Kuukausi: joulukuu 2012

  • Steel FM haluaa Radio Suomen taajuuden

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yleisradion suomenkielisen radiopalvelun kuuluvuusalue saattaa kaventua Ahvenanmaalla, mikäli maakunnan ainoan suomenkielisen radiokanavan Yle Radio Suomen taajuus myönnetään kaupalliselle Steel FM:lle. Maarianhaminassa toimiva paikallisradio on ainoa yhtiö, joka on anonut itselleen Radio Suomen käyttämää taajuutta 100,3 MHz. Ahvenanmaan yleisradioyhtiö Ålands Radio & TV Ab ilmoitti marraskuussa etsivänsä uutta vuokralaista yhdelle seitsemästä suurtehotaajuudestaan. Vuosikustannukset ÅRT:n lähettimen käyttämisestä…

  • Tilapäiset radioluvat 2013

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mediamonitori julkaisee koosteen vuoden 2013 aikana voimassa olevista radioluvista. Taulukkomuotoisessa luettelossa on mainittu kaikki ohjelmistoluvalla tai pelkällä teknisellä radioluvalla lähettävät tilapäisradiot ja tapahtumaradiot. Osioita on 4-5 ja niitä saatetaan lisätä vuoden aikana tarpeen mukaan. Urheilutapahtumien radiot (usein kenttäkuulutukseen liittyvät radioluvat ja raviradiot), oppilaitosten ja opiskelijatahojen radiot, uskonnolliset radioasemat (seuraradiot ja säännöllisesti lähettävät tilapäisasemat) sekä muut …

  • Radio Sandels ei jatka tammikuussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Iisalmessa tilapäisellä ohjelmistoluvalla lähettänyt Radio Sandels ei jatka lähetyksiä vielä tammikuussa, kirjoittaa Savon Sanomat nettisivuillaan. Radio Sandels käynnistää lähetykset uudelleen aikaisintaan toukokuussa. Asema aikoo keskittyä yhteistyökumppanien hankkimiseen ja radion taustojen vahvistamiseen. Tavoitteena on saavuttaa pitkäaikainen toimilupa myöhemmin ensi vuonna.

  • Hyvää joulua!

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mediamonitorin väki toivottaa uutissivuston lukijoille ja yhteistyökumppaneille hyvää joulua! Uutisemme päivittyvät seuraavan kerran joulun jälkeen. Loppuvuoden aikana tehdään tarvittavia päivityksiä myös Radio Ykkönen -osioon, taajuuslistoihin ja muihin päivitystä kaipaaviin osioihin. Joulukuun lopulla julkaistaan myös ensi vuoden tilapäiset radioluvat kokoava taulukko.

  • Radio City laajentaa Lahteen ja Kaakkois-Suomeen

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio Cityn lähetykset alkavat kuulua vuodenvaihteen jälkeen Lahdessa, Kotkassa, Kouvolassa ja Lappeenrannassa. Aseman taustayhtiölle SBS Finland Oy:lle on myönnetty neljä teknistä radiolupaa, jotka mahdollistavat Radio City Lahden ja Radio City Kaakon käynnistämisen. Luvat ovat voimassa kolme kuukautta kerrallaan, mutta niihin on mahdollista saada jatkoaikaa ilman lähetystaukoja. Suurin sallittu teho on rajoitettu 50 wattiin.

  • Radioille jälleen uusia taajuuksia

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Liikenne- ja viestintäministeriö on lisännyt taajuuskäyttösuunnitelmaan uusia taajuuksia. Asetus taajuuksien käytöstä on päivitetty siten, että osavaltakunnallisten, alueellisten ja paikallisten asemien tarpeet kuuluvuusalueen laajentamisesta on huomioitu. Ministeriö pyysi lokakuussa radiotoimijoilta lausuntoja niiden halusta saada lisää taajuuksia. Uudessa taajuuksien käyttösuunnitelmassa uusia taajuuksia on kaikkiaan 28. Neljä taajuutta siirretään Yleisradion käyttöön ja kaksi tilapäisille radioille.

  • Radio- ja tv-taajuuksia haettaviksi

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Valtioneuvosto on julistanut haettaviksi ohjelmistolupia radio- ja tv-toimintaan. Jaossa on tv-lähetyskapasiteettia VHF-alueelle ja osa yhden kanavan kapasiteetista UHF-kanavanipusta C. Radion puolelta on julistettu haettaviksi luvat taajuuskokonaisuuksiin, jotka kattavat alueet Pori-Tampere, Kuopio, Kokkola ja Mikkeli. Lupahakemukset on jätettävä liikenne- ja viestintäministeriön kirjaamoon 23. tammikuuta mennessä.

  • KP24:n uutiset Cityn ja Iskelmän taajuuksille

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Keskipohjanmaan lehtien nettipalvelun KP24.fi:n uutisia on aloitettu lähettää City Pohjanmaan ja Iskelmä Pohjanmaan taajuuksilla. Uutiset kuullaan arkisin kello 9.40 alkaen joka toinen tunti kello 17.40 asti. Paikallisradiot jatkavat myös Seinäjoella ilmestyvän Ilkan uutisten välittämistä. Molemmat kanavat ovat Lapualla toimivan Kevyt Kanava Oy:n omistuksessa.

  • Lapinlahden Lintujen sketsisarja uusintana Cityltä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio City alkaa uusia tammikuussa Lapinlahden Linnut -huumoriryhmän sketsisarjaa Radio Top One. Ohjelma kuultiin alun perin Radio Cityllä 1. toukokuuta 1985 alkaen ja se jatkui vuoteen 1987 asti. Radio Top Onen lisäksi Lapinlahden Linnut ovat tehneet radioon Norppa Show’n Tieteellinen tutkimus -projektia Radiomafialla vuosina 1999-2000.