Kuukausi: heinäkuu 2010

  • Radio Kilke on Suomen virallinen puskaradio

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Hiekkatie pöllyää jalkojen alla. Erivärisin huivein varustautuneita nuoria kulkee pitkin metsäistä maastoa. Kaikkialla näkyy puusta kyhättyjä rakennelmia ja telttoja. Männyn juurella soppatykki höyryää. Kauempana kaiuttimet suoltavat puhetta ja musiikkia sujuvissa annoksissa. On kesän kuumin päivä Hämeenlinnan Evossa.

  • Hämeenlinna Radio KLF:n uusin etappi

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kesän ajan kolmessa kaupungissa kuuluva tanssimusiikkiradio KLF lähettää syyskuusta alkaen myös Hämeenlinnassa, Tampereella ja Jyväskylässä. Radio KLF on saanut Viestintävirastolta luvan toimia kolmen kuukauden ajan kuudessa kaupungissa. Luvat tulevat voimaan 1.9. alkaen. Kesätaajuuksista Helsinki, Turku ja Oulu jatkavat pienemmällä teholla syyskuussa.

  • Radio Kilke kaikuu keskeltä metsää

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Suomen Partiolaisten suurleirillä Hämeenlinnan Evolla toimiva Radio Kilke on aloittanut lähetykset taajuudella 91,7 MHz. Radio Kilke kuuluu Padasjoen ja Evon ympäristössä koko partioleirin ajan 28.7.-5.8.2010. Leirin tiedottamisen ja leiriläisten viihdyttämisen ohella Radio Kilke tavoittaa leirialueen lähiympäristön vakioasukkaat. Radiolähetykset kuuluvat myös netissä.

  • Kohausradio viikonlopun viihdyttäjänä Koskella

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yrittäjäyhdistyksen talkoovoimin perustama Kohausradio tuo vajaan 2500 asukkaan Koski TL:n jokavuotisen kesätapahtuman kaikkien kuntalaisten kuultavaksi. Kosken Kohaus -tapahtuman yhteydessä 24.-25. heinäkuuta toimiva Kohausradio lähettää taajuudella 93,8 MHz. Kosken TL Yrittäjät ry:n toteuttama Kosken Kohaus kuuluu radioaalloilla ensimmäistä kertaa.

  • Jämsän kesäseuroilla laaja radiokuuluvuus

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Jämsän Kristillisellä Kansanopistolla ensi viikonloppuna järjestettävät vanhoillis-lestadiolaisten maakunnalliset kesäseurat lähetetään radiossa laajasti Keski-Suomen alueella. Jämsän seuraradio lähettää kilowatin teholla taajuudella 88,8 MHz perjantai-iltapäivästä sunnuntai-iltaan. Lähetys kuuluu Jämsän Matkosvuorella sijaitsevan lähettimen kautta Jyväskylään, Orivedelle ja Mänttä-Vilppulaan. Ohjelmat välitetään myös internetiin.

  • Radiotaajuuksia Suomen MM-rallissa Jyväskylässä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Suomen MM-rallin yhteydessä toimivilla radiolähettimillä luvat seuraavasti: 99,7 MHz (Jyväskylä, 25 W) ja 106,4 MHz (Jyväskylä, 25 W) 26.7.-1.8.2010. Luvanhaltijana Reijo Ruosila.

  • Juke FM syyskesällä kolmessa kaupungissa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Oy Basso Media Ltd:n Juke FM lähettää Helsingissä, Turussa ja Tampereella 1.8.-31.10.2010. Taajuudet: Helsinki 102,4 MHz (Metsälä, 500 W), Turku 93,8 MHz (Topinoja, 200 W) ja Tampere 98,8 MHz (Näsinneula, 200 W).

  • Radio Sputnik heinäkuun lopun Jyväskylässä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio Sputnikilla on tilapäinen ohjelmistolupa Jyväskylään 19.7.-1.8.2010. 90,9 MHz (1 kW).

