Radio Keskisuomalaisen avajaislähetys keskiviikkona

kirjoittanut

kategoriassa

Jyväskylän uusi paikallisradiokanava Radio Keskisuomalainen aloittaa lähetykset keskiviikkona 6. toukokuuta kello 12. Taajuudella 95,9 MHz kuuluvan radiokanavan taustalla on Mediatalo Keskisuomalainen. Uusi paikallisradio lähettää Keskisuomalaisen tuottamia radiouutisia ja kertoo kuuluvuusalueen ajankohtaisista aiheista. Radio Keskisuomalaisen ohjelmistoon tulevat myös jääkiekkoselostukset JYP:n otteluista tulevalla liigakaudella. Radiokanava on lähettänyt koelähetyksiä huhtikuusta alkaen ja käynnistänyt myös nettiradion.

Radio Keskisuomalaisen päätoimittaja on Henri Berg. Muita juontajia uudella kanavalla ovat Jari Lindström, Lotta Merenmies ja Ile Jokinen.

Keskisuomalainen Oyj on viime vuosina laajentanut radiobisnekseen hankkimalla omistukseensa Etelä-Suomen Sanomia kustantavan Mediatalo ESA:n ja siihen kuuluvan Radio Voiman. Vuoden 2020 alussa alkoivat Keskisuomalainen-konserniin kuuluvan Etelä-Suomen Media Oy:n ohjelmistoluvat Pirkanmaalla ja Helsingissä. Näillä taajuuksilla kuuluvat Sanoma-konsernin Helmiradio ja Groove FM.

Keskisuomalainen on perustamassa uutta paikallisradiota myös Kuopioon, jossa luvanhaltijana on Sanoma Media.

Mediamonitori

Muualla Mediamonitorissa: Nettiradiolista ja taajuuslista.


Kommentit

2 vastausta artikkeliin “Radio Keskisuomalaisen avajaislähetys keskiviikkona”

  1. DX-kuuntelija avatar
    DX-kuuntelija

    Siinä taas meni yksi hyvä ja puhdas taajuus tukkoon…

  2. Klassisen ystävä avatar
    Klassisen ystävä

    Milloin se Classic Fm 96.2 MHz palaa taas ääneen Jyväskylässä?
    Lisää hyviä kanavia Jyvässeudulle kipeästi kaivataan…