Avainsana: SBS

  • Play tahtoo laajentua – Pooki tähtää Turkuun

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pirkanmaalla toukokuussa toimintansa aloittanut lapsille ja varhaisteineille suunnattu radiokanava Play hakee syksyn toimilupakierroksella toimilupaa Jyväskylään, Vaasaan ja Kuopioon. Kanavan taustayhtiö SBS Discovery Radio haluaisi aloittaa myös uuden paikallisradion Turussa taajuudella 92,2 MHz. Aseman työnimenä on Radio Pooki Turku.

  • Radio City pyrkii Kaakkoon, Lahteen sekä Kajaaniin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    SBS Discovery Radio on jättänyt liikenne- ja viestintäministeriöön hakemukset Radio Cityn laajentamiseksi Kaakkois-Suomeen, Lahteen sekä Kajaaniin. Kaakkois-Suomessa ja Lahden seudulla kanava on jo kuulunut teknisten lupien turvin. Nyt toiminta pyritään vakinaistamaan. Lisäksi SBS hakee Kajaanin taajuuden 88,8 MHz liittämistä Radio City Oulun taajuusnippuun.

  • SBS:n Pohjoismaiden toimintoja ei myydä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mediajätti ProSiebenSat1 ei aio myydä omistamansa SBS-mediayhtiön toimintoja Pohjoismaissa. ProSiebenSat1 kertoo, että yhtiö on halukas jatkamaan Pohjoismaiden mediamarkkinoilla, vaikka alun perin SBS-toiminnot oli tarkoitus myydä. Suomalainen Sanoma Oyj ilmoitti aiemmin keskiviikkona ostavansa SBS:n tv-kanavat Benelux-maissa yhdessä paikallisten mediatoimijoiden kanssa.

  • Ryynänen haluaa lisää radioita taajuuksille

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mediakonserni SBS Finlandin toimitusjohtaja Leena Ryynänen näkee Suomessa olevan edelleen tilaa uusille kaupallisille radiokanaville. Ryynäsen mielestä nykyinen tarjonta on monipuolista, mutta markkinat kestäisivät, vaikka lisäkanavia perustettaisiin. Nykyisten osavaltakunnallisten radioiden tilannetta hän pitää hyvänä.

  • Bonnier osti Canal Plus -kanavat

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Ruotsalaisen mediakonserni Bonnierin TV4 on ostanut urheiluun ja elokuviin keskittyneet Canal Plus -kanavat. TV4 maksoi 320 miljoonaa euroa maksu-tv-kanavia pyörittävästä C More Entertainmentista. Myyjänä oli saksalainen ProSiebenSat.1 Group. Bonnier omistaa Suomessa ennestään MTV:n.

  • TV Viisi täyttää The Voice TV:n illat

    kirjoittanut

    kategoriassa

    The Voice TV:n ohjelmisto monipuolistuu syksyllä, kun kanava alkaa lähettää iltaisin kotimaista ja eurooppalaista ohjelmistoa, sarjoja, dokumentteja ja elokuvia nimellä TV Viisi. Tarjontaa täydennetään amerikkalaisella ohjelmistolla ja miesten jalkapallon A-maajoukkueen MM-karsintaotteluilla. Kanavapaikalla 10 jatkava kanava toimii muun ajan nimellä The Voice TV.