Avainsana: Anvia

  • Antennitelevisiokanavien näkyvyydessä muutoksia toukokuussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Television uudet ohjelmistoluvat tulevat voimaan 17. toukokuuta ja vaikuttavat perinteisten antennivälitteisten tv-kanavien lähetystaajuuksiin ja näkyvyysalueisiin. TV-yhtiöt voivat uusien lupaehtojen mukaisesti valita aiempaa vapaammin lähetyskanavanipun ja näkyvyysalueen laajuuden. Osa kotitalouksista joutuu virittämään kanavat uudelleen, ja joidenkin kanavien näkyminen voi kokonaan loppua joillakin alueilla.

  • Hallitus ei lämmennyt Anvian ja Digitan kaupalle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Hallitus saattaa perua television F- ja G-kanavanippujen toimiluvat, mikäli Anvian omistama Nilegon Oy myydään Digitalle. TV-verkkotoimiluvat on alun perin myönnetty Anvialle, joka on kuitenkin siirtänyt ne tytäryhtiölleen Nilegonille. Anvian ja Digitan yrityskaupasta on tehty esisopimus. Kummassakaan kanavanipussa ei toistaiseksi ole liiketoimintaa. F-nipulla on valtakunnallinen toimilupa, G-nipun toimiluvan näkyvyysalue on Uusimaa.

  • YLE HD:n lähetykset käyntiin DNA:n tv-verkossa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    DNA:n maanpäällisessä lähetysverkossa aloitetaan Yleisradion teräväpiirtokanavan välittäminen maksutta ja salaamattomana ensi perjantaina. Samaan aikaan poistuu salaus YLE HD -kanavalta DNA:n kaapeliverkossa. Ylen ja DNA:n sopimus maanpäällisistä lähetyksistä VHF-taajuuksilla on voimassa vuoteen 2016.

  • YLE aloitti teräväpiirtolähetykset

    kirjoittanut

    kategoriassa

    YLE HD -kanavan lähetykset Anvian tv-verkossa alkoivat maanantaina 2. toukokuuta. YLE:n teräväpiirtokanava näkyy UHF-kanavilla kanavanipun F lähetinasemien Espoo, Eurajoki, Jyväskylä, Lahti, Oulu, Tampere ja Turku kautta. Kanava lähettää ohjelmaa kello 17 alkaen noin kello 23:een.

  • Anvian teräväpiirtoverkko valmistui

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Verkkotoimiluvat kahteen teräväpiirto-tv-verkkoon omistava Anvia on saanut lähetysverkon rakennustyöt tältä erää valmiiksi. Anvialla on nyt pääkaupunkiseudun kattava verkko kanavanipussa G sekä valtakunnalliseksi suunniteltu verkko F-nipussa. Jälkimmäinen tavoittaa noin 3,4 miljoonaa suomalaista eli yli 60 prosenttia kotitalouksista.

  • Anvian teräväpiirtotestit käyntiin pääkaupunkiseudulla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Anvia aloittaa teräväpiirtotestilähetykset pääkaupunkiseudulla ensi keskiviikkona. Testejä tehdään marraskuun aikana arkipäivisin vaiheittain ensin päiväsaikaan ja 25.11. alkaen ympärivuorokautisesti. Testilähetyksillä valmistaudutaan helmikuussa 2011 käynnistyviin varsinaisiin teräväpiirtolähetyksiin. Valtioneuvosto myönsi keväällä Anvialle kaksi verkkotoimilupaa maanpäälliseen televisiotoimintaan UHF-kanavilla. Molemmat toimiluvat ovat voimassa vuoden 2016 loppuun.

  • Anvialle verkkoluvat F- ja HD3-kanavanippuihin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Valtioneuvosto myönsi kaksi television verkkotoimilupaa Anvia Oyj:lle. F-kanavanippu on valtakunnallinen ja siinä voidaan lähettää sekä standardi- että teräväpiirtolähetyksiä. Teräväpiirtokäyttöön tarkoitetun HD3-kanavanipun näkyvyysalue ulottuu lännessä Hankoon ja Salon itäpuolelle, pohjoisessa Hyvinkäälle ja Mäntsälään sekä idässä Porvooseen.