Avainsana: Radio Ettan

  • Radio Ykkönen: Kesäklubi

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Keskipäivä sisälsi Radio Ykkösellä 1990-luvun puolivälissä ajankohtaisohjelman Kesäklubi. Ohjelmassa soitetuista kappaleista osa on pinnalla yhä, mutta aika moni on painunut unholaan. Tässä poimintoja lähetyksessä soineista kappaleista kesältä 1994.

  • Radio Ykkönen: Juhan on markkinat ja Kaustisen kermaleivos

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Juha Kakkuri tunnetaan nykyisin Metroradio Finland -yhtiön radiokanavien ohjelmapäällikkönä, mutta ennen nykyistä työpaikkaansa Kakkuri ehti toimia musiikkijuontajana muun muassa Radio Ykkösessä. Kakkurin DJ-nimi oli muuten DJ Junior. Tällä nimellä monet sanomalehtien radio-ohjelmatietoja lukeneet hänet tunnistavat. Kaustisen eli Pirjo Kauppisen ohjemista esitellään Kermaleivos.

  • Radio Ykkönen: Jokeboksi

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radioasemilla on yleensä perusjuontajia ja todellisia huippujuontajia. Legendaksi pääsee ainakin Suomessa olemalla jossain ensimmäinen ja hyvä. Tällainen on Joke Linnamaa alias Stadin Säkki, joka oli Radio Ykkösen musiikkitoimittajana ja juontajana koko aseman kymmenenvuotisen taipaleen ajan. Linnamaa oli äänessä myös aseman päätöspäivänä 16.12.1995. Yksi Linnamaan juontamista ohjelmista oli Jokeboksi, jonka soittotietoja on poimittu tähän artikkeliin.

  • Radio Ykkönen: Iso aamiainen

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio Ykkösen aamushow Iso aamiainen tarjosi radionkuuntelijoille tuttujen Matts Dumellin ja Pirjo Kauppisen lisäksi uuden äänen Marika Makaroffin. Elettiin Radio Ykkösen lopun aikoja, kun tässä artikkelissa olevat soitetut biisit kajahtivat eetteriin pääkaupunkiseudulla. Aseman toimita päättyi joulukuussa 1995.

  • Radio Ykkönen: Finnkino Premiere, Fria ord ja Haikeasti svengaten

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Elokuvakatsaukset ja erilaiset musiikkiohjelmat toivat Radio Ykkösen ohjelmistoon lisäväriä perinteisen ohjelmavirran oheen. Jay Jay Leskisen Finnkino Premieressä pureuduttiin elokuvan maailmaan. Haikeasti svengaten toi taajuudelle 91,1 MHz musiikkitoimittaja Paavo Einiön. Koska Ykkösellä eli Ettanilla on myös ruotsinkielisiä omistajia, piti ohjelmistossakin luonnollisesti olla ruotsiksi puhuttuja osuuksia. Niistä esimerkiksi käy ohjelma Fria ord.

  • Radio Ykkönen: Eurohits with Jay Jay

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Osa 1: Vuosi 1993 Listaohjelmat ovat olleet Suomen radioiden vakio-ohjelmistoa jo kauan ennen paikallisradioiden tuloa. Yleisradion nuorille suunnatuissa ohjelmissa oltiin listatunnelmissa jo 1960-luvulla, mutta vasta kaupallisten radioiden esiinmarssi toi kunnolla mukanaan myös ulkomaisilta listoilta poimitut hitit. Radio Ykkösessä päivän kuumia hittejä soitti muun muassa Jay Jay Leskinen, jonka ohjelmassa Eurohits with Jay Jay soi paitsi…

  • Radio Ykkönen: Etuajassa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Etuajassa-lähetysten soittotietoja 1990-luvulta selatessa voi miettiä, kuinka moni seuraavista kappaleista on nykyisin YouTubessa tai Spotifyssa. 1990-luvulla puhuttiin jo tietoyhteiskunnasta, Internet alkoi vähitellen yleistyä ja musiikkitelevisiokanavat alkoivat näkyä yhä useammassa suomalaiskodissa. Radion merkitys musiikin välityskanavana oli kuitenkin yhä vankkumaton.

