Avainsana: Radioyhtiö Rapu Oy

  • Nimi muuttuu – puhe ei lopu Ravussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kaupallinen puhekanava Radio Rapu jatkaa lähetyksiä myös nykyisen lupakauden jälkeen maaliskuun alussa. Radio Rapu on saanut Viestintävirastolta luvan toimia toisella toiminimellä ja hieman muokatulla ohjelmasisällöllä. Viestintäviraston radiolupaluettelon mukaan puhekanavan nimi on maaliskuun alusta toukokuun loppuun RaPuMEX. Myös lähetystaajuus vaihtuu nykyisestä.

  • Radio Rapu taas Helsingin ulalle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Puheradio haluaa täydentää radioviidakon palapelin Kaksi miestä tekee kiivaasti töitä Helsingin keskustassa Bulevardi 12:n ylimmässä kerroksessa. Pöydällä on kaksi läppäriä, lukuisia älypuhelimia ja iso nippu erivärisiä paperilappuja. Seinällä on lähes valmis suunnitelma ohjelmakaaviosta, joka tarjoilee syyskuun alusta alkaen puhetta taloudesta ja politiikasta. Käytävältä kuuluu puheohjelma, jota lähetetään tällä hetkellä vain netissä. Ollaan Radio Ravun toimituksessa.

  • Puhekanava Radio Rapu tähtää nettiin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Suomen ensimmäinen kaupallinen puheradio aloittaa lähetykset ensi lauantaina. Netissä ja tilapäisesti ula-taajuudella lähettävä Radio Rapu lupaa tuoda vaihtoehdon Yleisradion puheradiolle. Radio Rapu lähettää Pasilan linkkitornista 200 watin teholla taajuudella 89,7 MHz. Lupa on voimassa toukokuun loppuun, mutta radiokanavan päätähtäin on luoda laadukas puhekanava nettiin.

  • Puheradio Rapu kajahtaa myös ulalle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Suomen ensimmäisen kaupallisen puheradiokanavan Radio Ravun ohjelmat kuuluvat maalis-toukokuussa ula-taajuudella pääkaupunkiseudulla. Nettiosoitteessa www.radiorapu.fi toimintansa pian aloittavan puhekanavan taustalla on Radioyhtiö Rapu Oy, jonka yksi omistajista on liikemies Timo Uusi-Kerttula. Kanava tekee yhteistyötä Kustannusosakeyhtiö Uusi Suomi Oy:n kanssa.