Uusi netissä lähettävä paikallisradio aloittaa Vaasassa

kirjoittanut

kategoriassa

Vaasaan on perustettu joulukuun alussa lähetykset netissä aloittava paikallisradiokanava Boom City Radio. Uuden radion taustalla on yrittäjä Tommi Helminen, jonka luotsaama kanava tarjoaa tietoa Vaasan urheilusta, kaupunkikulttuurista ja tapahtumista. Boom City Radio tulee ainakin aluksi lähettämään juonnettuja lähetyksiä kuutena päivänä viikossa. Uudesta kanavasta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Pohjalainen.

Boom City Radio lähettää ohjelmaa 1.12. alkaen muutaman tunnin päivässä. Juonnettua lähetystä tulee maanantaista perjantaihin kello 13-17 ja lauantaiaamupäivisin. Tommi Helminen juontaa itse lähetykset ja toimii myös radiokanavan ohjelmavastaavana. Avustajia on tulossa tekemään urheiluaiheisia ohjelmia ja podcasteja sekä kaupunkikultturista kertovia osuuksia. Helminen arvelee, että 3-4 ohjelmantekijää olisi mukana urheilujutuissa ja saman verran kaupunkikulttuuria esille tuovissa osuuksissa. Radion lähetykset ovat ainakin aluksi vain suomeksi, mutta kuultavaksi on tulossa myös ruotsinkielisiä podcasteja.

Helminen aikoo käynnistää kanavansa maltilla, sillä ohjelmaa voisi tulla päivässä muutamia tunteja. Tähän vaikuttavat myös tekijänoikeusmaksut, jotka pysyvät pienemmällä lähetysmäärällä sopivina.

– Olen jakanut ohjelmiston kolmeen osaan. Ensimmäisenä on urheilu, jossa seuraamme aluksi lähinnä vaasalaisia pääsarjajoukkueita Sportia ja VPS:ää. Toisena on kaupunkikulttuuri, josta poimimmme aiheita esimerkiksi paikallisesta musiikista, teatterista ja elokuvista. Kolmantena ovat Vaasan tapahtumat, joista voimme lähettää kesällä pop up -lähetystä, Helminen luettelee.

Vaasan Sportin ja Vaasan Palloseuran vierasotteluista Helminen kaavailee yksittäisiä selostuksia jo tämän jääkiekkokauden ja ensi kesän jalkapalloliigakauden aikana. Helminen on taustaltaan urheilumies, ja hän tuottaa VPS:n toimintaa taustoittavaa Radio Hietalahti -sarjaa sekä joukkueen videotuotantoja. Sarjan podcasteja on aiemmin kuultu Radio Vaasan taajuudella.

Boom City Radion musiikin Helminen jaottelee niin ikään kolmeen osaan. Ensimmäisenä tekijänä on paikallisuus, toisena tuoreimmat hitit Suomesta ja maailmalta ja kolmantena millennium-teemainen musiikki eli vuodesta 2000 eteenpäin tehdyt hitit.

Helminen on opiskellut radiotyötä Torniossa ja työskennellyt Radio Vaasan lisäksi myös Radio NRJ:llä. Oma nettiradiokanava on ollut miehen haaveena jo jonkin aikaa.

– En olisi vielä viisi vuotta sitten uskaltanut kokeilla oman nettiradion pyörittämistä, mutta nyt tuntui olevan otollinen hetki. Vaasassa on ollut jo jonkin aikaa hyvä henki päällä ja kaupungissa on alkanut tapahtua monenlaisia asioita. Uskon, että tällaiselle radiolle on tarvetta, Helminen kuvailee.

Helmisen kokemus toimimisesta toimittajana ja juontajana paikallisradiossa ja valtakunnallisella kanavalla ovat eduksi oman radion pyörittämisessä, mutta tärkeitä ovat myös yritysmaailman verkostot, joista on ollut hyötyä esimerkiksi radiokanavan nettisivujen luomisessa.

Uuden radiokanavan tekeminen tunnetuksi Vaasassa vaatii työtä, mutta apuna Helminen aikoo käyttää some-kanavien lisäksi perinteistä lentolehtisten jakamista julkisilla paikoilla. Lisäksi tekeillä on uutta radiota mainostava promovideo. Radiokanava aikoo rahoittaa toimintansa myymällä mainosaikaa lähetyksistä ja sponsorointitilaa nettisivuilta.

Boom City Radiota voi kuunnella aseman nettisivuilla, mutta myöhemmin on tulossa tarjolle myös erillinen mobiilisovellus.

Mediamonitori