Avainsana: Seuraradio

  • Seuraradiotoiminnassa menossa vilkas kesä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Vanhoillislestadiolaisten Suviseuroista Torniosta alkavat Kesäseuraradion lähetykset kuuluvat tänä kesänä elokuun ensimmäiseen päivään saakka 52 taajuudella. Kesäseuraradion lähetykset alkavat keskiviikkona 29.6. ja välittävät lestadiolaisten jokavuotisen suurtapahtuman lisäksi paikallisia seuroja Suomesta ja Ruotsista. Kanavalla kuullaan seuraviikonloppujen välissä arkisto-ohjelmia aiemmista suviseuroista. Seurapuheita ja kuuntelijoiden toiveohjelmia kuullaan arkistoradiossa päivittäin kello 12 ja 20.

  • Kesän tapahtumaradioissa uskonnollista tarjontaa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Hengellisten kesätapahtumien radioasemia on alkanut ilmestyä taajuuksille. Suurin osa asemista lähettää pienellä teholla ja kuuluu vain tapahtuma-alueilla, mutta muutamia suurempiakin toimijoita on äänessä. Suurin näistä on Suviseuraradio, joka lähettää valtakunnallisesti vanhoillislestadiolaisten suviseuroilta Lopen Räyskälästä. Tapahtumapaikalla Räyskälän lentokentällä on lisäksi viisi pienitehoista radiolähetintä, jotka välittävät seuraradion ohjelmaa ja seurapuheiden tulkkauksia eri kielille. Seuraradio lähettää 27.6.-2.7.2012.

  • Suviseuraradiolla jälleen taajuusennätys

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Lumijoella pidettäviltä Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen suviseuroilta lähetetään jälleen ohjelmaa lähes valtakunnallisesti. Suviseuraradio saa käyttöönsä kesä-heinäkuun vaihteessa yli 30 taajuutta eli enemmän kuin mikään toinen tilapäisradio Suomessa. Valtakunnallisen ohjelman ohella seurojen puheita voi kuunnella seurakentän lähiympäristössä. Valittavana on suomen- ja ruotsinkielisten lähetysten ohella seurapuheiden tulkkauksia useille muille kielille.

  • Hengellisiä radioasemia vuonna 2011

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Hengellisissä kesäjuhlissa ja muissa tapahtumissa toimineet radioasemat listattiin vuonna 2011 yhden otsikon alle. Lista alkaa maaliskuulta 2011 ja päättyy vuoden 2011 loppuun. Listan tiedot perustuvat Viestintäviraston julkisiin radiolupaluetteloihin.

  • Jämsän kesäseuroilla laaja radiokuuluvuus

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Jämsän Kristillisellä Kansanopistolla ensi viikonloppuna järjestettävät vanhoillis-lestadiolaisten maakunnalliset kesäseurat lähetetään radiossa laajasti Keski-Suomen alueella. Jämsän seuraradio lähettää kilowatin teholla taajuudella 88,8 MHz perjantai-iltapäivästä sunnuntai-iltaan. Lähetys kuuluu Jämsän Matkosvuorella sijaitsevan lähettimen kautta Jyväskylään, Orivedelle ja Mänttä-Vilppulaan. Ohjelmat välitetään myös internetiin.

  • Suviseurojen radio yli 30 taajuudella

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pohjois-Karjalan Liperissä pidettävät Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) suviseurat lähetetään jälleen radiossa ja netissä. Suviseuraradio kuuluu 32 taajuudella ympäri Suomen 1.-5. heinäkuuta. Radion taajuudet on listattu osoitteeseen http://suviseurat.fi/2010/Fi:Seuraradio. Suviseurojen ohjelmaa lähetetään myös Lounais-Lapissa kuuluvan Radio Pron taajuudella 92,0 MHz.

  • SRK:n seuraradiolla laaja kuuluvuus

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen Seuraradio lähettää suomenkielistä ohjelmaa seuraavilla paikkakunnilla. Lupa voimassa 29.6.-5.7.2010: Eurajoki 88,7 (250 W), Haapavesi 90,8 (1 kW), Helsinki 102,4 (500 W), Hollola 97,1 (500 W), Iisalmi 106,3 (1 kW), Inari 104,1 (500 W). Joensuu 98,7 (500 W), Jyvskylä 96,8 (500 W), Kaarina 93,8 (200 W), Kerimäki 87,7 (1 kW), Kiiminki 88,8 (500…

  • SRK:n suviseurojen kenttäradio seitsemällä kielellä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen suviseuroilla Liperissä toimiva kenttäradio lähettää seura-alueella suomeksi (105,1 MHz), ruotsiksi (92,0 MHz), englanniksi (88,7 MHz), saksaksi ja viroksi (98,3 MHz)  sekä venäjäksi ja ranskaksi (101,1 MHz). Lupa voimassa 29.6.-5.7.2010. Kaikkien lähettimien teho on 25 W.

  • Kristilliset tapahtumaradiot värittävät kesää

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kesän aikana toimii useita kristillisiä tapahtumaradioita. Tässä loppukesän radioluvat: Ranuan Opistoradion lupa voimassa 27.7.-30.9.2010. 94,8 MHz (50 W). Keuruulla toimivan Radio Gospelin lupa: Youth Celebration 27.-29.8.2010. Lähetyksiä ympäri vuorokauden myös nettiradiossa. Taajuus 95,7 (350 W).

  • Suviseurat Oripäässä 25.-29.6.

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Vanhoillislestadiolaisten suviseurojen kenttäradiot kuuluvat seuraavilla taajuuksilla tapahtumapaikalla Oripäässä: Seurat suomeksi 91,1 MHz, ruotsiksi tulkattuina 94,6 MHz, venäjäksi 105,8 MHz, viroksi 101,9 MHz ja englanniksi 95,6 MHz.

  • Suviseuraradio ääneen Oripäästä torstaina

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Oripäässä Varsinais-Suomessa järjestettävät vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen jokavuotiset kesäjuhlat avautuvat myös radiotaajuuksille. Suviseurojen ajan lähes valtakunnallisesti lähettävä Suviseuraradio aloittaa lähetykset torstaina kello 12. Lähetykset jatkuvat koko nelipäiväisen tapahtuman ajan kolmelläkymmenellä taajuudella kautta maan. Lähetyksiä voi kuunnella myös netissä.