset.

  • Suomen MM-kisapelit Radio Novasta

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio Nova selostaa Suomen kiekkoleijonien ottelut perjantaina Ruotsissa ja Suomessa käynnistyvistä jääkiekon MM-kisoista. Ottelut selostaa Tomi Tuominen ja kommentaattoreina vuorottelevat Lauri Marjamäki ja Tero Lehterä. Jääkiekkolähetykset pyörähtävät käyntiin puoli tuntia ennen ottelujen alkamista. Suorien selostusten lisäksi Radio Nova kertoo Leijonien kuulumiset joka aamu kello 9.10. Varaslähdön kotikisoihin ottavat Novan taajuuksilla Antero Mertaranta ja Juhani Tamminen,…