Avainsana: Rondo FM

  • Kommentti: Klassisen musiikin radiolla ei Suomessa vuolla kultaa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Klassista musiikkia soittava kaupallinen radiokanava on Suomessa käsite, jota ei hevillä horjuteta. Klassisen musiikin, tuttavallisemmin ”klasarin” soittaminen on osoittautunut vajaan 30 vuoden aikana kaupallisesti kannattamattomaksi, mutta silti meillä toimii edelleen yksityisessä omistuksessa oleva klassisen musiikin radio. Yleisradiolla on luonnollisesti oma digitaalinen ”klasarikanavansa”, mutta Ylen rahoitus ei nojaakaan mainontaan vaan verotuloihin.

  • Klassisen musiikin radio Rondo vaihtaa nimeä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Rondo FM:n nimi vaihtuu vaiheittain loppusyksyn aikana. Uudeksi nimeksi tulee Rondo Classic. Nimenmuutos kuuluu asematunnuksissa ja näkyy RDS-vastaanottimissa. Uusi tunnus Classic päivitetään lähetinverkkoon lähiviikkoina. Uudistusten jälkeenkin kanavan ohjelmisto pysyy lähes nykyisellään. Uutuutena kanavalla aloittaa marraskuun alussa juonnettu aamulähetys.

  • Rondo FM yhteistyöhön Radio Dein kanssa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Klassisen musiikin ja korkeakulttuurin erikoiskanava Rondo FM jatkaa toimintaansa. Toiminnan jatkamisen mahdollistaa yhteistyösopimus Radio Dein kanssa. Rondo FM:n tulevaisuus on ollut viime aikoina epätietoisuuden peitossa johtuen tappiollisesta toiminnasta. Radio Dei on vastannut alusta alkaen kanavan tekniikasta ja nyt yhteistyö kanavien välillä laajenee.

  • Rondo FM:n lähetykset saattavat loppua

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Klassisen musiikin erikoisradio Rondo FM:n toiminta uhkaa loppua vuoden lopussa. Rahoitusvaikeuksissa painivan radiokanavan päärahoittaja Harri Valkonen kertoi Mediamonitorille, että radiotoiminnan jatkuminen vuodenvaihteen jälkeen riippuu siitä, löytyykö radiolle uusia rahoittajia tai uusi omistaja. Muussa tapauksessa Rondo FM:n omistusyhtiö Classicus Oy lopettaa tappiollisen radioaseman toiminnan.

  • Rondo FM aloittaa lähetykset

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Klassisen musiikin erikoiskanava Rondo FM käynnistää juonnetut lähetykset maanantaina 22. maaliskuuta. Laatuohjelmistoon ja kokeneeseen toimituskuntaan nojautuva Rondo FM soittaa klassista musiikkia laajalla skaalalla. Aseman musiikillisen rungon muodostaa klassisen musiikin valtavirta vanhasta musiikista uuteen. Isoista kokoonpanoista kamarimusiikkiin ja opperasta liediin koostuva kokonaisuus sisältää myös oppeera- ja konsertti-iltoja.