Avainsana: Radio Botnia

  • Radio LFF jatkaa ohjelmistoluvalla Pietarsaaressa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Valtioneuvosto myönsi viime viikolla ohjelmistotoimiluvan hengellistä ohjelmaa Pietarsaaren seudulla lähettävälle Laestadianernas Fridsföreningars Förbundille. Yhdistys voi jatkaa lähetyksiä taajuudella 98,0 MHz vuoden 2019 loppuun voimassa olevalla toimiluvalla. Ohjelmaa ruotsiksi ja suomeksi lähettävän Radio LFF:n toiminta on perustunut tähän saakka lyhytaikaisiin ohjelmistolupiin. Kanava on lähettänyt seuratilaisuuksia ja hartauksia lähinnä viikonloppuisin ja torstai-iltaisin.

  • PPO ei aloita paikallisradiota Kokkolassa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kokkolaan ei tule uutta paikallisradiota, sillä Keski-Pohjanmaan alueelle ohjelmistoluvan saanut PPO-yhtiö ei aio aloittaa lähetyksiä määräaikaan mennessä. Asiasta kertoneen Yle Keski-Pohjanmaan mukaan toimilupa menee nyt uuteen hakuun, sillä tämän vuoden alussa voimaan astuneiden ohjelmistolupien viimeinen käyttöönottopäivä on huominen lauantai. Toimilupa mahdollistaisi radiotoiminnan Kokkolan, Kannuksen, Kaustisen ja Pietarsaaren taajuuksilla. Lupayhtiönä on PPO:n tytäryhtiö Riofori Oy.

  • Viestien sinkoilua ja tyhjien tynnyrien kolinaa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kontaktiverkko tiedotusvälineiden edustajiin on ehdoton edellytys uutissivuston tehokkaan toiminnan takaamiseksi. Pelkät tiedotteet ja tekstilainat uutisvälineiden julkaisemista uutisista eivät yksin riitä, jos haluaa olla nopea, tehokas ja luotettava. Kontaktiverkon luomiseen menee useita vuosia, mutta se on usein hitaan vaivansa väärti. Kontaktiverkossa tietovirta kulkee yleensä ylhäältä alaspäin, mutta kahdensuuntainen hyöty on aina parempi.

  • SUN Helsinki ja Radio City aloittivat

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kaksi uutta paikallisradiota on aloittanut lähetykset pääkaupunkiseudulla. Radio City teki paluun radioaalloille pitkäaiksella luvalla viiden vuoden tauon jälkeen. City aloitti lähetykset taajuudella 99,4 MHz AC/DC-yhtyeen kappaleella Highway To Hell eli samalla biisillä, jolla asema lopetti lähetykset joulukuussa 2006. Toinen uusi tulokas on SUN Helsinki, joka kuuluu taajuudella 102,8 MHz.

  • Paikallisradiolupien hakijoissa uusia kasvoja

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Liikenne- ja viestintäministeriöön toimitettiin määräaikaan 30.9. mennessä yli 30 hakemusta paikallisen ja alueellisen radiotoiminnan harjoittamisesta vuoden 2012 alusta. Vanhojen tuttujen radiotoimijoiden haastajiksi nousee joukko kokonaan uusia hakijoita. Osa näistä luottaa kuitenkin jo toimivien radioiden konsulttiapuun.