NRJ:lle kolme uutta taajuutta

kirjoittanut

kategoriassa

Radio NRJ -logoNRJ avaa uudet lähettimet Porvooseen, Hyvinkäälle ja Saloon kesän aikana. Ensimmäisenä aloittaa Porvoon taajuus 93,5 MHz, jossa lähetykset alkavat juhannusviikolla. Hyvinkään ja Salon taajuudet otetaan käyttöön elokuun aikana. Valtioneuvosto hyväksyi muutokset radiotaajuuksien käyttösuunnitelmaan asetuksella toukokuun lopussa. NRJ:llä on uusien kuuluvuusalueiden myötä kaupallisista radioista toiseksi kattavin verkko Suomessa. Kanava tavoittaa 4,5 miljoonaa suomalaista.

Uusien taajuuksien lisäksi NRJ sai luvan siirtää Nilsiän Tahkolla oleva lähetin Iisalmelle. Köyliöön myönnetty taajuus sai luvan toimia Loimaalla. Asetusmuutoksella NRJ voi luopua Inarin taajuudesta. Salon ja Hyvinkään lähettimien aloitus tapahtuu loppukesän aikana. Salossa taajuudeksi tulee 92,8 MHz ja Hyvinkäällä 104,0 MHz. NRJ:n verkosta vastaa Telemast Nordic Oy.

NRJ Finland Oy:n toimitusjohtaja Antti Pakkala pitää laajempaa kuuluvuutta radion kannalta merkittävänä asiana, koska lähetysverkko tavoittaa Radio Novan jälkeen eniten suomalaisia. Pakkalan mukaan NRJ saa lisää lähetystehoa syksyn aikana. Esimerkiksi Jyväskylän lähettimen teho nousee viiteen kilowattiin.

Pakkala kertoo NRJ:n tammikuussa käynnistyneiden kuuden nettiradiokanavan löytäneen yleisönsä.

– Tavoitteet on ylitetty, koska erityisesti työpaikoilla nettikanaviemme kuuntelu on lisääntynyt selvästi. Kaupallisesti vuoden alku on ollut hyvä. Viiden ensimmäisen kuukauden aikana mainosmyynnissämme on ollut kasvua 50 prosenttia, Pakkala kommentoi.

Hukala.net