Eduskunta elvyttäisi paikallisradiot

kirjoittanut

kategoriassa

Valtioneuvosto-logoEduskunta on ottanut kantaa paikallisradiotoiminnan hiipumiseen ja paikallisen radiotoiminnan elvyttämiseen. Eduskunta edellyttää joulukuussa valtioneuvostolle antamassaan kirjelmässä radiotoimialan toimintaedellytysten ja elinvoimaisuuden turvaamista. Erityistä huomiota eduskunta haluaa tulevassa lainlaadinnassa kiinnittää paikallisen identiteetin säilyttämiseen paikallisradiokanavilla. Eduskunnan kirjelmässä otetaan kantaa myös televisio-ohjelmien kotimaisuuteen ja joukkoviestinnän uusien jakelukanavien käyttöönottoon.

Valtioneuvosto antoi eduskunnalle selonteon viestintäpoliittisesta ohjelmasta, jonka tavoitteena on uudistaa televisio- ja radiotoimintaa sääteleviä lakeja. Lainsäädäntö sisällytetään tietoyhteiskuntakaareen, johon kootaan ja uudistetaan sähköistä viestintää koskevat säännökset. Hallitus alkaa seuraavaksi siirtää selonteon linjauksia lainsäädäntöön.

Kotimaisen kulttuurin kannalta merkittävien ohjelmien tuottaminen halutaan turvata ja samalla varmistaa uuden lähetystekniikan käyttöönotto tulevina vuosina väistyvän tekniikan rinnalla. Viestintäpoliittisen linjauksen tavoitteena on turvata vanhan teknologian säilyttäminen riittävän pitkään.

Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma sisältää uudistuksia muun muassa toimilupien myöntämiskäytännöissä. Viestintävirastolle tulisi tässä asiassa lisää valtuuksia. Samalla nykyinen raskas toimilupamenettely kevenisi. Tulevissa lupasäädöksissä eroteltaisiin nykyistä selvemmin pitkäaikaisilla ja lyhytaikaisilla toimiluvilla lähettävät radiot. Lyhytaikaisella ohjelmistoluvalla ei enää tulevaisuudessa saisi harjoittaa kaupallista viestintää.

Mediamonitori – LVM


Kommentit

5 vastausta artikkeliin “Eduskunta elvyttäisi paikallisradiot”

  1. Pentti Teräväinen avatar
    Pentti Teräväinen

    ”Lyhytaikaisella ohjelmistoluvalla ei enää tulevaisuudessa saisi harjoittaa kaupallista viestintää”. Mitä paikallisradiotoiminnan elvyttämistä tuo olisi? Kyllä touhua pitää päästä testaamaan lyhytaikaisilla luvilla ennen kuin lähtee pitkäaikaisen toiminnan riskeihin.

    Isot kans.väl. toimijat tulivat tänne sananvapauden varjolla. Nyt ne yrittävät sementoida ylivaltansa heille suopeiden poliitikkojen avulla. Tätä kehitystä vastaan on syytä taistella kaikin keinoin. Informoikaa tuttuja poliitikkoja, jotta osaavat olla varuillaan hyvissä ajoin.

  2. Tero Toivonen avatar
    Tero Toivonen

    Ehkä esimerkiksi kesäradion perustaminen voisi olla jatkossakin sallittua, mutta teknisillä luvilla keplotteleville toimijoille tulisi työntää jauhot suuhun. Niiden olisi haettava pitkäaikaista lupaa ja taajuusviranomaisten tulisi osoittaa niille taajuudet haettaviksi. Haun tulisi kuitenkin olla avointa kaikille. Taajuuksien korvamerkitseminen ei tule kyseeseen.

    Ulkomaisilla toimijoilla tuskin on intressejä perustaa Suomeen paikallisradioita. Nykyisetkin pyrkivät ilmiselvästi kaikin keinoin eroon paikallisuudesta.