  • Radio Ykkönen: Ennen pitkää…

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio Ykkönen soitti ohjelmissaan varsin laaja-alaista musiikkia, joten mitään varsinaista tiukkaa musiikkiprofiilia ei ollut. Ajan hittien joukossa soivat sulassa sovussa kansainväliset klassikot ja kotimaiset pop-iskelmät. Tässä artikkelissa perehdytään Ennen pitkää -ohjelman antiin.

  • Radio Ykkönen: Eetterivekkari

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Osa 1: Eetterivekkari vuosina 1993-94 Radio Ykkösellä oli monennimisiä aamuohjelmia. Pääkaupunkiseudun radionkuuntelijoita herätettiin vuosina 1994-95 lähetyksellä, jonka nimi oli Eetterivekkari. Tämän artikkelin antia ovat aamulähetyksen soittotiedot. Tunnistatko kaikki biisit ja esittäjät? Äänessä taajuudella 91,1 MHz on ollut muun muassa nykyään Metroradioissa vaikuttava Juha Kakkuri.

  • Radio Ykkönen: Ettanin iltapäivä ja Digi Talk

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Tässä artikkelissa sukelletaan ohjelmiin Ettanin iltapäivä ja Digi Talk. Jälkimmäisessä käsiteltiin digimaailman tapahtumia. Soittotiedot kertovat, millaista musiikkia Ettan ja monet muutkin radiot tuohon aikaan soittivat. Joukossa on paljon nykypäiviltä tuttuja artisteja.

  • Radio Ykkönen: Crocodile’s Rock ja Classic Rock

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Jo paljon ennen valtakunnallisten tai osavaltakunnallisten rock-asemien syntymistä soittivat monet paikallisradion rockia eri teemaohjelmissa. Radio City oli tietysti tunnetuin rock-asema, mutta myös kilpailijalla eli Radio Ykkösellä oli omat teemaohjelmansa. Artikkelissa käsitellään kahta ohjelmaa, joista toisen toimittajana oli DJ Stadin Säkki eli Joke Linnamaa.

  • Radio Ykkönen: Black Mike Show

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio Ykkösessä vaikutti joukko sittemmin nimekkäiksi tulleita tiskijukkia. Yksi kuuluisimmista, jopa Kehä kolmosen ulkopuolella tunnettu on DJ Black Mike eli oikealta nimeltään Nicolas Mavromichalis. Vuodelta 1994 on säilynyt parin Black Mike Show’n soittotietoja. Tässä artikkelissa on listattu tuon ajan radiohittejä.

  • Radio Ykkönen: Aurinkovarjot auki

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Paikallisradioiden ohjelmavirrassa on ollut vuosikymmenten saatossa monenlaisia ohjelmia. Useimmiten ohjelmien soittotietoja ei ole jäänyt talteen jälkipolville, eikä kaikkia ohjelmanimiä edes muista vuosia radioaseman lopettamisen jälkeen. Tässä artikkelissa palautetaan mieliin Radio Ykkösen Aurinkovarjot auki -lähetysten soittotietoja parin ohjelman osalta. Kyseessä on aamulähetys vuodelta 1993.

  • Radio Ykkönen: Alex’s Party Experience

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Konemusiikkiohjelma Alex Party Experience oli Radio Ykkösen ohjelmistossa vuonna 1995. Ohjelma oli vastapainona Ylen Radiomafian Dance Mobille. Ohjelmassa paitsi soitettiin konemusiikkia myös haastateltiin alan taitajia. Record Shopin Strictly Dance Chart -lista kuului myös ohjelman tarjontaan. Tässä artikkelissa on ohjelman soittotietoja.

  • Radio Ykkönen: Aamutoimien soittotietoja

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Aamulähetys on nykyaikaisen radion tärkein yksittäinen ohjelmaosuus. 1990-luvun puolivälin tienoissa Radio Ykkösen aamulähetys Aamutoimet soitti tuon ajan suosikkikappaleita, joita on listattu seuraavaan listaukseen. Aamutoimien juontajina toimivat tuohon aikaan muun muassa Kari-Matti Syrjänen, Tapio Hast, Sikke Sumari, Annamari Iranto, Ville Visuri ja Juha Kakkuri.

