Avainsana: Ralliradio

  • Tulevien vuosien SM-rallit Ylen kanavilla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yle on hankkinut oikeudet SM-rallien televisiointiin kausille 2023-2025. Sopimus on tehty suomalaisen autourheilun kattojärjestön AKK Sports Oy:n kanssa. Kaikista sarjan osakilpailuista tuotetaan puolen tunnin mittainen koostelähetys. Tulevalla kaudella koosteet nähdään kilpailuviikonlopun sunnuntaina Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa.

  • Keravan SM-rallissa ralliradio

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Ralliradio pitää yleisön ajan tasalla rallitapahtumista Keravalla lauantaina 15. syyskuuta. Talotekniikka-10 SM-Rallin radio kuuluu kilpailun ajan taajuudella 87,6 MHz. Ralliradion toteuttaa Mikkelin ammattikorkeakoulu. Keravan ralli päättää tämänvuotisen SM-sarjan.

  • Ralliradio starttaa Hämeenlinnassa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Vanajanlinna Rallin yhteydessä toimiva ralliradio aloittaa lähetykset Hämeenlinnassa lauantaina 14. toukokuuta. Vanjanlinna Rallin radio lähettää musiikkia ja selostuksia rallitapahtumista taajuudella 91,0 MHz koko lauantain ajan. Juonnetut osuudet alkavat lauantaina noin kello 8-9. Toimitetusta sisällöstä vastaavat Laajasalon opiston urheilujournalismin opiskelijat.

  • Ralliradio käynnistyy Mikkelissä perjantaina

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Rallin SM-sarjaan kuuluvaa Vaakuna-Rallia seuraava Ralliradio starttaa lähetykset Mikkelissä perjantaina. Ralliradio kuuluu noin 20-30 kilometrin säteellä Mikkelistä taajuudella 105,3 MHz. Lähetykset tuottaa Mikpolis Oy, jonka tiloissa radioasema toimii. Asema lähettää toimitettua ohjelmaa lauantaina kello 18 saakka.

  • Ralliradio Mikkelissä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Rallin SM-sarjaan kuuluvan Vaakuna-Rallin aikana toimiva Ralliradio lähettää Mikkelissä 19.-20.2.2010 taajuudella 105,3 MHz. Tehoa 100 W. Toimitettua ohjelmaa perjantaina ja lauantaina.

  • Ralliradio kaasu pohjassa aalloille

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Suomen MM-rallin ajan toimiva YLE Keski-Suomen Ralliradio palvelee rallikansaa ympäri maailmaa torstaista alkaen. Kisa selostetaan ja kommentoidaan startista maaliin Radio Keski-Suomessa ja netissä. Päätaajuudet ovat 99,3 MHz (Jyväskylä) ja 97,0 MHz (Pihtipudas). Nettiradio on osoitteessa yle.fi/keski-suomi. Rallin parhaat palat kuuluvat lisäksi YLE Radio Suomen valtakunnallisissa lähetyksissä.

  • Ralliradio palvelee kilpailun ajan

    kirjoittanut

    kategoriassa

    YLE Radio Keski-Suomen Ralliradio lähettää Suomen MM-rallista suoraa ohjelmaa 30.7.-2.8.2009 taajuuksilla 99,3 ja 97,0 MHz sekä netissä.

  • Vaakuna-rallin tapahtumat Ralliradiosta Mikkelissä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mikkelin SM-rallin etenemistä ja tilanteita seuraava Ralliradio lähettää tämän viikonlopun ajan perjantaista lauantai-iltaan taajuudella 105,3 MHz. Lisäksi lähetyksiä voi seurata nettiradiosta sekä matkapuhelimesta. Nettiversioon tuotetaan erilliset versiot tietokoneella tapahtuvaa kuuntelua sekä puhelimen nettiselaimella tapahtuvaa kuuntelua varten, mikä mahdollistaa nettiradion kuuntelun GPRS- tai paremmissa matkapuhelinverkoissa.