| Radio KLF haluaa pysyväksi |
| Artikkelit - Yleiset |
| Kirjoittanut Tero Toivonen |
| 02.10.2005 18:11 |
|
Radio KLF sai alkunsa vuoden 2004 lopussa, jolloin radioaseman luova johtaja Jesus Ziliachus kehitteli ideaa Helsingissä toimivasta paikallisradiosta. Toimintoja varten perustettiin emoyhtiö Pro FM, jonka nimissä Radio KLF:n toimilupa on. Ensimmäisen kerran KLF oli äänessä kesä-elokuussa Helsingissä. Radion toiminnan jatkamiseksi anottiin Viestintävirastolta uusi kolmen kuukauden pituinen lupa. Uuden tilapäisluvan saamiseksi radio keräsi nettisivuillaan tuhansien kuuntelijoiden allekirjoittaman adressin. Samalla Radio KLF:n suosio sai suuntaviivoja. Tutusta musiikista dance-asemaksiAlunperin Pro FM:n radiosta piti tulla kanava, joka tukeutuu tuttuihin biiseihin. Käytännössä nostalgiakanavana käyntiin lähtenyt radioprojekti muotoutui tanssimusiikkiradioksi. Toukokuussa radio alkoi kutsua itseään tanssimusiikkikanavaksi, kun musiikkivalikoimasta pudotettiin vähitellen rokkia ja hiphoppia pois. – Alunperin musiikin kaava tehtiin vertailemalla radioon käytettyä kuunteluaikaa ja sitä miten tuttuja kappaleet ovat kuuntelijoille. Käytännössä tuo formaatti oli huikean sekava, Ziliachus kuvailee radion formaatin selkeytymistä. Radio otti KLF-nimensä brittiläiseltä konemusiikkiduo The KLF:ltä ja valmisti asematunnarit viikossa. Lähetykset käynnistyivät 1. kesäkuuta 2005. Suoraa lähetystä nykytekniikallaEspoossa majaansa pitävä Radio KLF on radioammattilaisten käsissä. Aseman taustalla häärii yksi radioalan ammattilainen sekä joukko konsultteja eri radioasemilta ja talkoovoimin radiota kehittäneitä avustajia. Toimintaa pyöritetään tietokoneen kovalevyltä sekä minidisc-soittimen digikovalevyltä, joista ohjelmavirta siirretään Espoon Latokasken linkkimaston kautta FM-lähettimelle Pasilan torniin Helsinkiin. – Radion historia vaatii suoria lähetyksiä. Mikrofonin on oltava hämärässä studiossa auki savukkeen kiertäessä kuvaa ilmaan ja whiskylasin tyhjentyessä pöydällä, kuuntelijan kertoessa puhelimessa omaa todellista elämäänsä, Ziliachus värittää. Puolet Radio KLF:n soittamasta musiikista on uutta dancea ja noin kolmannes 1990-luvun tanssimusiikkia. Mausteena on r'n'b:tä, trancea, kasaria ja slovareita. Hitaita kappaleita soitetaan aina tunnin lopussa. Tanssimusiikki kokoaa laajan kohderyhmänRadio KLF tavoittaa laajoja ikäryhmiä, joita yhdistää radion soittama tanssimusiikki. Jesus Ziliachus arvioi, että 90-luvun hittien soittaminen tuo kanavalle noin 25-30-vuotiaita kuuntelijoita. Toisaalta uusi dance-musiikki houkuttelee radion ääreen alle kaksikymppisiä, joten ikäryhmänä hajonta on laajaa. – Ehkä yllätys oli se, että miehiä ja naisia on kuuntelijoissa yhtä paljon. Kai siellä tulivat autontuunaajat rikkomaan kuvioita, Ziliachus näkee. Kaupallisesti kohderyhmää ei ole ajateltu kuin välttämättömän verran. KLF:n linja pysyy vakaana, ja mainosaikaa myydään sen mukaan, minkälaiset ihmiset lähetystä kuuntelevat. "Pienimuotoinen koe-eläin"Suuret radioasemat ja muut tiedotusvälineet ovat ottaneet uuden radiotulokkaan hyvin vastaan. Radioalalla toimijat tuntevat toisensa ja keskustelu on avointa ja kannustavaa. Uutta radiota on pidetty jopa jonkinlaisena koekenttänä dance-musiikin suosion mittaamiseen. Radio KLF on Ziliachuksen mukaan hieman jopa vaikuttanut valtakanavien ohjelmapolitiikkaan, mikä kuvastaa ammattimaista suhtautumista tanssimusiikkiradiota kohtaan. – Ei meitä kukaan ole mollannut tai pelännyt, Ziliachus vakuuttaa ja kehuu tiedotusvälineiden löytäneen KLF:stä myönteisiä asioita. Kuuntelijapalautetta KLF:lle on sadellut pitkin kesää ja toimilupakausien välissäkin. Pysyvään toimilupaan tähtäävään adressiin kirjoitti nimensä yli 10 000 ihmistä. Kielteisen palautteen vähäinen määrä Ziliachusta hieman huolettaa, sillä terveet asemat saavat paljon myös negatiivisia kommentteja. Koko Suomi tai pääkaupunkiseutuKaupallisten radioiden toimiluvat päättyvät vuoden 2006 lopussa. Ensi vuoden alkupuolella onkin luvassa tiukka kilpailu uusista toimiluvista. Valtakunnallisen radion lupa kiinnostaa myös Radio KLF:n puuhamiestä. |