TV1 kiri Suomen katsotuimmaksi

kirjoittanut

kategoriassa

Finnpanel logoYLE TV1 on noussut MTV3:n ohi katsotuimmaksi kanavaksi Suomessa. Finnpanelin tiistaina julkistaman tv-mittaritutkimuksen mukaan TV1:n katsojaosuus on ollut digitelevisioon siirtymisen jälkeen tasan 25 prosenttia. TV1:n nousu on ollut noin prosenttiyksikön luokkaa. Toiseksi katsotuimman kanavan MTV3:n katsojaosuus on 24 prosenttia.

Syyskuun alussa alkanut digiaika on lisännyt pienten ja vähentänyt suurten kanavien katsojaosuuksia. Esimerkiksi MTV3:n katsojaosuus on pudonnut kuusi prosenttiyksikköä. Television katsominen myös jakaantuu aikaisempaa useammalle kanavalle, mutta television katseluun käytetty kokonaisaika on pysynyt lähes samana.

Finnpanel on verrannut katsojaosuuksissa kahta ajanjaksoa, joista toinen ulottuu viime vuoden syyskuusta tämän vuoden helmikuun lopulle ja toinen vuoden 2006 syyskuusta viime vuoden helmikuuhun.

Hukala.net – Aamulehti