Valtioneuvosto on myöntänyt tiistaina pidetyssä yleisistunnossa radion ohjelmistotoimiluvat 12 yhtiölle tai yhteisölle. Päätös koski 26 paikkakuntaa ja niillä haettavina olleita 43 taajuutta. Kyseessä oli vuoden 2022 täydentävä toimilupakierros, jossa taajuuksia oli haettavana kaikissa maakunnissa paitsi Uudellamaalla ja Keski-Pohjanmaalla.
Radion ohjelmistotoimiluvan saivat valtioneuvostolta Alueradiot Sastamala Oy, Bauer Media Oy, Hämeen Media Oy, Kaakon Viestintä Oy, Kaleva365 Oy, Kevyt Kanava Oy, Livelaboratorio Oy, Nordic Palvelu Oy, Patmos Lähetyssäätiö sr, Savon Media Oy, Suomen lähiradiot Oy ja Tuontirengas Oy. Uusien toimilupien myötä joidenkin nykyisten radiokanavien kuuluuvuusalue laajenee, ja uusia toimijoita tulee markkinoille kolme eli Kaakon Viestintä, Kevyt Kanava ja Tuontirengas.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom myönsi ohjelmistoluvat lokakuun lopulla niille paikkakunnille, joissa taajuuksia riitti kaikille hakijoille. Traficomilta luvan sai 10 yhtiötä tai yhteisöä 14 paikkakunnalle. Loput taajuudet siirtyivät valtoneuvoston päätettäviksi niiltä paikkakunnilta, joilla hakijoita oli enemmän kuin haettavia taajuuksia.
Traficomiin saapui määräaikaan mennessä kaikkiaan 27 hakemusta 17 yritykseltä. Hakuaika päättyi elokuun lopussa ja haettavana oli 92 FM-alueen ja kolme AM-alueen taajuutta. Lupahakemuksia jätettiin 75 FM-taajuudesta.
Luvanhakijoilla oli mahdollisuus hakea uusia taajuuksia liitettäviksi nykyisiin taajuuskokonaisuuksiin tai ohjelmistolupia uusille radioasemille. Tiistaina myönnetyt radion ohjelmistotoimiluvat tulevat voimaan 1.1.2023 ja ovat voimassa vuoden 2029 loppuun.
Mediamonitori - LVM
Kommentit
Valtioneuvostolla on ollut teknisiä ongelmia yleisistunnon asiakirjojen julkaisemisessa. Luvansaajien tarkemmat tiedot saataneen keskiviikkona ja ne kerrotaan myös Mediamonitorissa.
Tero Toivonen
Vastaava tuottaja
Mediamonitori
Mikäli oikein katsoin. Sanoma haki vain lisää taajuksia käytännössä alueille, joissa jo sen kanavia kuuluu huonoimmillaankin 2 tai useampi. Toki joukossa myös taajuksia joita vain sanomahaki ja taisi ne aiemmin jo saada. Sen nyt on näin radiokuuntelijan kannalta hyvä, että jatkossakin ensisijaisesti katsottaisiin onko kyseisellä tomijalla ja kuinka monta taajutta jo kyseisellä alueella, mikäli samalle taajuudelle useampi hakija. Mediakenttää tulee laajentaa ei kaventaa muutamien toimoijoiden käsiin.
Eiköhän noiden taajuuksien lähettimet ole tarpeen kaukana toisistaan ettei pitäisi aiheuttaa häiriöitä.
Eivät ole, vain vajaat 200 km Jyväskylän ja Haapaveden lähettimen välillä. Esimerkiksi Kuhmossa 103,2 MHz Aito Iskelmä häiriintyy hyvin paljon samalla taajuudella olevasta Kerimäen Yle Puheesta. Etäisyyttä on semmoiset 200 km Kerimäen Puheeseen.
Tuo 200 km on siis vähän kuin kipuraja.
Kommenttien RSS-syöte