Kuukausi: heinäkuu 2023

  • Irlanti: Kiistelty pitkäaaltomasto purettiin Dublinin lähellä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Irlannin yleisradion ja kaupallisten kanavien lähetyksiä välittänyt pitkäaaltomasto on kaadettu Summerhillissä Dublinin lähellä. Torstaina suoritettu maston hallittu purkaminen keräsi paikalle runsaasti yleisöä, jonka joukossa oli myös mastoa aikoinaan rivakasti vastustaneita. Lähes 250-metrinen pitkämaaltomasto valmistui 1980-luvun lopulla.

  • Samuli Aaltosen Kansakunnan kahvitunti tekee paluun

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yleisradio aloittaa syyskuussa kontaktiohjelman nimeltä Kansakunnan kahvitunti. Saman nimistä ohjelmaa kuultiin Radiomafiassa 1990-luvulla. Samuli Aaltosen juontama Kansakunnan kahvitunti lähetetään Radio Suomessa 2. syyskuuta alkaen kello 10-12.

  • Sampsa Jolma radioalalta Pori Jazzin toimitusjohtajaksi

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kauppatieteiden maisteri Sampsa Jolma on valittu Pori Jazzin uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässä syyskuun alussa. Pori Jazzin nykyinen toimitusjohtaja Kristian Vainio jää eläkkeelle vuoden lopussa. Sampsa Jolma on Pori Jazz 66 ry:n hallituksen jäsen ja tehnyt töitä radiotoimialan sekä median parissa vuodesta 1999 lähtien.

  • Irlanti: Tarpeettomaksi jäänyt keskiaaltomasto katoaa maisemasta

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Käytöstä poistettuja AM-radiomastoja on viime vuosina kaadettu tihenevään tahtiin Euroopassa, ja nyt purkutrendiin on liittymässä Irlannin yleisradioyhtiö RTE. Se aikoo kaataa Tullamoressa sijaitsevan keskiaaltomaston ensi viikolla. Vuonna 1975 käyttöön otettu lähes 300-metrinen masto ei ole toiminut radioasemana enää lähes 15 vuoteen. Viimeksi mastosta lähetettiin RTE:n ykkösohjelmaa taajuudella 567 kHz.

  • Osa radiotoimiluvan saaneista hakenut lisäaikaa aloitukselle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Osa vuoden 2022 radiotoimilupakierroksella taajuuksia saaneista radioista on hakenut lisäaikaa radiotoiminnan käynnistämiselle, ja osa luvansaajista on myös luopunut yksittäisistä taajuuksista. Asia selviää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta ja radioasemilta saaduista tiedoista. Traficom on antanut radioille lykkäystä toiminnan aloittamiselle alkusyksystä jopa ensi kevättalveen asti. Yksi taajuuksista luopujista on Patmos, joka jättää kolme viime vuonna saamaansa taajuutta käyttämättä.

  • Heinäkuu alkoi runsaalla lyhytaikaisradiotarjonnalla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Heinäkuun alussa on tullut voimaan useita lyhytaikaisia radiolupia, jotka mahdollistavat radiotoiminnan tapahtumissa tai hieman pidempään eri paikkakunnilla. Tapahtumaradioita on heinäkuun ensimmäisen viikon aikana esimerkiksi VPK-leireillä, hengellisillä kesäjuhlilla, perinnepäivillä, maatalousnäyttelyssä ja lukuisissa moottoriurheilutapahtumissa.

  • Heron näkyvyysalue on pienentynyt

    kirjoittanut

    kategoriassa

    TV-kanava Heron näkyvyysalue on pienentynyt heinäkuun alussa tehdyssä järjestelyssä, kun kanava siirtyi antennitelevision kanavanipusta E kanavanippuun C. Digitan ylläpitämissä verkoissa E-nippu kattaa noin 98 prosenttia manner-Suomen antennitalouksista. C-nipun näkyvyysalue on 90 prosenttia. Hero jatkaa kanavapaikalla 14.

  • Ruotsi: Digiradion toimilupapäätökset kesän aikana

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Ruotsin viestintäviranomaiset vastaanottivat kaksitoista digiradion lupahakemusta kesäkuussa päättyneellä lupakierroksella. Haettavana oli DAB+-toimiluvat seitsemälle valtakunnalliselle ja enintään 59 alueelliselle radioasemalle. Hakemuksia tuli viideltä pienemmältä radioyhtiöltä, sillä Ruotsin suurimmat yhtiöt eli Bauer Media, Viaplay ja NRJ eivät hakeneet lupia. Neljä viidestä hakijasta tekee kuitenkin jo yhteistyötä suurempien yhtiöiden kanssa.

  • Uutisia radion maailmasta heinäkuussa 2023

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mediamonitorin tuottamat uutiset radion maailmasta on kuunneltavissa kuukauden ajan Scandinavian Weekend Radion etusivun oikeassa laidassa olevan M-kirjaimen kohdalta sekä pysyvämmin tämän sivun kautta. Uutiset toimittaa Tapani Häkkinen.