  • Radio Hami viihdyttää Hämeessä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Suomen Radioamatööriliiton kesäleiriltä Lopen Räyskälästä lähettävä Radio Hami kuuluu tällä kertaa useilla taajuuksilla 15.-18. heinäkuuta. Päätaajuus 104,9 MHz lähettää Hattulasta Longankulman kylästä vajaan kymmenen kilometrin päästä leiripaikasta. AM-taajuuksilla eli keskiaalloilla 1584 kHz ja lyhytaalloilla 6170 kHz toimivat lähettimet sijaitsevat Lopen Topenolla. Lisäksi Radio Hami lähettää netissä.

  • Kardaanikunkku kaasuttelee radiossa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Tampereen Kaanaassa järjestettävä Kardaanikunkku-kilpailu kuuluu taajuudella 92,7 MHz (45 W). Luvanhaltija MBP Production. Lupa voimassa 23.-27.7.2010.

  • Kalajoella seuraradio elokuun loppuun

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kalajoen kirkolla toimiva Seuraradio lähettää ohjelmaa taajuudella 101,5 MHz kesän 2010 loppuun. Radioluvasta vastaa Radio Pooki Oy.

  • Rantalentopallotapahtuman radiotaajuus Porissa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Porissa pidettävän Yyteri BeachFutis -tapahtuman radiotaajuus on 91,3 MHz (15 W). Lupa voimassa 7.-11.7.2010. Luvanhaltija Ohjelmatoimisto Äänirasia avoin yhtiö.

  • St. Michel -ajon raviradio Mikkelissä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Taustamarkkinat Oy:n radiolupa Mikkelin raviradalle 8.-11.7.2010 (St. Michel -ajo): 98,9 MHz (10 W).

  • SWR Mediamonitori 07/2010

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Heinäkuun lähetyksen pääaihe on kymmenen vuotta täyttänyt Scandinavian Weekend Radio (SWR). Haastattelussa aseman päätoimittaja Esa Saunamäki, joka kertoo Virroilta kerran kuukaudessa viihdeohjelmaa harrastelijavoimin lähettävän aseman toiminnasta. SWR lähettää lyhyt- ja keskipitkillä aalloilla. Muina aiheina mm. radiotoimiluvat.

  • Radio Dei laajeni Keski-Pohjanmaalla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio Dei on saanut laajemman kuuluvuuden Keski-Pohjanmaalla. Dein lähetin on siirretty Kokkolasta Kruunupyyn radioasemalle, josta ohjelmat lähetetään kilowatin teholla. Radio Dein kuuluvuusalue kattaa Kälviän, Himangan, Lohtajan, Pahkalan, Kannuksen, Riutan, Ullavan, Teerijärven, Ähtävän, Alavetelin, Lillbyn ja Jepuan alueet. Kruunupyyn lähettimen kuuluvuusalueella on väestöä reilut 230 000.

  • SWR kymmenen vuoden ikään

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kymmenen vuoden mittaista taivaltaan juhlistava Scandinavian Weekend Radio (SWR) kutsuu radionkuuntelijat kylään avoimien ovien päivänä. Virtain Liedenpohjassa uusitussa studiossa toimiva SWR lähettää juhlalähetyksen lauantaina alkaen kello 00.00. Koko vuorokauden kestävä lähetys kuuluu lyhytaalloilla ja keskiaaltotaajuudella 1602 kHz.

  • Espoon taajuuslupa herättää kiinnostusta

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yksittäinen pääkaupunkiseudun paikallisradiolupa kiinnostaa radioalan toimijoita. Espooseen varattua taajuutta 99,4 MHz voi hakea 15. elokuuta mennessä. Valtioneuvosto julisti taajuuden haettavaksi kesäkuussa. Toimilupa uudelle radiolle on tarkoitus myöntää syksyllä. Lupa on voimassa muiden kaupallisten radioiden tapaan ensi vuoden loppuun.