Viestintäviranomaiset ovat aloittaneet valmistelut Yle Puheelta vapautuvien taajuuksien käytölle yksityisessä radiotoiminnassa. Lliikenne- ja viestintäministeriö on käynnistänyt lausuntokierroksen Yleisradiolta vapautuvista taajuuksista sekä muista vapaana olevista taajuuksista. Lausuntokierros on suunnattu radioalan toimijoille ja sidosryhmille. Sillä valmistellaan tulevaa toimilupapakierrosta, jossa nykyiset Puheen taajuudet ja kaupallisilta asemilta hakematta tai käyttämättä jääneet taajuudet tulevat haettaviksi.
Lausuntokierrokselle on tulossa useita esityksiä Puheen taajuuksien jakamiseksi joko lähes nykyisen lähetysverkon laajuisena tai pienempinä kokonaisuuksina. Viimeisimmillä ohjelmistolupakierroksilla hakematta ja käyttöönottamatta jääneitä taajuuksia ollaan samalla tuomassa uudelleenhaettaviksi. Lausuntokierrokselle menevässä esityksessä mainitaan myös Yle Puheelta vapautuvan Raaseporin taajuuden 105,0 MHz siirtäminen pääkaupunkiseudulle.
Lausuntokierroksen päätyttyä ja ennen uuden toimilupakierroksen alkamista viranomaiset päivittävät radiotaajuuksien käytöstä ja taajuussuunnitelmasta annettua asetusta sekä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin määräyksiä. Päivitetyn käyttösuunnitelman on tarkoitus tulla voimaan 8. tammikuuta 2024. Radion ohjelmistotoimiluvista päätetään kaavailujen mukaan keväällä 2024.
Yleisradio ilmoitti viime helmikuussa lakkauttavansa Yle Puhe -kanavan säästösyistä. Myöhemmin Yle tarkensi kanavan lähetysten päättyvän 7. tammikuuta 2024.
Mediamonitori
Aiheesta muualla: Yle puheelta vapautuvan radioverkon taajuuksien jakamisen skenaariot Lausuntopalvelu.fi:ssä
Uutista päivitetty 23.8.2023 klo 17.20: lisätty varmistunut tieto lausuntokierroksen alkamisesta sekä tarkempia tietoja aiheen etenemisestä viranomaistahoilla
Kommentit
Ehkä tulee uusi radioasema tai sitten Yle Puheen taajuudet jaetaan useamman radioaseman kesken. Lapsille suunnattua radioasemaa ei ole kuin maksullisena RadioPlay-palvelussa .
Onhan teillä YLE RADIO SUOMI HELSINKI! Tiedetään ihan tätä ei tarkoiteta, mutta kuiteski. YLEN alue jutut on pelkkä vitsi nykyään ja musavie yli 90 prosenttia lähetysajoista. Tosin isoin osa jutuista muunakin aikana koskettaa pääkaupunkiseutua.
No on mut mä en sitä paikallisradioks ees laske
Onhan meillä Radio Helsinki.
Oli siis ei oo enää paikallinen ja nimiki siit pitäs jo muuttaa
Ainakin minulle Yle Mondo on ollut erittäin hyödyllinen radiokanava, se on auttanut minua parantamaan englannin kielen taitojani ja vähän muidenkin kielten taitoja.
Lisäksi Yle Mondo monipuolistaa tarjolla olevien asiapuheohjelmien tarjontaa mm. tieteestä, taloudesta ja maailman asioista enemmän kuin mikään muu pääkaupunkiseudun radioasema.
Varsinkin öisin Yle Mondo on mielestäni ainoa kilpailukykyinen radiokanava. Päivisin käyn kuuntelemassa muitakin kanavia.
Jos pitäisi veikata, niin arvaan että jotain Sanoman tai Bauer Median sisältöjä voisi olla tulossa myös tuohonkin verkkoon.
Kommenttien RSS-syöte