Avainsana: Turun Paikallisradio Oy

  • Radioilla muuttopuuhia Pirkanmaalla ja Turussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pirkanmaanlaiset paikallisradiot Radio SUN ja Fun Tampere ovat muuttaneet Lempäälän Ideaparkista Tampereen keskustaan. Radiokanaville on rakennettu studiot Suvantokatu 13:n katutasoon. Radio SUN ehti toimia Ideaparkissa kymmenen vuoden ajan.

  • TS-Yhtymän radiot siirtymässä Mediatakojille

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Turkulainen mediatalo TS-Yhtymä on myymässä Turun Paikallisradio Oy:n ja Salon Alueradio Oy:n osake-enemmistön Porissa toimivalle Mediatakojat Oy:lle. Mediatakojat omistaa tällä hetkellä Radio Mikkelin, Radio Kuopion, Radio Porin sekä jyväskylässä kuuluvan Radio Kompassin. Lisäksi yritys omistaa Radio Melodian toimiluvan Porissa ja Jyväskylässä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

  • Zoom FM aloittaa uudella taajuudella

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Turun uusin paikallisradio, nuorille suunnattu Zoom FM on aloittanut lähetykset lauantaina taajuudella 99,0 MHz. Lähetykset kuuluvat Turun seudulla, sillä käyttöön tulee yhden kilowatin lähetysteho. Kyseessä on Saaristomerellä toimineen Radio Iniön taajuus, jota ei ole tähän mennessä käytetty Turussa. Zoom FM toimii aluksi musiikkiradiona. Juonnettuja lähetyksiä on luvassa ensi syksystä alkaen.

  • Zoom FM tauolle odottamaan uutta alkua

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Turussa toimiva paikallisradio Zoom FM hiljenee väliaikaisesti 27.7. kello 24. Syynä on radion omistajayhtiön muutto toisiin tiloihin. Zoom FM:n lähetykset pyritään käynnistämään uudella taajuudella 99,0 MHz viimeistään ensi vuoden alussa, mahdollisuuksien mukaan jo hieman aiemmin. Kuuluvuusalue laajenee merkittävän tehonkorotuksen myötä nykyisestä kattamaan Turun lisäksi myös lähiseutua. Taajuudella on liikenne- ja viestintäministeriön myöntämä kahdeksan vuoden ohjelmistolupa…

  • Turun Paikallisradio Oy ulkoistaa toimituksen

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio Auran Aaltoja ja Radio Melodiaa Turussa ja Salossa pyörittävä Turun Paikallisradio Oy siirtyy käyttämään ostopalveluja radio-ohjelmien tuottamisessa. Radioyhtiö irtisanoi tiistaina kaikki kolme toimittajaansa, joiden työsuhteet päättyvät ensi tammikuun loppuun mennessä. Asiasta kertoi ensimmäisenä YLE Turku.

  • Zoom FM halutaan pysyväksi

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Turun keskustassa ja lähialueilla kuuluva nuortenkanava Zoom FM jatkaa toimintaansa toistaiseksi kolme kuukautta voimassa olevilla radioluvilla. Nuorille turkulaisille suunnattua radiokanavaa pyörittävä Turun Paikallisradio Oy aikoo kuitenkin hakea kanavalle pysyvämpää lupaa, joka mahdollistaisi suuremman lähetystehon käyttämisen. Asiasta kertoo kaupunkilehti Aamuset. Zoom FM:n suurin sallittu teho on 50 wattia.

  • Salon lehtitalon radiouutiset jatkuvat

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Salon Seudun Sanomien tuottamat radiouutiset jatkuvat Salon paikallisradiotaajuuksilla. Aluelehden toimittamia uutisia kuullaan Radio Melodia 882:n ja Auran Aallot Salon taajuuksilla arkisin kello 12.30 alkaen. Uutisten lähetysaika vaihtuu tasatunnista puolentunnin kohdalle. Salon Seudun Sanomat on tuottanut radiouutisia Radio 88,2:lle kymmenen vuoden ajan.

  • Paikallisuus ei katoa Salon radiotaajuuksilta

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Vuosikausia tappiollisesti toimineiden Salon paikallisradioiden tuotannon siirtäminen Turkuun ei hävitä paikallisuutta Salon taajuuksilta. Huhtikuun puolivälissä aloittavat Radio Melodia 882 ja Auran Aallot Salo jatkavat edeltäjiensä Radio 88,2:n ja Rogmo FM:n toimintaa. Paikalliset aiheet säilyvät lähetyksissä, vaikka ohjelmavirta tehdään jatkossa Turun Paikallisradio Oy:n toimituksessa. Sekä Salon että Turun paikallisradiot ovat osa TS-Yhtymää.