Avainsana: Kouvola
-
Kommentti: Kouvolasta ei kohta enää kajahda
Mediatalo Keskisuomalainen tiedotti tiistaina, että se lopettaa vain vuoden toimineen Radio Tempon lähetykset ja järjestelee taajuudet uudelleen konsernin muille kanaville. Kylmä päätös muutosneuvotteluille merkitsee samalla kahden henkilötyövuoden vähentämistä konsernin radioliiketoiminnassa. Kouvolassa toimiva Radio Tempo uhrataan kululeikkuriin, jossa tavoitteena on saada liiketoimintaa kannattavaksi. Paikallisuus säilyy Keskisuomalaisen muissa radioissa, mutta paljon tullaan tekemään myös kanavien yhteistä ohjelmistoa.
-
Radio Tempo lakkautetaan ja taajuudet jaetaan uudelleen
Keskisuomalainen Oyj vähentää radioliiketoiminnasta kaksi henkilötyövuotta päättyneiden muutosneuvotteluiden tuloksena. Osana uudelleenjärjestelyitä Kouvolassa, Kotkassa, Haminassa, Lappeenrannassa ja Imatralla kuuluva Radio Tempo lakkautetaan ja kanavan taajuudet järjestellään uudelleen.
-
Sea FM avaa kesätaajuuden Kouvolaan – Radio Hiekka aloitti Kalajoella
Kesäkuu tuo radiotaajuuksille edellisvuosilta tuttuja radioasemia ja laajentaa joidenkin asemien toimintaa lyhytaikaisilla radioluvilla. Oululainen Sea FM Radio on hakenut taajuutta Kouvolaan 10. kesäkuuta alkavalle kolmen kuukauden jaksolle. Kalajoen Radio Hiekka kuuluu tänä kesänä myös Oulussa. Lemillä kotiseuturadio palaa ääneen lauantaisin. Vakiintuneita teema- tai tapahtumaradioita ovat myös Kesäseuraradio ja Radio Gospel.
-
Lahden radioamatöörikurssin etäopetus paikallisradiotaajuuksilla
Lahden Radioamatöörikerho OH3AC aloittaa radioamatöörikurssin opetuksen paikallisradiotaajuuksilla Kouvolan ja Lahden seuduilla sekä Raahessa. Etäopetusta kuullaan 3. syyskuuta alkaen tiistaisin ja torstaisin lokakuun alkuun asti. Taajuudet kuuluvat Pasiradiolle, mutta kurssitoiminnan ajan asema käyttää nimeä Radio OH3AC.
-
Radio Tempon toimitetut lähetykset käyntiin toukokuussa
Kaakkois-Suomessa toimiva Radio Tempo aloittaa toimitetut lähetykset 15. toukokuuta kello 6.30. Uusi radiokanava tuottaa juonnettua ohjelmaa joka päivä, sillä myös viikonloppuisin kuullaan toimitettua puhesisältöä. Radio Tempo kuuluu Kouvolassa, Kotkassa ja Lappeenrannassa sekä näiden kaupunkien lähialueilla. Kanavan taustalla on Keskisuomalainen-mediakonserniin kuuluva Kaakon Viestintä Oy.
-
Kaakon uuden radiokanavan nimeksi Radio Tempo
Mediatalo Keskisuomalaiseen kuuluvan Kaakon Viestintä Oy:n uuden alueellisen radion nimeksi tulee Radio Tempo, kirjoittaa Kouvolan Sanomat. Nimi valikoitui nimikilpailun ja äänestyksen perusteella. Uusi radiokanava on lähettänyt musiikkia joulukuun alusta alkaen. Toimitetut lähetykset alkavat tänä keväänä.