Analogisen television taajuudet laajakaistalle ja digi-tv:lle

kirjoittanut

kategoriassa

Valtioneuvosto-logoUudet televisiokanavat ja laajakaistaiset matkaviestinverkot saavat käyttöönsä analogiselta televisiolta vapautuneita taajuuksia. Myös teräväpiirtotelevisiolle osoitetaan taajuuksia. Hallitus muutti taajuusalueiden käyttösuunnitelmaa 19. kesäkuuta. Asetusmuutos tulee voimaan 1. heinäkuuta.

Televisiolle osoitetaan nykyisten lisäksi yksi uusi valtakunnallinen kanavanippu, johon mahtuvien kanavien määrä riippuu valittavasta pakkaustekniikasta. Laajakaistaisille digitaalisille 800-matkaviestinverkoille osoitetaan UHF-alueen yläkaista (790-862 MHz). Taajuusalue sopii teknisiltä ominaisuuksiltaan nopeiden langattomien laajakaistapalveluiden tarjontaan erityisesti taajamien ulkopuolella. Kyseisellä taajuusalueella on myös radiomikrofoni- ja sotilaskäyttöä. Langattomien audiolaitteiden kuten mikrofonien käyttö voi toistaiseksi jatkua samalla tavoin kuin tähänkin asti, ja näille laitteille osoitetaan myöhemmin korvaavat taajuudet.

Taajuuksia osoitetaan myös tuleville teräväpiirtotelevision koelähetyksille. VHF-taajuusalueelle (174-230 MHz) mahtuu kaksi valtakunnallista ja UHF-alueelle yksi pääkaupunkiseudun alueellinen teräväpiirtotelevision kanavanippu. Taajuusratkaisulla ei ole vaikutusta nykyisiin televisiolähetyksiin. Television katselu voi jatkua nykyisillä laitteilla ainakin vuoden 2016 loppuun saakka.

Alustavien suunnitelmien mukaan teräväpiirtokoelähetykset voitaisiin käynnistää aikaisintaan syyskuussa 2009. Tällöin mahdollisuus teräväpiirtolähetysten seuraamiseen olisi lisä jo olemassa olevaan tarjontaan.

Hukala.net – LVM