  3. Sea FM Radion tiimi avatar
    Sea FM Radion tiimi

    Miksi ihmeessä pitäisi laittaa jauhot suuhun? Lupia ei ole jaossa periaatteessa kuin 8-vuoden välein, joten muutoksia tulisi entistäkin harvemmin jatkossa, jos edes enää 8-vuoden välein. Nykyiset pitkäaikaisilla luvilla toimineista asemista ovat nimenomaan saaneet laajennettua kuuluvuusalueensa käyttämällä määräaikaisia lupia ja taajuuksia. Jos hieman tarkastelet tilastoa, niin uudet toimijat ovat siellä vähemmistöä. Asiat saa kääntää näyttämään ihan miltä tahansa tietenkin. En ymmärrä miksi joku haluaa puolustaa oligopolista järjestelmää? Tervetuloa kokeilemaan miten helppoa Suomessa on radion tekeminen, tai yrittäminen yleensäkin. On eria asia, jos rahaa virtaa radiolle lähes rajattomasti kansainvälisen mediatalon kautta. Määräaikaisilla luvilla myös tehot ovat jatkuvasti alhaiset, joten kuuntelijakunnan kasvattaminen ja sen ylläpitäminenkin on oikeasti hankalaa. Siinä sivussa toiminnan pitäisi olla tuottavaa, kun monien pitkäaikaisilla luvilla toimineet asematkin ovat menneet nurin aika nopeasti. Miten vakuutat mainostajat, jos kuuluvuus vaihtelee tai on välillä katkollakin? Määräaikaiset luvat ovat erittäin hyvä keino uusille toimijoille päästä mukaan radiokentälle, ja jopa kokeilla erillaisia ohjelmaformaatteja. Miksi radiolupien jakamisessa pitäisi noudattaa tiukkaa kontrollia? Eikö se nimenomaan edistäisi sananvapautta ja tarjoaisi kuuntelijoille parempaa tarjontaa, mikäli uusia toimijoita voisi tulla helpommin kentälle.

  4. Sea FM Radion tiimi2 avatar
    Sea FM Radion tiimi2

    Perusteleminen sillä, että viestinnän säätely ylläpitää esim. työpaikkoja tai kehittää radioita on täyttä hömppää. Myös muilla aloilla on menestyviä ja epäonnistuvia yrityksiä eikä toimintaa rajoiteta. Miksi radio on poikkeus? Ihan sama kuin että nakkikioskeja ei saisi laittaa kuin 8 vuoden välein hakemalla lupaa nakkiministeriöstä :D. Väliaikoina muut saisivat pitää kioskejaan korkeintaan 3 kuukautta kerrallaan ja 3 tuntia päivässä.

    Suomi on kuitenkin pieni markkina-alue, joten on ihmeellistä, että esim. radioiden etujärjestö RadioMedia pyrkii kaikin keinoin lobbaamaan lakia ja hankaloittamaan uusien toimijoiden markkinoille pääsyä. Järjestöt ovat tosin nykyisin isojen kansainvälisten mediatalojen ohjauksessa, joten sinänsä ymmärrettävää, että ko. tahot ajavat vain omia intressejään ja hidastaa kilpailua. Uusien ja pienien toimijoiden etuja ei mielestämme aja kukaan tällä hetkellä ja Suomeen pitäisikin perustaa uusi etujärjestö suomalaisille toimijoille. Olemme mielellämme mukana toiminnassa.

  5. Tero Toivonen avatar
    Tero Toivonen

    Nakkikioskin ja radioaseman perustamisen välillä on sellainen merkittävä ero, että radioasema tarvitsee toimiakseen valtion eli meidän kansalaisten yhteisesti omistaman radiotaajuuden. Silloin kaiketi luvista päättää jokin kansalaisia edustava taho? Muuten edessä on kaaos.

    Nämä tilapäiset toimijat ovat joissakin tapauksissa pyrkineet jopa vaikuttamaan siihen mielikuvaan, jota tiedotusvälineet niistä välittävät. On vedottu siihen, että uutisessa ei saisi mainita aseman toimivan tilapäisellä luvalla. Se on mainostajien kannalta huono asia. Toisaalta ne toimijat, jotka ovat pontevasti vaatineet tilapäisradioille selkeämpiä pelisääntöjä, ovat usein halunneet piilotella kannanottojaan mediassa. Eikö tällainen kerro, että meillä on jotain pahasti pielessä näissä asioissa? Onko reiluilla säännöillä toimiva yrittäjä huono yrittäjä = pian entinen yrittäjä?

    Toivon tämän keskustelun herättävän tunteita puolesta ja vastaan. Radioalalla keskinäisen sättimisen ja selän takana pahaa toisista puhumisen sijaan pitäisi löytää jokin yhteinen sävel, jolla orkesteri nimeltä radiotoimiala voisi soittaa sinfoniaansa duurissa. Suomessa orkesteri soi tätä nykyä pahasti mollissa, vieläpä nuotin vierestä!