Avainsana: Nova

  • Nova-kauppa tuo yt:t Baueriin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Bauer Media aloittaa Nova-kaupan myötä yt-neuvottelut, jotka koskevat noin 140 työntekijää. Mahdollinen vähennystarve on 20-25 henkilöä. Yt-neuvottelut koskevat Bauer Median vanhojen radiokanavien ja uusien radioliiketoimintojen työntekijöitä. Nova siirtyi vahvistetun kaupan myötä MTV:ltä Bauerille. Samalla Bauerin omistukseen siirtyivät Radio NRJ:n ja Nostalgian myynti- ja markkinointitoiminnot.

  • Radiojärjestö kritisoi omistuksen keskittymistä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radiotoiminnan keskittyminen muutamalle suurelle omistajalle huolestuttaa pieniä paikallisia ja alueellisia radiokanavia edustavaa Suomen radio- ja viestintäjärjestöä. Huolta järjestö kantaa myös paikallisradioiden toimintaedellytysten heikkenemisestä. Järjestön mukaan keskittyminen on johtanut sananvapauden ja paikallisen identiteetin murentumiseen Suomessa.

  • MTV myy Novan Bauerille

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Hallitus on antanut tänään ennakkopäätöksen radioliiketoimintaa koskevista yritysjärjestelyistä. Yritysjärjestelyiden seurauksena MTV Oy:n omistuksessa olevan Suomen Uutisradio Oy:n radioliiketoiminnot eli Nova  ja sen ohjelmistotoimilupa siirtyvät Bauer Median omistukseen. Hallitus katsoi, että kauppa ei aiheuta kansallisen ohjelmatarjonnan keskittymistä radiomarkkinoilla, vaan ohjelmatarjonnan kokonaisuus säilyy monipuolisena myös määräysvallan muutoksen jälkeen.

  • MTV:llä isot irtisanomiset

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kevään ja alkukesän aikana käytyjen yt-neuvottelujen seurauksena medediayhtiö MTV ja sen uutistoiminnasta vastaava Mediahub Helsinki Oy irtisanovat 82 työntekijää. Lisäksi MTV:n tekemien muiden järjestelyjen avulla yhtiössä tapahtuu 18 työntekijän väheneminen. Yt-neuvottelujen alkaessa vähennystarpeen arveltiin olevan kaikkiaan 125 työntekijää.

  • Radio Novasta tuli Nova

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Aiemmin kuluvana vuonna konseptinsa uudistanut Radio Nova jatkaa uudistuksia. Nyt on vuorossa kanavan brändi ja osana brändiuudistusta kanava tunnetaan jatkossa nimellä Nova. Digitaalinen Nova on tänä päivänä paljon muutakin kuin FM-radio, joten nimenmuutos on perusteltu. Nova on ollut pitkään puhekielessä käytetty termi ja nyt siitä tulee virallinen, kerrotaan MTV:n tiedotteessa.