Avainsana: Radio Viekas

  • Radio Viekas aalloille Mikkelissä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Alkukesään vuosittain liittyvä Viestintäkasvatuksen seuran viestintäleiri alkaa Mikkelissä tiistaina 2. kesäkuuta. Viestintäleirin radiokanava Radio Viekas lähettää leirille osallistuvien lasten ja nuorten tekemää ohjelmaa taajuudella 88,2 MHz. Lisäksi lähetyksiä voi kuunnella netissä. ULA-taajuuden kuuluvuusalue on noin 10 kilometriä leiripaikkana toimivalta Moision koululta.

  • Viestintäleirin radio on palannut ääneen

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mikkelissä Moision koululla järjestettävä Viestintäkasvatuksen seuran valtakunnallinen viestintäleiri on alkanut tiistaina 3. kesäkuuta. Viikon kestävälle leirille odotetaan noin 70 osallistujaa, joista suurin osa on 7-18-vuotiaita. Leiri on nimensä mukaisesti viestintään keskittyvä. Sen etenemistä voi seurata Mikkelin seudulla taajuudella 105,3 MHz sekä nettiradiossa. Lasten ja nuorten toimittama Radio Viekas jatkaa lähetyksiä 10. kesäkuuta saakka.

  • Leirit ja kotiseutu tutuiksi radiolla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kesän tilapäiset radioasemat ovat vähitellen pääsemässä vauhtiin. Viestintäkasvatuksen seuran leiriradio Viekas lähettää tänä vuonna Mikkelissä. Radio Viekas toimii viestintäleirin äänitorvena Otavan opistolla viikon ajan ensi tiistaista alkaen. Ohjelmaa kanavalle toimittavat leirille osallistuvat lapset ja nuoret. Radio Viekas on lähettänyt radioluvalla jo parin vuosikymmenen ajan. Sitä ennen lähetyksiä voitiin kuunnella ainoastaan leirialueella.

  • Radio Viekas kuuluu myös netissä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mikkelin Otavan opistolta lähettävä Viestintäkasvatuksen seuran Radio Viekas on kuunneltavissa myös netissä. Asema lähetää vuosittaiselta viestintäleiriltä kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Tänä vuonna leiri pidetään Mikkelissä. Lähetykset kuuluvat leirialueen ympäristössä taajuudella 105,3 MHz.

  • Kesän aurinkoiset radioaallot ovat täällä taas

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kesäradio on käsite, jonka ymmärtää vasta kuuntelemalla tilapäisen kesäaseman ohjelmia. Kesäradioita on toiminut Suomessa lähes paikallisradiotoiminnan alusta alkaen, eikä niiden kysyntä ole hiipunut. Tämän kesän kuumin hitti on varmasti Hangon South FM 105,7. Hankolaisten oma radio lupaa pitää auringonpaistetta yllä sateellakin.

  • Radio Viekas viihdyttää Vihdissä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Viestintäkasvatuksen seuran nuorisoleirillä toimiva Radio Viekas lähettä noin viikon ajan Vihdissä. Taajuudella 106,7 MHz toimivan leiriradion studio sijaitsee viestintäleirin pitopaikassa Jokikunnan koululla noin viiden kilometrin päässä Karkkilasta. Ohjelmaa tekevät leirille osallistuvat lapset ja nuoret. Leiri alkaa tiistaina 7. kesäkuuta ja päättyy 14. kesäkuuta.

  • Viekas ja Roihu kesän leiriradioina

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Viesintäkasvatuksen seuran viestintäleirillä toimiva Radio Viekas lähettää tänä vuonna Vihdissä. Taajuus on 106,7 MHz (50 W). Lupa voimassa 6.-14.6.2011. Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton palokuntanuorisoleirin Radio Roihu toimii Pöytyän Riihikoskella taajuudella 102,8 MHz (50 W). Lupa-aika 3.-8.7.2011.

  • Radio Viekas tänä vuonna Vihannissa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Viestintäkasvatuksen seuran viestintäleirillä Vihannissa toimiva Radio Viekas lähettää taajuudella 96,8 MHz. Lupa voimassa 6.-15.6.2010.

  • Radio Viekas tänä vuonna Mikkelissä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Viestintäkasvatuksen seuran leiriradio Viekas lähettää tänä kesänä Mikkelin Anttolan yhtenäiskoululta. Taajuus on 105,3 MHz (50 W). Toimilupa on voimassa 31.5.-9.6.2009. Leiri alkaa 2. kesäkuuta. Lähetys kuuluu myös netissä.