  • Radio Ykkönen: Logo äänitteiden kansissa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    1980-90 -lukujen taitteessa alkoi äänitteiden kansiin ilmestyä paikallisradioiden logoja. Kyseessä oli luonnollisesti radioiden keino lisätä yleisön huomiota ja pitää asemien nimet julkisuudessa. Radio Cityn lisäksi Radio Ykkönen oli noihin aikoihin varsin aktiivinen äänitemarkkinoilla. Seuraavaan luetteloon on listattu ne tiedossa olevat äänitteet, joiden kansissa on Radio Ykkösen logoja.

  • Radio Ykkönen: Konsertteja ja erikoislähetyksiä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio Ykkönen oli mukana järjestäjänä ja välittäjänä lukuisissa konserteissa vuosien 1985-95 välillä. Asema lähetti jopa ulkomailta, sillä taajuudella 91,1 MHz kuultiin muun muassa Tallinnassa pidetyn Rock Summerin tunnelmia vuonna 1988. Useiden maailmantähtien konsertteja välitettiin satelliitista poimien suorina lähetyksinä. Radio Ykkönen lähetti myös keikkataltiointeja. Usein konserttipaikkana toimi Helsingin Kaivopuisto eli Kaivari. Seuraavan luetteloon on lisätty Radio…

  • Radio Ykkönen: Tekijät muistelevat

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Osa 1: Urheilua, kulttuuria ja uutisia Radio Ykkösen ohjelmantekijät kertovat tässä artikkelisarjassa muistojaan paikallisradioaseman eri vaiheista. Artikkelisarjan lopussa on linkkejä muun muassa Wikipediaan ja YouTubeen, joissa on lisätietoa Radio Ykkösestä. Artikkelisarjan tiedot perustuvat kirjoittajan tekemiin puhelin- ja sähköpostihaastatteluihin. Lisäksi mukana on poimintoja eri lähdeteoksista. Myös Radio Ykkösen kanssa yhteistyötä tehneiden paikallisradioiden tekijät kertovat muistelujaan.

  • Radio Ykkönen: Kuuntelija muistelee

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Marko Niemi: Omat muistelmat Radio Ykkösen kuuntelijana Ensikosketukseni sain Radio Ykköseen aivan sattumalta joskus huhtikuussa (1990), kun kanava lähetti yhteislähetyksenä Intersport Eurohits with Jay Jay -ohjelmaa myös Radio Pikku Päkän (myöh. Radio Päkä, VoimaAsema) ja Radio Jannen taajuuksilla. Tykästyin mainioon ohjelmaan, aloitin kuuntelun ehkä noin kello 19 ja aloin kuunnella sitä siitä lähtien jatkuvasti perjantaisin.…

  • Radio Ykkönen: Ohjelmantekijät

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Tekijät Radio Ykkösen toimittajia / juontajia (ellei toisin mainittu) vuosina 1985-95. Ohjelmien nimet on merkitty kursiivilla: Ahrenberg, Ulf ”Uffe” (1985-86) Ahtovirta, Irja (1990) (hallinto) Aranko, Sirkka (1991-1993) (uutistoimitus) Arni, Erkki (1993) Askola, Irja (199?) Babitzin, Kirill (1994) Benigni, Valter (1989) Black Mike (oik. Nikolaos Mavromichalis) (1985, 1988-89, 1992-95, myöh. Lähiradio, U103) Bonetti, Peter ”Pepe” (1989) Boström, Kenneth…

  • Radio Ykkönen – Radio Ettan: Historia

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Historia 1985 15.8. aloitti lähetykset pääasiassa pääkaupunkiseudulla taajuudella 91,1 MHz kuulunut radioasema Radio 1 , päätoimittajanaan Markku Veijalainen. Radio Ykkösen studio sijaitsi Helsingin Vallilassa osoitteessa Kumpulantie 7. Ykkönen oli yksi kolmesta ensimmäisestä paikallisradiosta Suomessa. Ensimmäisenä kappaleenaan se soitti Queen-biisin Radio Gaga.