Leirit ja kotiseutu tutuiksi radiolla

kirjoittanut

kategoriassa

Kesän tilapäiset radioasemat ovat vähitellen pääsemässä vauhtiin. Viestintäkasvatuksen seuran leiriradio Viekas lähettää tänä vuonna Mikkelissä. Radio Viekas toimii viestintäleirin äänitorvena Otavan opistolla viikon ajan ensi tiistaista alkaen. Ohjelmaa kanavalle toimittavat leirille osallistuvat lapset ja nuoret. Radio Viekas on lähettänyt radioluvalla jo parin vuosikymmenen ajan. Sitä ennen lähetyksiä voitiin kuunnella ainoastaan leirialueella.

Palokuntalaisten leiriradio toimii tänä kesänä Säkylässä Satakunnassa. Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton vpk-leirin radioasema Radio Roihu on äänessä Tulimylly-leirillä kesä-heinäkuun taitteessa. Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton leiripaikat vaihtelevat vuosittain. Pääasiassa liiton toiminnassa on mukana entisen Turun ja Porin läänin alueen vapaaehtoisia palokuntia.

Myös kotiseutuyhdistys on tänä kesänä radioaalloilla, sillä Etelä-Karjalan Lemillä on jo toista kesää oma kotiseuturadio. Radio lähettää ohjelmaa muutaman tunnin viikossa taajuudella 107,1 MHz.

Alkavan kesän aikana radioaalloilla kuullaan lisäksi radioamatöörien leiriasema Hamin lähetyksiä. Tarkempaa tietoa suven tilapäisestä radiotoiminnasta voi etsiä Mediamonitorin taajuuslistalta.

Mediamonitori