Kuukausi: heinäkuu 2015

  • Radio Sputnik palaa aalloille

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Venäjänkielinen Radio Sputnik tekee paluun radiotaajuuksille Helsingissä, Porvoossa, Kotkassa ja Lappeenrannassa ensi maanantaina. Taajuuksilla tällä hetkellä lähettävä osittain englanninkielinen Spirit FM siirtyy taajuudelle 101,4 MHz. Spirit FM kuuluu jatkossa pääkaupunkiseudulla. Asian vahvistaa Mediamonitorille Radio Satellite Finland Oy:n toimitusjohtaja Dmitri Tsyganok. Hän kertoo, että Radio Sputnikin ohjelmisto on kokonaan venäjänkielistä. Myös pääosa kanavan musiikista on venäjänkielistä.

  • Tositelevisio-ohjelmien osuus kasvoi

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yhä suurempi osa television ohjelmatarjonnasta on tositelevisiota, kertoo tuore liikenne- ja viestintäministeriön teettämä Suomalainen televisiotarjonta 2014 -raportti. Tosi-tv-ohjelmat kattoivat 26 prosenttia koko tv-tarjonnasta. Niillä oli kasvua edellisvuoteen kaksi prosenttiyksikköä. Toiseksi suosituimpana jatkoi ulkomainen fiktio. Tarjontaan sisältyi myös kevyttä musiikkia, viihdettä, asiaohjelma sekä elokuvia ja lifestyle-ohjelmia. Lastenohjelmien, ajankohtaisohjelmien, kulttuurin, uutisten ja urheilun osuudet olivat verrattain vähäisiä,…

  • Radio Bimmer äänessä Kalajoella

    kirjoittanut

    kategoriassa

    BMW-autoja harrastavien kesätapahtuma Bimmerparty 2015 kuuluu perjantaina ja lauantaina Kalajoella taajuudella 98,0 MHz. Bimmerpartyn kanava Radio Bimmer välittää tapahtuman juontoja, kilpailuja, musiikkia, bändejä ja haastatteluja 25 watin teholla. Kanavalla on äänessä Dj Pietro eli Petteri Jylkkä. Lähetykset kuuluvat Kalajoen lentokentältä ainakin kaupungin keskustaan ja hiekkasärkille.

  • Radio Helsingin toiminnalle jatkoa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Joukkorahoituskampanjan kesäkuussa käynnistänyt Radio Helsinki pystyy jatkamaan toimintaansa, sillä 250 000 euron tavoite tuli täyteen tiistaina. Radio Helsigin taustayhtiö Kaupunkitarinat Oy aloitti 150 euron arvoisten osakkeiden myymisen lyhentääkseen viime vuonna kertyneitä velkoja. Radioyhtiölle on tullut vajaassa puolessatoista kuukaudessa yli 1100 uutta piensijoittajaa. Uusilla omistajilla on hallussaan radioyhtiöstä noin 13 prosenttia.

  • Spirit FM:n muutoshakemus hylättiin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Viestintävirasto on hylännyt englannin- ja venäjänkielistä ohjelmaa lähettävän Spirit FM:n hakemuksen toimiluvan muuttamisesta. Radiokanavan lupayhtiö Radio Satellite Finland Oy oli jättänyt Viestintävirastoon hakemuksen, jossa yhtiö halusi muuttaa kanavan pääkieleksi englannin. Venäjä olisi säilynyt radion toisena kielenä. Viestintävirasto katsoo, että radiokanavan venäjänkielisyys on ollut valtioneuvoston toimilupapäätöksessä ratkaiseva tekijä. Valtioneuvosto myönti Spirit FM:lle eli entiselle Radio Sputnikille…

  • Voima luopuu Kouvolan taajuudesta

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio Voiman taajuus Kouvolan seudulla vaikenee vuodenvaihteeseen mennessä, kun Viestintäviraston hyväksymä toimilupamuutos tulee voimaan. Radio Voima oli pyytänyt muutosta toimilupaan toukokuussa. Viestintävirasto hyväksyi hakemuksen heinäkuussa. Radio Voima jatkaa päivitetyn ohjelmistoluvan mukaan lähetyksiä Lahden taajuudella 98,6 MHz ja Sysmän taajuudella 94,9 MHz. Kouvolan Ilvesvuorella sijaitsevasta taajuudesta 91,0 MHz radioasema voi luopua ensi vuoden alusta alkaen.

  • Tomi Saarinen NRJ:n kanavajohtajaksi

    kirjoittanut

    kategoriassa

    NRJ Finland Oy:n johdossa tapahtuu muutoksia, kun yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Antti Pakkala lopettaa yhtiössä ensi vuoden tammikuussa. Radio NRJ:n ja Radio Nostalgian kanavajohtajana toimii Tomi Saarinen syyskuun alusta lähtien. Saarinen on aiemmin työskennellyt muun muossa YleX:n ohjelma- ja musiikkipäälikkönä.

  • SWR lähettänyt jo 15 vuotta

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Suomen ainoa AM-taajuuksilla lähettävä radioasema, Scandinavian Weekend Radio (SWR) viettää tänä viikonloppuna 15-vuotisjuhlia. Lähetys on juhlan kunniaksi poikkeuksellisesti kahden päivän mittainen. SWR käynnistää lähettimet perjantaina kello 00.00 ja lopettaa lähetyksen lauantaina kello 24.

  • Spin FM:n taajuudelle uusi radio

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Helsinkiläinen urbaanin rytmimusiikin kanava Spin FM tiedottaa Facebook-sivuillaan jatkavansa nettiradiona. Spinin taajuudelle 101,4 MHz on tiedotteen mukaan tulossa syksyn aikana uusi radiokanava. Toistaiseksi uuden radion formaatista tai nimestä ei ole kerrottu. Spin Media Oy:n radioliiketoiminta on siirtymässä Radio Satellite Finland Oy:lle. Viestintävirasto on antanut asiasta ennakkopäätöksen 30.6.2015. Päätöksen mukaan Spin Median toimilupaa taajuudelle 101,4 MHz…

  • Körttiradiolla ohjelmaa läpi viikonlopun

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Herättäjä-Yhdistyksen Körttiradio lähettää ohjelmaa Sotkamossa pidettäviltä herättäjäjuhlilta perjantaista sunnuntaihin. Ylihuomenna alkavien juhlien taajuudet ovat Helsingissä 105,8 MHz ja Sievissä 87,8 MHz. Körttiradio on kuunneltavissa ympäri vuorokauden myös netissä. Herättäjäjuhlien ohjelmaa voi kuunnella lisäksi Sotkamon seudulla Radio 888:n taajuudella. Myös Iskelmä Oikea Asema (Iisalmi ja Kuopio), Iskelmätoive Oulu, Iskelmä Pohjanmaa ja Iskelmä Botnia lähettävät Körttiradion ohjelmaa,…